Ilta Sanoma

Kanadan jääkiekkoliitolla on ollut toinenkin rahasto, josta on maksettu korvauksia seksuaalirikollisten ja ahdistelijoiden uhreille.

Arkistokuva.

Arkistokuva. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Kanadan jääkiekkoa on viime keväästä lähtien ravistellut raiskausskandaali, kun kävi ilmi, että maan jääkiekkoliitto maksoi yli kolme miljoonaa dollaria naiselle, joka oli kertonut tulleensa kahdeksan nuorten maajoukkuepelaajan raiskaamaksi 2018.

Asiasta nousi kohu ja sitä seuranneen parlamentaarisen selvityksen aikana kävi ilmi, että Kanadan jääkiekkoliitolla on ollut vuosien ajan erityinen rahasto, josta se on maksanut korvauksia lajin parissa tapahtuneiden seksirikosten ja ahdistelujen uhreille.

Kanadan liitto on myöntänyt tämän rahaston olemassaolon.

Nyt maan laatulehti Globe and Mail on paljastanut, että liitolla on ollut toinenkin rahasto, josta on maksettu korvauksia uhreille. Sen olemassaolosta liiton johto ei ole kertonut aiemmin mitään.

Rahasto on perustettu 1990-luvulla ja sen tarkoituksena on ollut maksaa korvauksia maan alueellisten kiekkoliittojen sateenvarjon alla tapahtuneiden ahdistelujen ja seksirikosten uhreille.

Globe and Mailin mukaan osa molempien rahastojen varallisuudesta on peräisin liiton jäsenmaksuista, eli junioripelaajien vanhempien ja aikuisharrastajien taskuista.

-Tämä on julkeaa parlamentin komitealle ja kansalle olennaisen tiedon peittelyä, konservatiivipuolueen kansanedustaja John Nater sanoi Globe and Mailille.

Nyt julkisuuteen tulleen rahaston alkuperäinen tarkoitus oli maksaa korvauksia 80- ja 90-luvulla tapahtuneiden ahdistelujen ja seksirikosten uhreille. Rahaston sääntöjen mukaan se oli tarkoitus purkautua vuonna 2020, mutta Kanadan jääkiekkoliitto haki rahastolle jatkoaikaa vuoteen 2039 asti.

Liiton tiedottaja kertoi lehdelle, että rahaston voimassaoloaikaa jatkettiin, koska on mahdollista, että vielä näin pitkän ajan jälkeen voisi paljastua hyväksikäyttötapauksia vuosikymmenten takaa.

Tiedottajan mukaan liiton johto ei kertonut rahaston olemassaolosta parlamentille kesän kuulusteluissa, koska rahaston käyttäjiä ovat alueelliset liitot eikä valtakunnallinen liitto.

Lue lisää: Kommentti: Kanada ulos jääkiekon MM-kisoista - emämaasta on tullut lajin häpeäpilkku

Lue lisää: Kanadan jääkiekon raiskaus­kohu järkyttää - kiekkopomo jyrähtää nyt peittely­operaatiosta: "Yököttävää"

Uusin paljastus tuli julkisuuteen vain päivää ennen kuin Kanadan liiton tilapäisen puheenjohtajan Andrea Skinnerin on määrä osallistua parlamentin kuulemiseen.

NDP-puolueen kansanedustaja on vaatinut, että urheiluministeri Pascale St-Onge edellyttäisi Kanadan jääkiekkoliittoa hyväksymään ulkopuolisen tekemän erityistarkastuksen liiton talouteen vuodesta 2016 lähtien.

Kanadan jääkiekkoliitto palkkasi kesän kohun aikana ulkopuolisen asianajotoimiston suorittamaan uuden tutkinnan vuoden 2018 joukkoraiskausepäilystä. Kesän aikana julkisuuteen tuli myös toinen joukkoraiskausepäily, jonka on kerrottu tapahtuneen vuoden 2003 nuorten MM-kisojen aikana.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 22:25:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.