Ilta Sanoma

Räjähdys oli niin voimakas, että se hajotti myös läheisen asuintalon julkisivun.

Irlannissa ainakin seitsemän ihmistä on kuollut räjähdyksessä huoltoasemalla Creesloughin kylässä Donegalin maakunnassa maan pohjoisosassa, kertoo poliisi. Räjähdys tapahtui perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Raivaus- ja pelastustyöt jatkuvat edelleen.

Loukkaantuneita on paikallisen median mukaan jopa 30. Räjähdys oli niin voimakas, että se hajotti myös läheisen asuintalon julkisivun.

Räjähdyksen syystä ei toistaiseksi ole tietoa.

Irlannin pääministerin Micheal Martinin mukaan hänen ajatuksensa ja rukouksensa ovat kaikkien niiden luona, jotka ovat menettäneet henkensä tai loukkaantuneet.

-?Ihmiset kaikkialla tällä saarella ovat yhtä turtana kuin Creesloughin asukkaat näiden traagisten kuolemantapausten jälkeen, Martinin lausunnossa sanottiin.

Samalla pääministeri kiitti pelastushenkilöstöä, joka "on työskennellyt läpi yön erittäin traumaattisissa olosuhteissa".

Sinn Fein -puolueen parlamentaarikko Pearse Doherty sanoi, että tapahtumapaikalla on ollut räjähdyksen jälkeen loukussa lukuisia ihmisiä. Hänen mukaansa osa rakennukseen loukkuun jääneistä ihmisistä on saanut otettua yhteyttä rakennuksen ulkopuolelle.

Doherty kuvaili tilannetta "pahimmaksi painajaiseksi".

Doherty kertoo alueella olleen vilkasta räjähdyksen aikoihin. Hänen mukaansa huoltoasema oli kylän ainoa kauppa. Paikalla on ollut polttoaineen ja elintarvikkeiden lisäksi tarjolla myös posti- ja kampaamopalveluita.

Ilta Sanoma
samedi 8 octobre 2022 16:47:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.