Ilta Sanoma

Kotka palaa jalkapallon pääsarjakartalle pikavauhdilla.

David Ramadingaye iski rankkarista tärkeän maalin.

David Ramadingaye iski rankkarista tärkeän maalin. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Raasepori

EIF oli ollut KTP:lle voittamaton jalkapallon miesten Ykkösen kauden kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa. Sunnuntaina KTP haki Tammisaaresta 2-1-voiton ja varmisti nousun pääsarjaan.

Viime kauden päätteeksi jalkapalloliigasta pudonneille kotkalaisille olisi riittänyt nousun sinetöimiseen tasapelikin.

-?Ei me lähdetty hakemaan tasapeliä, voitto oli mielessä. Totta kai jokainen ymmärtää järjen käytön esimerkiksi siinä tilanteessa, jos peli olisi ollut tasan kaksi minuuttia ennen loppua, KTP:n Lassi Nurmos sanoi.

EIF johti tauolla 1-0, mutta toisen puoliajan alussa käsikirjoitus muuttui. Kotijoukkueen Bruno Miguel ajettiin ulos toisen keltaisen kortin takia, ja David Ramadingaye iski 1-1-tasoituksen käsivirhettä seuranneesta rangaistuspotkusta. Voittomaalista vastasi Miguel Angel Junco Martinez eli Mika.

-?Aika hyvältä tuntui tehdä maali, olen harjoitellut vuosikausia näitä hetkiä varten. Mutta enemmän merkkaa se, että hoidimme homman himaan. Tässä hetkessä ei varmaan vielä ymmärrä sarjan voittoa ja nousua, KTP:ssä kapteenin nauhaa kantanut Ramadingaye iloitsi.

KTP-pelaajat ja -fanit juhlivat kentällä yhdessä pelin päätyttyä.

-?Nämä juhlat taisivat alkaa jo. Virta vie, juhlitaan varmasti nyt ja kauden päätteeksi erikseen. Eivät nämä heti ole loppumassa, Nurmos arveli.

KTP on pelannut vahvan kesän, kun 26 pelistä tilillä on 17 voittoa ja neljä tasapeliä. Nousu heti putoamisen jälkeen on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

-?Joulu-tammikuussa oli aika lyöty joukkue, mutta kundit ovat sitoutuneet prosessiin upeasti. Hattua täytyy nostaa, joukkueen päävalmentaja Jussi Leppälahti kertoi.

Ylempi jatkosarja päättyy lauantaina, ja KTP:n viimeinen vastustaja on TPS. KTP-luotsi kertoi, että sen jälkeen marraskuussa on edessä neljän viikon loma.

-?Joulukuussa alkaa ensi kauden rakentaminen. Ollaanhan me rakennettu ensi kautta jo (aiemmin), mutta pitää osata rentoutuakin.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 02:17:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.