Ilta Sanoma

Tampereen Koovee matkusti Imatralle yhdeksän pelaajan voimin, mutta ottelu pelataan normaalisti. Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoo, miksi.

Pirkka Antila (pikkukuvassa) kommentoi Imatran Ketterän ja Tampereen Kooveen välisen ottelun kuohuttavaa ennakkokäännettä.

Pirkka Antila (pikkukuvassa) kommentoi Imatran Ketterän ja Tampereen Kooveen välisen ottelun kuohuttavaa ennakkokäännettä. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva, Seppo Solmela / IS

Tampereen Kooveen ja Imatran Ketterän mestisottelussa lauantaina on farssin makua. Koovee matkusti Imatralle yhdeksän kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin voimin.

Muut pelaajat ovat "pöpön" kourissa, kertoi tamperelaisseuran toimitusjohtaja Pekka Hemmilä Ilta-Sanomille. Pelaajat olivat sairastuneet perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Koovee pyysi ottelusiirtoa ensin kilpailupäällikkö Pirkka Antilalta ja sitten Ketterältä, mutta Imatralla siihen ei suostuttu. Syynä on mittelön ympärille järjestetty Oktoberfest-henkinen tapahtumapäivä.

Kilpailupäällikkö Antila kommentoi asiaa IS:lle lauantaina iltapäivällä. Hänen mukaansa Mestiksen kilpailusäännöt eivät tunne luovutuksia eikä säänöissä ole asetettu rajaa sairastuneille.

Pirkka Antila.

Pirkka Antila. Kuva: Seppo Solmela

Näin ollen Kooveella ei ole oikeutta ottelusiirtoon.

- Se on valitettavasti niin, että jos ei vastustaja osoita urheiluhenkeä tällaisessa tilanteessa, niin sitten on pelattava. On se kurjaa, ettei löydy urheiluhenkeä. Kyllähän kaikkien, jotka tässä ovat lajissa mukana, pitäisi mennä urheilu eikä toissijaiset asiat edellä, Antila sanoo

Antila muistuttaa, ettei Jääkiekkoliitto saa kysellä seuroilta terveystietoja.

- Valitettavasti se nyt vain menee näin.

Imatran Ketterän puheenjohtaja Mikko Partanen ihmetteli Twitterissä, miksi Koovee ei kutsunut lauantain otteluun pelaajia omastaan tai Ilveksen U20-joukkueesta, jonka kanssa Koovee tekee yhteistyötä.

- He näyttävät pelaavan tänään Tampereella täydellä rosterilla. Myöskään Ilveksen U20-joukkueella ei ole tänään ottelua, Partanen twiittasi.

Antila nosti esiin saman asian.

- Kooveella on kuitenkin kaksikymppisten SM:ssä joukkue, ja he tekevät Ilveksen kanssa yhteistyötä. Vähän kyllä olettaisin, että lainapelaajia olisi ollut mahdollista saada, Antila pohdiskeli.

Kooveen toimitusjohtaja Hemmilä sanoi aikaisemmin IS:lle, ettei junioripelaajia yksinkertaisesti ehditty kutsua matkaan, sillä tieto pelaajien sairastumisesta tuli niin myöhään.

Kooveen Aku Kinnari on kokoonpanossa lauantain Ketterä-matsissa.

Kooveen Aku Kinnari on kokoonpanossa lauantain Ketterä-matsissa. Kuva: Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Ketterä-Koovee- alkaa lauantaina kello 17. Koovee peluuttaa ottelussa kolmea puolustajaa ja kuutta hyökkääjää.

Ketterän puheenjohtaja Mikko Partanen kertoi Twitterissä, että ottelusiirto olisi tietänyt imatralaisseuralle "tuhansien eurojen kuluja".

Seuran verkkosivujen mukaan tapahtumassa esiintyy ainakin Jaska & Matti sekä DJ Mallu. Tarjolla on ruokaa ja virvokkeita saksalaiseen tapaan.

Koovee on Mestiksessä toisena ja kaksi ottelua vähemmän pelannut Ketterä kahdeksantena.

Ilta Sanoma
samedi 8 octobre 2022 19:27:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.