Ilta Sanoma

Karkumatkalle sännänneen ravihevosen valmentajan mukaan hyvä onni pelasti vakavilta seurauksilta.

Amille Annabel selvisi karkumatkastaan kuin ihmeen kaupalla ilman vammoja.

Amille Annabel selvisi karkumatkastaan kuin ihmeen kaupalla ilman vammoja. Kuva: Terhi Piispa-Helisten / Sukuposti.net

Turun viime perjantain raveissa koettiin kauhunhetkiä, kun Amille Annabel -tamma pääsi hoitajaltaan karkuun ja säntäsi tallialueelta tyhjät kärryt perässään liikenteen sekaan autotielle.

"Kartsalle" karauttanut lämminverinen selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman naarmuja. Myös kolareilta vältyttiin neuvokkaiden ihmisten ansiosta.

- Tammalla on kaikki hyvin. Hevoselle eikä sen varusteille käynyt mitään, karkulaisen orimattilalainen valmentaja Tapio Perttunen kertoo.

- Mahdollisuudet paljon pahempaan olivat kyllä olemassa, mutta nyt oli onni onnettomuudessa. Amille Annabel juoksi kuitenkin kilometrikaupalla vapaana ennen kuin se saatiin kiinni.

Ilta-Sanomat julkaisi villistä tapahtumasta videon samana iltana.

Lue lisää: Yllättävä näky liikenteessä tallentui videolle: Hevonen ravasi kilometrejä vastaantulijoiden kaistalla - "Oli ihan senteistä kiinni"

Perttusen mukaan kaikki sai alkunsa, kun lähtönsä esittelyyn valmistumassa ollut Amille Annabel pomppasi varoittamatta takajaloillaan pystyyn, jolloin hoitaja menetti sen hallinnan.

- En tiedä, mitä tamma säikähti. Sillä ei ole ollut tuollainen käytös tapana. Esittelyyn oli siinä vaiheessa aikaa enää pari minuuttia.

Valmentaja Tapio Perttunen yllättyi tammansa käytöksestä.

Valmentaja Tapio Perttunen yllättyi tammansa käytöksestä. Kuva: Juho Hämäläinen / Suomen Hippos

Amille Annabeliä piti ohjastaa perjantaina Ari Moilanen, sillä Perttusella oli samassa lähdössä ajokkina tamman tallikaveri Lakes's Diana.

Koska varikkoalueen portti oli Metsämäen raviradalla auki, vauhkoontunut tamma pääsi juoksemaan liikenteen sekaan autoteille.

- Tallialueen portin pitäisi olla ravien aikana kiinni, mutta tässä tapauksessa se oli onneksi auki. Onneksi sen takia, että jos hevonen olisi pamauttanut täyttä vauhtia porttia päin, se olisi voinut kuolla, tai ainakin sen jalkoja olisi voinut mennä poikki, Perttunen siunailee.

Valmentaja kertoo, että hevosen jahtiin lähti henkilöautolla kolmen ihmisen partio, jonka avulla hevonen saatiin kiinni. Tamman hoitaja oli auton kyydissä.

Kiinniottajat myös varoittivat muita kulkijoita.

- Täytyy antaa suuret kiitokset sille henkilölle, joka lähti autollaan kuskiksi hevosen perään. Hänen ansiostaan se saatiin kiinni, eikä mitään vakavaa päässyt tapahtumaan, Perttunen sanoo.

Amille Annabelin kausi jatkuu syksyllä.

Amille Annabelin kausi jatkuu syksyllä. Kuva: Leena Kahisaari / Sukuposti.net

Liekö kohtalon ivaa, mutta Perttunen oli vähän vastaavassa tukalassa paikassa Metsämäen raveissa toissa vuoden lopussa. Silloin häneltä pääsi hevonen vapaaksi.

Perttusen ajama Sahara Sandstorm pomppasi lämmittelyajon päätteeksi pystyyn ja ampaisi karkuun. Hevonen juoksi täyttä päätä päin tallialueen rautaporttia.

Ensireaktio hurjan tärskyn nähneillä oli, että säästyikö hevosen henki. Näin onneksi kävi.

- Sahara Sandstorm selvisi jostain käsittämättömästä syystä ilman vakavia vammoja, valmentaja Timo Korvenheimo päivitteli episodin jälkeen IS Raveille.

Myös Perttunen oli ällistynyt.

- On ihme, että olemme tässä. Hevosen lento Turussa oli niin kova, seuraavassa kuussa Sahara Sandstormilla ykkössijan Vermossa ajanut Perttunen kertoi voittajahaastattelussa.

- Tuntuu siltä, että Sahara Sandstorm on nyt vain entistä ehompi, Perttunen ihmetteli samassa yhteydessä.

Lue lisää: Raviratojen työmyyrä sisuuntui hurjasta kolaroinnistaan varikolla - "On vain entistä ehompi"

Koska Amille Annabel selvisi perjantain reissustaan ehjin nahoin, loppuvuoden aikana varmasti selviää, mikä vaikutus karkumatkalla sille oli.

Raviurheilu tuntee monta tarinaa, jossa irti päässyt hevonen on kokenut haaverin jälkeen muodonmuutoksen ja alkanut voittaa urakalla juoksujaan.

Kuuluisin tapaus on Mari Kolkkisen lämminveriruuna Asante, joka ravasi vuonna 2012 peräti 17 voittoa sen jälkeen, kun oli päässyt saman vuoden tammikuussa karkuun Teivon raviradalla.

Asanten edellisestä voitosta oli kulunut vuosi, mutta heti karkumatkansa jälkeen se juoksi niitä kuusi putkeen. Ruuna oli tuona vuonna maan voitokkain ravuri.

Nelivuotias Amille Annabel on voittanut 28 startistaan kolme. Perttusen mukaan sen kilpakausi jatkuu vielä syksyllä.

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 22:51:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.