Ilta Sanoma

Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus varoitti merkittävästä tuulesta, sateesta ja myrskyvuoksesta Meksikon saaristoa sekä maan lounaisosaa.

Yhdysvaltain kansallisen sääkeskuksen satelliittikuva näyttää Orlene-hurrikaanin Tyynellämerellä.

Yhdysvaltain kansallisen sääkeskuksen satelliittikuva näyttää Orlene-hurrikaanin Tyynellämerellä. Kuva: AFP / Lehtikuva

Voimakas myrsky Orlene voimistui neloskategorian hurrikaaniksi sunnuntaina matkallaan kohti Meksikon Tyynenmeren puoleista rannikkoa. Sinne sen odotetaan saapuvan maanantai-iltana paikallista aikaa, kertoi Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus NHC.

NHC varoitti merkittävästä tuulesta, sateesta ja myrskyvuoksesta Meksikon saaristoa sekä maan lounaisosaa.

Hurrikaanikeskus ennusti, että Orlene sivuuttaa neljän saaren muodostaman Islas Marias -saariston sunnuntai-iltana tai maanantaiaamuna paikallista aikaa ja saavuttaa mantereen maanantai-iltana.

Mantereelle saavuttuaan Orlenen voimakkuuden odotetaan heikkenevän. Meksikolaisten asiantuntijoiden mukaan myrskyn ennustetaan heikkenevän ykkös- tai kakkosluokan hurrikaaniksi sen tavoittaessa mantereen.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 00:38:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.