Ilta Sanoma

Muoti- ja urheilukauppa kertoo, että käytettyjen vaateiden suosio kaksinkertaistui kahdessa vuodessa.

Etenkin nuoret ostavat käytettyjä vaatteita.

Etenkin nuoret ostavat käytettyjä vaatteita. Kuva: Eeva Vaaltokari / Aamulehti

Kierrätettyjä vaatteita ostaa nyt 14 prosenttia kuluttajista, kun kaksi vuotta sitten osuus oli seitsemän prosenttia. Tämä tarkoittaa, että joka seitsemäs kuluttaja ostaa ainakin osan vaatteistaan käytettyinä.

Asiasta kertoo vaate-, urheilu- ja kenkäkauppaa edustava Muoti- ja urheilukauppa tiedotteessaan. Luvut perustuvat sen tilastoihin, Taloustutkimuksen kulutustutkimukseen sekä Kantar TNS:n vuonna 2020 tekemään kulutustutkimukseen.

Nuoret ovat selvästi ahkerimpia käytettyjen vaatteiden hankkijoita. 15-24-vuotiaista jopa yli kolmannes kertoo ostavansa vaatteita second hand -myymälöistä tai vertaiskaupasta. Myös muut alle 35-vuotiaat ja lapsiperheet ovat ahkeria kierrätysvaatteiden hankkijoita.

Toisaalta second hand -kauppojen lisäksi 15-24-vuotiaat suosivat muuta väestöä selvästi enemmän myös ketjumyymälöitä. Verkosta vaatteita taas ostavat eniten 25-34-vuotiaat.

Kierrätystrendistä huolimatta vastuullisuus ja tuotannon eettisyys eivät kyselyn perusteella juuri motivoi ostamaan. Alle 24-vuotiaat painottavat kuitenkin vastuullisuutta enemmän kuin muu väestö.

Alle 24-vuotiaista reilu kymmenes kertoi bloggareiden ja vloggareiden vaikuttavan heidän valintoihinsa. Somea tärkeämpää nuorille ovat ystävien ja tuttavien mielipiteet. Niitä kertoi kuuntelevansa miltei joka viides.

Lue lisää: Lontoosta ja Tukholmasta tuttu vaateketju avaa lokakuussa myymälän Suomeen - harkitsi jo 14 vuotta sitten

Lue lisää: Finnwatch: Muovipullojen käyttö tekstiileissä ei riitä, vaatteet on kierrätettävä uusiksi vaatteiksi

Lue lisää: Zaran emoyhtiön tulos paisui roimasti - hintoja nostetaan lisää

Ilta Sanoma
samedi 8 octobre 2022 00:04:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.