Ilta Sanoma

Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan tänään muun muassa osavaltioiden kuvernöörit ja edustajainhuoneen jäsenet.

Brasiliassa on tänään presidentinvaalien ensimmäinen äänestyskierros. Maan istuvan presidentin, oikeistopopulistisen Jair Bolsonaron, suurimpana haastajana on työväenpuoluetta edustava ex-presidentti Luiz Inacio Lula da Silva.

Vuosina 2003-2010 presidenttinä toimineen Lulan kannatus on ennakkomittauksissa ollut Bolsonaroa vahvempi. Lulan kannatus on ollut jopa lähellä 50:tä prosenttia. Jos äänisaalis kasvaa tätä korkeammaksi, tarkoittaa se, ettei lokakuun lopussa järjestettävää toista kierrosta tarvittaisi.

Kuva: Mauro Pimentel / AFP

Bolsonaro on kuitenkin kirinyt haastajaansa kyselyissä. Bolsonaron kotia, uskontoa ja isänmaata painottava konservatiivisuus nauttii yhä suurta kannatusta tiettyjen kansanosien parissa, ja moni arvostaa presidentin ärhäkkää suhdetta vasemmistolaisuuteen ja korruptioon.

Äänestyspaikat sulkeutuivat Brasiliassa klo 23 Suomen aikaa.

Yllä olevalla videolla voi seurata suoraa lähetystä Brasilian presidentinvaaleista.

Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan tänään muun muassa osavaltioiden kuvernöörit ja edustajainhuoneen jäsenet.

Nelivuotisella kaudellaan Bolsonaro on käynyt ristiretkeä "vasemmistolaista ideologiaa" vastaan muun muassa lakkauttamalla maan kulttuuriministeriön sekä leikkaamalla ympäristönsuojelusta, tieteestä ja taiteesta.

Bolsonaron oikeistopopulistinen politiikka sopi huonosti yhteen maahan iskeneen koronaviruspandemian hoidon kanssa. Bolsonaro herätti huomiota viruksen vaarallisuuden jatkuvalla vähättelyllä, ja keskushallinnon koettu tiedevastaisuus sai osakseen runsaasti kritiikkiä.

Bolsonaron hallintoa on pidetty erityisenä murheenkryyninä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä, sillä Bolsonaron kaudella Amazonin sademetsän hupeneminen on kiihtynyt.

Myös Lulalla on kritisoijansa. Viime vuonna politiikkaan palannut Lula tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan korruptiosta vuonna 2018, mutta hän pääsi vapaalle etuajassa istuttuaan puolitoista vuotta.

Ex-presidentti Lula da Silva tuomittiin vankeuteen korruptiosta vuonna 2018. Korkein oikeus mitätöi tuomion, mikä mahdollisti Lulan ehdokkuuden.

Ex-presidentti Lula da Silva tuomittiin vankeuteen korruptiosta vuonna 2018. Korkein oikeus mitätöi tuomion, mikä mahdollisti Lulan ehdokkuuden. Kuva: Nelson Almeida / AFP

Lulan paluu politiikkaan tuli mahdolliseksi, kun maan korkeimman oikeuden tuomari mitätöi hänen paikallisessa Curitiban tuomioistuimessa langetetun lahjustuomionsa ja palautti sen liittovaltion tuomioistuimen käsittelyyn.

Brasilia on mantereensa suurin maa sekä pinta-alaltaan että väestöltään. Amazonin sademetsästä tunnettu valtio on pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin Venäjän, Kanadan, Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 02:04:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.