Ilta Sanoma

Adam Reideborn haluaa pelata Venäjällä.

Adam Reideborn edusti Ruotsia MM-kisoissa keväällä 2021.

Adam Reideborn edusti Ruotsia MM-kisoissa keväällä 2021. Kuva: Vit Simanek

Ruotsin jääkiekkoliitto ilmoitti toukokuussa, että hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän Venäjän kiekkoliigassa KHL:ssä jatkavat ruotsalaispelaajat eivät ole jatkossa tervetulleita maajoukkuepaitaan.

Yksi Venäjälle jääneistä ruotsalaisista on maalivahti Adam Reideborn, 30. Häneltä kysyttiin, miksi hän pelaa yhä KHL:ssä. Ruotsalaismolarin vastaus oli yksiselitteinen.

- Miksi pelaan Venäjällä? Meillä oli upea viime kausi, voitimme mestaruuden. Haluan toistaa saman tempun tällä kaudella, minkä takia palasin takaisin, Reiderbornin kerrotaan sanoneen Championatin mukaan.

Reideborn kommentoi samalla myös Ruotsin jääkiekkoliiton päätöstä jättää KHL:ssä pelaavat ruotsalaiset maajoukkueen ulkopuolelle.

- Osasin odottaa päätöstä. Minun joukkueeni on kuitenkin nyt Moskovan TsSKA, jonka kanssa minulla oli sopimus. Haluan olla täällä. Minulla ei ole muuta sanottavaa, hän jatkoi Championatille.

Maalivahti on tuttu näky myös Tre Kronor -paita yllään, ja hän on esiintynyt maajoukkueessa vakuuttavasti, mutta nyt maajoukkueen ovet on suljettu.

Reideborn on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 91,4.

Ilta Sanoma
mardi 27 septembre 2022 23:05:00 Categories: Ilta Sanoma KHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.