Ilta Sanoma

Pakotteiden alaisissa kuljetuksissa on ollut erityisesti tietokoneita, veneilytarvikkeita ja muuta elektroniikkaa.

Pakotevalvonnassaan Tulli on pysäyttänyt maantiekuljetuksia eniten Vaalimaan raja-asemalla.

Pakotevalvonnassaan Tulli on pysäyttänyt maantiekuljetuksia eniten Vaalimaan raja-asemalla. Kuva: Janis Laizans/Reuters

Euroopan unioni (EU) on määrännyt Venäjälle laajoja tuonti- ja vientipakotteita, joita Tulli osaltaan valvoo.

Maalis-toukokuussa Tulli pysäytti erityisesti tietotekniikkaa, kuten tietokoneita, kovalevyjä, servereitä, ja muuta elektroniikkaa, merenkulkuun ja veneilyyn liittyviä tarvikkeita ja veneitä sekä optisia laitteita. Myös kuorma-auton vetopäitä ja laitteiden varaosia oli pakotteiden alaisissa kuljetuksissa, Tulli kertoo tiedotteessaan.

Heinä-elokuussa pakotteiden alaisissa kuljetuksissa oli erityisesti tietokoneita, matkapuhelimia ja muuta elektroniikkaa. Myös esimerkiksi kalastustutkia ja droneja pysäytettiin.

-?EU:n Venäjälle asettamiin pakotteisiin liittyen tulli-ilmoitusten kautta käsittelyyn on noussut yli 16?000 tapausta, joista lähes tuhanteen olemme tehneet kohdennetun tarkastuksen, Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit kertoo tiedotteessa.

Tulli kertoo aloittaneensa vajaat 250 esiselvitystä EU-pakotteiden alaisista kuljetuksista. Näistä esitutkintaan on edennyt noin 120 tapausta.

Ilta Sanoma
mardi 27 septembre 2022 13:16:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.