EU-maiden olisi paras sopia energiakiistansa, jos rintama on tarkoitus pitää yhtenäisenä Venäjän vastaisessa taloussodassa, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

EU-maiden ja EU:n johtajien ryhmäkuvissa rivit ovat tiiviit ja suorat niin kuin Parahan kokouksessa perjantaina. Energiakriisin ja -pakotteiden kiistoissa rivit sen sijaan rakoilevat. Kuva: Ansa / Zumapress / MVPhotos

Suomella on yhdessä muiden EU-maiden kanssa vastassaan kaksi viheliäistä talousvitsausta, jotka liittyvät toisiinsa - ja energiaan.

Ne ovat energiapulasta ja energian rajusta kallistumisesta leimahtanut energiakriisi ja Venäjän hyökkäyssodasta silmille räjähtänyt taloussota Venäjää vastaan.

Energiakriisin ja energiasodan surkea yhdistelmä uhkaa paraikaa muuttua entistä surkeammaksi, sillä EU-mailla on suuria vaikeuksia sopia yhteisistä toimista sen paremmin energiakriisin taltuttamiseksi kuin Venäjän vastaisten energiapakotteiden tuntuvaksi kiristämiseksi.

Viimeksi tällä viikolla EU-maat ovat yhdessä ensin puineet ja heti perään teilanneet tai vesittäneet komission ehdottamia keinoja energiakriisin rauhoittamiseksi ja Venäjän vastaisten energiapakotteiden kiristämiseksi.

Vaikka kriisitoimia ja pakotepaketteja puidaan muodollisesti toisistaan erillisinä aiheina, suorat yhteydet ja vaikutukset kunkin jäsenmaan energiatarpeisiin kytkevät kiistoja toisiinsa.

Suurin osa EU-maista on jo vuoden ajan pyrkinyt pehmittämään energiakriisin vaikutuksia kansallisten tukipakettien avulla, mutta tukiohjelmien laatu ja varsinkin koko vaihtelee suuresti maasta toiseen.

Kansalliset tukiohjelmat ovat poliittisesti ymmärrettäviä mutta samalla ongelmallisia, sillä niistä voi heijastella yhteisten energiamarkkinoiden välityksellä tahattomia haittoja toteuttajamaan naapureiden ja sitä myöten kaikkien yhteiseksi vahingoksi.

Samalla kansallisiin tukiohjelmiin jo sidotut suuret summat voivat vähentää etenkin EU:n rahoittajamaiden mielenkiintoa velkaisimpien maiden toivomiin yhteisiin energiatukiin.

Tämän kaltaisia kiistakysymyksiä virisi viimeksi sen jälkeen, kun Saksa ilmoitti 200 miljardin euron uudesta tukipaketista omien kansalaistensa ja yritystensä energiahelpotuksiin.

Osa taloudellisesti heikoimmista EU-maista on jo kannattanut ja vaatinutkin EU-maiden yhteisiä tukitoimia, mukaan luettuna samanlaiset yhteiseen velkaan perustuvat tuet kuin pantiin vireille koronakriisin aikaan.

Vahvimmat maat ovat asettuneet perinteiseen vastahankaan ja teilanneet EU:n piikkiin jaettavat yhteistuet, joten ainakaan vielä aika ei liene kypsä minkäänlaiselle energiarahastolle.

Eripuran aineksia kytee myös useiden EU-maiden varoituksissa, joiden mukaan ne voivat energiapulan aikaan rajoittaa maasta toiseen välitettäviä sähkö- ja kaasuvirtoja kansallisen jakelun turvaamiseksi.

Saksa on ajankohtaisten energiakiistojen keskeisiä syypäitä, sillä juuri sen mittava kaasu- ja Venäjä-riippuvuus on isolta osin kärjistänyt kriisiä ja altistanut samalla muitakin EU-maita Venäjän energiakiristykselle.

Juuri Saksaa on eniten moitittu siitäkin, että sen hirmuiset energiatuet ja omien kaasuvarastojen täyttäminen hinnalla millä hyvänsä pahentavat niukkuutta ja hilaavat hintoja yhä ylemmäs myös Saksaa heikommilta ja vähävaraisemmilta mailta.

Energiakriisi ja siihen liittyvä EU-maiden keskinäinen kiistely osaltaan vaikeuttavat samaan aikaan käytävää toista kiistelyä Venäjän vastaisista energiapakotteista - ja päinvastoin.

Syy-yhteys on suora, sillä jokainen kierros Venäjän vastaisia energiapakotteita tai niihin vastaavia Venäjän vastapakotteita heikentää EU-maiden energian saatavuutta tai nostaa hintaa tai molempia - ja osaltaan pahentaa energiakriisiä.

Vastaavasti keskinäinen riitely heikentää EU-maiden ja vahvistaa Venäjän asemaa energiasodassa.

Tämä yhteys on ymmärrettävä ja valinnat tehtävä sen mukaan, jos Venäjä on oikeasti tarkoitus panna taloudellisesti ahtaalle ja maksamaan sodastaan kova hinta.

EU-maiden on syytä sopia energiakiistansa ja pitää rivinsä yhtenäisenä, jos ne aikovat taistella energiakriisiä ja Venäjää eivätkä toisiaan vastaan.