Ilta Sanoma

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeutta tapon yrityksestä.

Rasismipuukotuksesta syytetyn nuoren miehen asunnosta löytyi uusnatsismiin viittaavia tavaroita.

Rasismipuukotuksesta syytetyn nuoren miehen asunnosta löytyi uusnatsismiin viittaavia tavaroita. Kuva: Poliisi

22-vuotias mies lähti seuraamaan heinäkuisena päivänä Turun keskustassa Teatterisillan kohdalla irakilaista miestä.

Aurakadun ylitettyään mies kävi seuraamansa henkilön kimppuun. Hän löi puhelimeen puhunutta uhria yllättäen takaapäin puukolla ja poistui sitten paikalta. Uhri kaatui kasvot edellä maahan. Tekijä ja uhri eivät tunteneet toisiaan.

46-vuotias irakilaismies leikattiin kiireellisesti, ja hän selvisi sen vuoksi hengissä. Miehen munuaisista ja maksasta vuoti runsaasti verta.

Syyttäjä vaatii nyt tekijälle ehdotonta tuomiota tapon yrityksestä. Syyttäjän mukaan vastaaja ryhtyi tekoon uhrin rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen vaikuttimesta, eli hänen motiivinsa tekoon oli rasistinen.

Vastaaja on myöntänyt puukottaneensa uhria.

Todisteina esitettiin oikeudenkäynnissä esineitä, jotka poliisi löysi tekijän kotoa.

Syytetyllä oli kotonaan natsilippu hakaristeineen ja etelävaltioiden lippu. Etelävaltioiden lippu edustaa nykyään äärioikeistolaisuutta, rasismia ja orjuutta, ja sitä ovat käyttäneet muun muassa Ku Klux Klan, sekä Donald Trumpin kannattajat Yhdysvaltain kongressitalon valtauksessa.

Vastaajalla oli suuri natsilippu kotonaan.

Vastaajalla oli suuri natsilippu kotonaan. Kuva: Poliisi

Etelävaltioiden lippu tunnetaan äärioikeistolaisten käyttämänä symbolina.

Etelävaltioiden lippu tunnetaan äärioikeistolaisten käyttämänä symbolina. Kuva: Poliisi

Syytetyllä oli kotonaan Adolf Hitlerin Mein Kampf -teos ja sen suomenkielisiä Taisteluni-painoksia. Hänellä oli myös kirja, jossa opastetaan väkivaltaan tappelutilanteiden lopettamiseksi sekä toinen, jossa opetetaan rakentamaan aseita ja valmistamaan pommeja.

Hitlerin Mein Kampf -teosta löytyi syytetyn kotoa useita kappaleita.

Hitlerin Mein Kampf -teosta löytyi syytetyn kotoa useita kappaleita. Kuva: Poliisi

Syytetyllä oli myös useita suomalaisen uusnatsijärjestö Vastarinnan esitteitä, t-paita ja lehtiä.

Vastarinta on Suomessa toimiva uusnatsijärjestö, jonka yksi pääperiaatteista on taistella monikulttuurisuutta vastaan.

Vastarinta on Suomessa toimiva uusnatsijärjestö, jonka yksi pääperiaatteista on taistella monikulttuurisuutta vastaan. Kuva: Poliisi

Vastarinta-järjestön esitteitä.

Vastarinta-järjestön esitteitä. Kuva: Poliisi

Vastaaja on kieltänyt rasistisen motiivin. Rikoslaissa on vuodesta 2004 ollut pykälä, jonka mukaan rikoksen kohdistaminen henkilöön tämän kansallisen, rodullisen, etnisen tai muuhun kansanryhmään kuulumisen perusteella toimii koventamisperusteena rangaistuksessa.

Tuomio asiassa annetaan myöhemmin.

Ilta Sanoma
vendredi 7 octobre 2022 16:25:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.