Ilta Sanoma

Sonja Kailassaari ansaitsi tanssillaan huikeat pisteet.

Kailassaaren wieninvalssi sai kehuja kauneudestaan.

Kailassaaren wieninvalssi sai kehuja kauneudestaan. Kuva: Seppo Kärki/IS

Tanssii tähtien kanssa -katsomossa repesi tänä iltana riemu, kun kauden ensimmäisen kympin nappasivat wieninvalssillaan toimittaja Sonja Kailassaari ja opettaja Matti Puro.

Tanssin tarina oli Kailassaarelle merkityksellinen, sillä valssi tanssittiin hänen isoisänsä Felix Forsmanin kuvaaman Kulkurin valssi -elokuvan samannimisen laulun tahtiin. Kailassaari kertoo, että Felix-isoisä ei ole hänen biologinen isoisänsä, vaan niin sanottu bonus-isoisä.

- En mitenkään pienenä miettinyt, että hän ei ole oikea isoisäni. Ei sellaista mieti, kun joku on ollut elämässäsi alusta lähtien.

Kailassaari ja Puro olivat tällä kaudella ensimmäinen kympin ansainnut pari.

Kailassaari ja Puro olivat tällä kaudella ensimmäinen kympin ansainnut pari. Kuva: Seppo Kärki/IS

Nykyään Kailassaari on itsekin bonusvanhempi, ja haluaa kulkea isoisänsä ja isänsä jalanjäljissä. Hän ei itse bonusvanhempana yritä olla äitiroolissa, vaan ennemminkin lisäaikuinen.

- Olen oppinut isoisältäni ja isältäni, että se tyyli, mikä heillä on ollut, sitä haluan viedä eteenpäin myös omassa bonusvanhemmuudessani.

- Halusin omistaa tämän tanssin kaikille bonusaikuisille, jotka on osa lapsen elämää ilman, että heitä yhdistää biologia tai dna.

Tanssin päätteeksi pari sai yleisöltä raikuvat aplodit, eikä palautteessakaan ollut moittimisen sijaa. Todellisesti yleisö riehaantui, kun palkkioksi herkästä tanssista pari ansaitsi kauden ensimmäisen kympin. Huippupisteet parille antoi Jorma Uotinen. Helena Ahti-Hallbergilta ja Jukka Haapalaiselta pari sai yhdeksiköt.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 00:21:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.