Marjo Kauhaniemi sopii paperilla ylempään keskiluokkaan, muttei koe kuuluvansa sinne. Mieluummin hän vetää ylleen "deekuvaatteet" ja painelee viljelypalstalle, missä titteleillä ei ole mitään väliä.

- Olen pohtinut paljon, miksi en tahtonut siirtyä ammatin, koulutuksen ja varallisuuden mukaisesti ylempään keskiluokkaan. Ehkä siksi, että näin sinne kulissien taakse ja näkemäni ei miellyttänyt minua, Marjo Kauhaniemi pohtii. Kuva: Ivan Bessedin

Kun Marjo Kauhaniemi muutti Helsinkiin, hän käveli ristiin rastiin kauniita Etelä-Helsingin katuja kaikkea näkemäänsä ihastellen.

Kauhaniemi hymyili vastaantulijoille, jotka kulkivat tiukasti miestensä käsipuolessa. Hän itse oli eronnut kolmikymppinen.

- Mutta sitten ne naiset huusivat minulle, että hävytöntä ja tarrasivat miehestään vielä kovempaa kiinni. Ehkä he luulivat, että flirttailin, Kauhaniemi sanoo.

Vastaavia kokemuksia kertyi lisää. Hän yritti parhaansa mukaan sulautua joukkoon, mutta kerta toisensa jälkeen kohtasi vähättelyä aikuisilta tai tirskuntaa nuorilta.

- Luulin, että jos teen samalla tavalla kuin mihin olin tottunut, niin se olisi hyvä asia. En ilmeisesti tiennyt, miten asutaan ja ollaan Helsingin keskustassa.

Kohtaamisesta Etelä-Helsingin Eirassa on nyt kolmisenkymmentä vuotta aikaa. Sittemmin Kauhaniemi alkoi ajatella, ettei hän edes halua kuulua sellaiseen porukkaan.

Hän päätti olla mahdollisimman tavallinen.

Marjo Kauhaniemen toinen minä on nainen, joka pukeutuu tyylikkäisiin vaatteisiin ja muun muassa soittaa pianoa. Kuva: Ivan Bessedin

Marjo Kauhaniemi kokee seikkailleensa koko elämänsä kahden maailman välissä, joista kumpaankaan hän ei ole kuulunut.

Varhaislapsuuden hän vietti vaatimattomassa kodissa, jota lämmitettiin leivinuunilla. Myöhemmin perhe muutti Valkeakoskelle, Kauhaniemen mukaan kaupungin levottomaan osaan.

Kauhaniemi oli rasavilli. 8-vuotiaana opettaja yritti laittaa hänet tarkkailuluokalle ja lähetti testattavaksi kasvatusneuvolaan, jossa lasta tutkittiin nykypäivän mittapuilla kummallisilla tavoilla, kuten älykkyysosamäärän mittaamisella.

Se toi hämmentävän tuloksen. Kauhaniemen mukaan hänen älykkyysosamääränsä paljastui lapselle poikkeuksellisen suureksi. Sitä saattoivat selittää myöhemmin todetut aspergerin piirteet, joiden vuoksi hänellä on esimerkiksi äärimmäisen hyvä muisti.

Neuvolakäynnin tuloksena Kauhaniemen kotikasvatus muuttui vapaamuotoiseksi. Tyttö otti siitä kaiken irti, kun kukaan ei ehtinyt joka paikkaan kieltämään. Koulua hoidettiin toisella kädellä ja keskinkertaisuus riitti, joten vapaa-aikana utelias mieli työnsi nenänsä mihin milloinkin. Ensin kerättiin postimerkkejä, mutta teinivuosien myötä ystävystyttiin paikallisten pikkukovisten ja puulaakijoukkuepelaajien kanssa. Vanhemmat olisivat taatusti kieltäneet, jos olisivat tienneet.

Hän oli tukevasti sillä polulla, jossa teinivuosien lopulla aletaan seurustella ja äidiksi tullaan nuorena, eikä kotikyliltä muuteta koskaan pois.

Toinen minä on taas nainen, joka pukeutuu "rönttövaatteisiin" ja suuntaa kohti viljelyspalstaa. Kuva: Ivan Bessedin

Käänne tapahtui, kun Kauhaniemi oli 14-vuotias. Tuolloin hänen ammattikoulun opettajana työskennellyt isänsä menehtyi traagisesti hukkumalla.

Jonkin ajan kuluttua yksinhuoltajaperheessä asuminen vaihtui 1970-luvun lopun uusperheeseen. Uusi isäpuoli tuli ihan toisesta maailmasta kuin Kauhaniemen aiemmin tuntemat aikuiset. Isäpuolen tausta oli enemmän keskiluokkaisesta kulttuurikodista ja hän vei koko perheen autoreissulle ympäri Euroopan. Kauhaniemi jopa vaihtoi sukunimensä uuden isäpuolen sukunimeksi.

Kauhaniemi tunsi, kuinka jokin hänen sisimmässään muuttui. Tällainen elämä olisi tavoittelemisen arvoinen! Koulunumerot nousivat nopeasti ja kohisten. Lukiosta hän valmistui keskiarvolla 9,5.

Vapaa-ajalla erilaiset riennot ja juhliminen vanhojen kavereiden kanssa kuitenkin jatkuivat. Siihen ei vaikuttanut edes perheen uuden omakotitalon rakentaminen Valkeakosken "paremmalle puolelle". Vaikka koulussa meni hyvin ja kotiasiat olivat kunnossa, utelias nenä kuljetti edelleen sen kummemmin miettimättä jos jonkinlaisiin tempauksiin. Milloin kinuttiin lupaa juhannuksena Saarijärvelle, milloin taas päästettiin 18-vuotiaana kesätöihin Tukholman ulkopuolelle Lidingöön.

- Tungin nenäni paikkoihin, joihin teinillä ei pitänyt olla mitään asiaa.

Pahemmilta kommelluksilta kuitenkin säästyttiin. Valkeakoski oli 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa turvallinen kasvuympäristö. Ilmeisesti samaistuminen uusperheeseen kasvatti tolkkua.

Toisinkin olisi voinut käydä. Paikallisten teinien keskuudessa oli esimerkiksi tapana hankkia arvostusta autokyydeillä viikonloppuisin. Erityisesti juoruttiin, kenen kyydissä oli päässyt 130-tien varressa olevalle legendaariselle Muovi-Gulfille, muovista valmistetulle bensa-asemalle. Sitä parempi, jos oli etupenkillä ja etenkin koko illan.

Jotkut kaverit tulivat hyvin nuorina raskaaksi. Kauhaniemi ei, sillä teinin tempaukset olivat pikkuhiljaa kulkeutuneet vanhempien korviin ja isäpuoli pisti kotiarestiin. Sen jälkeen vanha kaveripiiri alkoi jäädä.

Uuden asuinalueensa ikätovereista hän ei edes yrittänyt hankkia ystäviä.

- He eivät olleet millään lailla kiinnostavia. Olivat sellaisia, noh, lässyjä.

Marjo Kauhaniemi on työskennellyt hienostopiireissä, mutta ei kokenut sitä maailmaa omakseen. Kuva: Ivan Bessedin

Tällainen asenne ylempää keskiluokkaa edustaviin, "parempaan väkeen" kuuluvia ihmisiä kohtaan Kauhaniemellä on aina ollut. Hän tosin myöntää noin kolmikymppisenä tapahtuneen avioeron jälkeen yrittäneensä olla kuten he, mutta jotenkin esitys ei mennyt läpi. Hän koki, ettei saanut edes mahdollisuutta kuulua joukkoon.

Paremman väen bileet ovat kyllä tulleet Kauhaniemelle tutuiksi. Hän kertoo olleensa kesätöissä Helsingin hienostopiireissä, Suomen kulttuurikerman keskellä sekä Tukholman sisäsaaristossa. Hän on tehnyt vapaa-aikana juhlapalvelutarjoilua Töölön raharikkaiden kekkereillä annostellen ihmisille Amontilladoa, espanjalaista sherryä.

- Silloin tuntui, että se maailma oli hirveän vieras. Oli samanlainen fiilis kuin silloin, kun muutin nuorena paremmalle seudulle.

Kaikki oli hienoa, mutta epäaitoa. Siltä Kauhaniemestä ainakin tuntui.

Paperilla hän ei ole heistä edes kovin kaukana.

Marjo Kauhaniemi on halunnut useamman tutkinnon suorittamalla varmistaa sen, ettei tule koskaan jäämään työttömäksi. Kuva: Ivan Bessedin

Kauhaniemi on koulutukseltaan prosessipuolen opistoinsinööri. Työn ohessa hän on suorittanut muita tutkintoja, kuten Otaniemestä tuotantotalouden diplomi-insinöörin sekä toisen asteen ammatillisen opettajan tutkinnot. Lisäksi hän on suorittanut sosiologian sekä kasvatustieteen perus- ja aineopinnot avoimessa yliopistossa. Parhaillaan hän suorittaa valtion viran eli suunnittelijan työnsä ohella koulutusteknologian maisteriopintoja.

Kauhaniemellä on kaksi omistusasuntoa ja kymppitonnien osakesalkku. Naiselle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, eli hän on ansioitunut isänmaan palveluksessa.

- Olen pohtinut paljon, miksi en tahtonut siirtyä ammatin, koulutuksen ja varallisuuden mukaisesti ylempään keskiluokkaan. Ehkä siksi, että näin sinne kulissien taakse ja näkemäni ei miellyttänyt minua, Kauhaniemi kertoo.

Aiemmissa työtehtävissään Kauhaniemi on käynyt lukuisia kertoja työmatkoilla ulkomailla. Niissä hän on osallistunut tapahtumiin, joihin on pitänyt pukeutua edustavasti. Vaaterekiltä löytyy edelleen useamman tonnin itävaltalainen neulejakku. Se on vaate, jossa Kauhaniemi viihtyy, mutta jota hän ei ikimaailmassa pukisi kuin edustustilaisuuksin.

Niissä tilaisuuksissa Kauhaniemi koki olevansa epäaito ja esittävänsä jotakin. Hän yritti olla kuin muut. Usein rooli meni läpi, toisin kuin silloin kerran Eirassa. Se tuntui mukavalta.

- Miehetkin nyökyttelivät hyväksyvästi, hän sanoo.

- Mutta en halua tällätä itseäni työn ulkopuolella. Parempien piirien oletetaan olevan tietynlaisesta muotista. Minä en siihen taivu.

Marjo Kauhaniemi viihtyy tyylikkäissä vaatteissa, mutta ei pukeudu niihin kuin tärkeissä tapahtumissa. Kuva: Ivan Bessedin

Vapaa-ajallaan Kauhaniemi viihtyykin parhaiten "deekuvaatteissa" - hänen sanavalintansa - jotka hän nykäisee niskaansa harva se päivä, kun käy viljelypalstallaan. Palstalla hän juttelee niin sanottujen tavallisten ihmisten kanssa tavallisista asioista. Eihän Kauhaniemi tietenkään tiedä, ovatko palstanaapurit työttömiä vai toimitusjohtajia, mutta siellä toimenkuvalla ei ole mitään väliä. Oleellisinta on ympäristö, jossa kaikkia kohdellaan täysin tasapuolisesti, eikä hänen tarvitse esittää yhtään mitään.

- Haluan näyttää täysin tavalliselta. Mitä vähemmän opin itselleni epäterveellisiä hienostelutapoja paremmista piireistä, sitä pehmeämpi tuleva lasku eläkkeelle tulee olemaan, nyt 59-vuotias nainen sanoo.

Tämän takia hän ei esimerkiksi käytä rahaa "turhuuksiin", vaan sijoittaa ne enimmäkseen osakkeisiin.

- Jos vain tuhlaisin, olisin omasta mielestäni sietämätön keski-ikäinen ihminen.

Kauhaniemi halusi antaa tämän haastattelun kahdesta syystä.

Hän haluaa kannustaa ihmisiä olemaan rohkeasti juuri sellaisia kuin haluavat olla. Kokemus tai ympäristö, nuoruuden toilailut tai ensimmäiset koulutusvalinnat tai valitsematta jättämiset eivät määritä ihmistä, hän sanoo. Ihminen voi laittaa kuvionsa uusiksi juuri niin monta kertaa kuin itse haluaa. Ja jokainen uusi kokemus on arvokas, paikoillaan ei täällä tarvitse kököttää.

Toinen peruste oman tarinan jakamiselle on se, että hän toivoisi suomalaisen koulutusjärjestelmän muuttuvan. Kauhaniemen mielestä olisi hienoa, jos yhä useampi voisi halutessaan toimia kuin hän, eli kouluttautua aikuisiällä eri alojen maisteriksi töiden ohella.

Mahdollista se on toki nytkin, kuten hänen esimerkkinsä näyttää, mutta vaikeaa, Kauhaniemestä liian vaikeaa.

Äärimmäisen pettynyt Kauhaniemi on juuri aikuisopiskeluun ja etenkin siihen, että avoimen yliopiston väylää pitkin on joskus miltei mahdotonta edetä yliopistoon. Kaikkien alojen kohdalla avointa väylää ei ole käytössä lainkaan. Useilla aloilla, joiden kautta reitti on olemassa, valitaan usein todella rajallinen määrä uusia tutkinto-opiskelijoita per vuosi verrattuna esimerkiksi pääsykokeen kautta suoritettavaan hakuun.

Kauhaniemestä tämä on väärin.

Hänen unelmamaailmassaan nuori aikuinen voisi kouluttautua haluamalleen alalle paineettomasti, tehdä töitä, perustaa perheen ja hakeutua jossain vaiheessa tulevaisuudessa avoimen yliopiston pisteillä sellaiseen tutkintokoulutukseen, johon juuri haluaa. Monille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista jo taloudellisista syistä.

Kauhaniemi arvelee, että hänen oma halunsa kouluttautua mahdollisimman korkeasti liittyy asperger-ominaisuuksiin ja realiteetteihin. Hänen on pitänyt pystyä elättämään itsensä. Kauhaniemi on ollut sinkku siitä saakka, kun erosi vuonna 1995.

- Olen varmaan maailman paras varmistelija sille, etten jää työttömäksi, hän naurahtaa.

Palataan vielä 1990-luvun Etelä-Helsinkiin. Kauhaniemi asui hetken työsuhdeasunnossa Suomenlinnassa, josta hän muutti omistusasuntoon Ullanlinnan arvoalueelle. Häntä ei enää kiinnostanut yrittää näyttää ihmiseltä, jolla menee hyvin ja jolla on laman jäljiltäkin mukavasti omaisuutta.

Hän ei enää halunnut kuulua joukkoon.

- Kun ulkoilutin siellä koiraani, niin kuulin ihan vieressäni ihmisten kuiskivan, että mitähän tuo kiertelee täällä, Kauhaniemi muistelee.

Marjo Kauhaniemi on evakkoperheen lapsenlapsi. Kuva: Ivan Bessedin

Eräs mies oli Kauhaniemen mukaan murahtanut ja sanonut, että hänen olisi parempi poistua.

- Vastasin, että aika vaikeaa, kun asun tuossa vieressä.

Kauhaniemellä on jo vankka suunnitelma muutamien vuosien päässä siintävälle eläkeajalle. Hän aikoo viettää aikaansa vain "tavallisten" ihmisten parissa. Työelämään liittyvistä asioista hän ei aio keskustella kenenkään kanssa.

- Itseensä ja omaan elämäänsä tyytyväiset ihmiset eivät koe mitään tarvetta päteä ja pönöttää, hän lataa.

Kauhaniemen kohdalla voisi puhua luokkasiirtymästä siinä mielessä, että hän oli sekä isän että äidin puolelta lähisukunsa ensimmäinen ylioppilas. Hän ei kuitenkaan koe siirtyneensä mihinkään luokkaan. Kyse on hänen mukaansa ollut aina tasapainottelusta kahden maailman välissä. Maailmojen, joista hän ei kuulu kumpaakaan: ei työläisiin eikä älymystöön.

Se on ollut kiehtova matka, hän sanoo.

Jos jompikumpi maailma pitäisi valita, se olisi ehdottomasti se, jossa hänen ei tarvitsisi pinnistellä.

- Ennen tutkintoja tein töitä teollisuudessa ja siellä oli reilua porukkaa. Olisi todella ihanaa kokea jotain samanlaista vielä uudelleen.