Ilta Sanoma

Tomi Metsäketo saapui seuraamaan Tanssii tähtien kanssa -kisaa.

Tomi Metsäketo on kaikkien aikojen ensimmäinen TTK-voittaja.

Tomi Metsäketo on kaikkien aikojen ensimmäinen TTK-voittaja. Kuva: Antti Hämäläinen

Kaikkien aikojen ensimmäinen Tanssii tähtien kanssa -voittaja Tomi Metsäketo on saapunut kannustamaan tämän kauden tanssijoita.

- Oikein hyvillä fiiliksillä. Ihana nähdä tätä kimallusta, mitä sai itsekin olla osa silloin ensimmäisellä kaudella.

Metsäketo on pyrkinyt käymään katsomassa ainakin kerran kaudessa paikan päällä. Hän kertoo käyneensä katsomossa myös yhdessä entisen tähtiopettajansa Sanna Hirvaskarin kanssa.

- Piti tulla kuukausi sitten Sanna Hirvaskarin kanssa yhdessä, mutta sitten olinkin matkoilla ja en päässyt.

Metsäketo muistelee omia TTK-aikojaan lämmöllä. Ensimmäisen voittajan titteli tuntuu kunnialta.

- Se oli ihanaa, että yleisö äänesti minua niin pitkään, että sain olla loppuun asti.

Tanssikenkiä Metsäketo ei ole käyttänyt ohjelman jälkeen.

- Lähinnä tanssahtelut on jääneet kavereiden häissä twerkkaamiseksi. Tällaista pelleilyä.

Tomi Metsäketo ja Sanna Hirvaskari voittivat TTK-kisan vuonna 2006.

Tomi Metsäketo ja Sanna Hirvaskari voittivat TTK-kisan vuonna 2006. Kuva: Tuomas Selänne

Metsäketo on ollut harvakseltaan julkisuudessa viime vuosina. Työrintamalla Metsäkedon mukaan menee hyvin. Hän on esiintymässä muun muassa Tuliset tenorit -konserteissa ja Muistojen Bulevardi -konserteissa muun muassa Diandran kanssa.

- Suurissa konserttisaleissa vihdoin saadaan kiertää, pandemia rupeaa olemaan selätetty ja siirrytään vihdoin vähän eteenpäin elämässä. Nähdään ihmisiä ja lauletaan.

Yksityiselämässäkin menee tällä hetkellä hyvin.

- Oikein kivasti, ei mitään ihmeellistä. Kissa voi hyvin, Metsäketo kertoo.

Ilta Sanoma
dimanche 9 octobre 2022 23:09:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.