Ilta Sanoma

Katjan auringonkukalla on mittaa noin 4,7 metriä.

Katjan pihalla kasvava auringonkukka on 4,7 metriä korkea.

Katjan pihalla kasvava auringonkukka on 4,7 metriä korkea. Kuva: Katjan kotialbumi

JOKA vuosi monessa puutarhassa odotetaan sormet syyhyten, kuinka pitkäksi auringonkukka tänä vuonna kasvaa.

Helsingin Heikinlaaksossa asuva Katja ei sen sijaan ajatellut lainkaan kukkansa tulevaa pituutta, kun hän hankki auringonkukansiemeniä paikallisesta Prismasta.

Kesäkuussa Katja istutti auringonkukansiemenet takapihalleen ja toivoi niistä lähinnä väri-iloa puutarhaansa. Istutuksen päätteeksi nainen lannoitti kukat kanankakalla.

Kesä oli kuuma ja helteinen, eikä istutus saanut aina parasta mahdollista hoitoa, sillä Katja vietti paljon aikaa mökillä. Aluksi Katja ehti sentään tukea kukan sushi-kepillä.

Yllätys olikin melkoinen, kun kesä oli ohi, ja auringonkukka oli venähtänyt pituutta kuin teinipoika ikään.

-?Viimeksi kun mittasin, kukka oli 4,7 metriä korkea, Katja kertoo.

Kukan venähtäminen ilahduttaa, sillä kasvi meinasi jo kuolla helteisen kesän aikana.

-?Ehdin lannoittaa sitä kesän aikana vain pariin otteeseen kahvin ja veden seoksella. Minulla on kaksi poikaa. He taisivat pissata sen juurelle, joten kukka sai myös typpeä, Katja kertoo.

Auringonkukan runko on paksu, Katjan mukaan noin

Auringonkukan runko on paksu, Katjan mukaan noin "puolen litran coca cola -pullon paksuinen." Perheen villakoira näyttää kasvin vieressä pikkuruiselta. Kuva: Katja

Suhteellisen vapaa kasvatus tuotti kuitenkin hedelmää, sillä auringonkukasta tuli komean mittainen.

-?Kukka on korkeampi kuin talomme.

Mittakaavaa saa myös kuvasta, jossa komeilee Katjan täysikokoinen villakoira. Se näyttää kasvin vieressä pikkuruiselta, vaikka ei ole kääpiövillakoira.

Takapihan hujoppi on tuonut iloa koko perheelle. Katjan pojat ovat istuskelleet auringonkukan alla ja Katja on ihaillut kasvia joka aamu ikkunasta.

Kun syksy etenee, kasvin elon päivät lähenevät loppuaan.

-?Ajattelin kuivata kukan linnuille ruoaksi. Joku myös kertoi, että auringonkukan lehdet voi syödä salaattina. Ja rungonhan voi polttaa kuivattuna vaikka takassa.

Auringonkukka on tuonut iloa koko perheelle.

Auringonkukka on tuonut iloa koko perheelle. Kuva: Katja

Katjan auringonkukka on komea, mutta aivan Suomen ennätykseen se ei yllä.

Suomen jättikasviyhdistys kertoo sivuillaan, että Suomen korkeimman auringonkukan on kasvattanut vuonna 2021 mikkeliläinen Markku Untila. Kasvilla oli pituutta kuusi metriä ja 33,1 senttiä.

Ilta Sanoma
dimanche 2 octobre 2022 16:35:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.