Moninkertainen arvokisamitalisti Tami Kiuru järjestelee nykyään Salpausselän kisoja ja ottaa valokuvia.

Tami Kiuru ratkoi Suomelle joukkuemäen MM-kullan 2003. Kuva: Jukka Gröndahl

Entisen mäkihyppääjän Tami Kiurun nimi on tuttu monelle suomalaiselle.

Kiurun suuruuden päivät ajoittuivat 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, jolloin mäkihyppy keräsi viikoittain television ääreen satoja tuhansia suomalaisia.

Sittemmin Kiurusta ei moni ole kuullutkaan. Nykyään 46-vuotias lahtelainen perheenisä työskentelee Salpausselän kisojen kilpailupäällikkönä, mutta palataan ensin niihin aikoihin, joista Kiuru muistetaan.

Maailmanmestaruuden Kiuru voitti joukkuemäessä Val di Fiemmen MM-kisoissa 2003. Se on viimeisin Suomen mäkimiesten joukkuekulta.

- Hienoja kokemuksiahan uran varrella oli. Se oli tietenkin yksi kohokohdista. Ne olivat itselleni ensimmäiset arvokisat. Kun hyvien kaverien kanssa voittaa, olihan sitä mukava juhlia, Kiuru muistelee.

Kiurun lisäksi kultajoukkueessa hyppäsivät Janne Ahonen, Matti Hautamäki ja Arttu Lappi.

Vaikka Kiuru ei ollut edeltävällä kaudella mahtunut edes A-maajoukkueeseen, tässä kisassa hän oli lopulta Suomen paras hyppääjä.

- No miten minkäkin arvottaa. Mutta oma osuuteni oli hyvä siinä kuitenkin, Kiuru toteaa vaatimattomaan tyyliinsä.

Ahonen (vas.), Hautamäki, Kiuru ja Lappi toivat Suomelle edellisen joukkuemäen MM-kullan Val di Fiemmessä 2003. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Suomen tuon ajan mäkihyppytasosta kertoo, että Veli-Matti Lindström ei mahtunut edes joukkueeseen, vaikka hyppäsi samojen kisojen normaalimäessä kahdeksanneksi.

Edellä mainittu viisikko yhdessä ainakin Risto Jussilaisen, Janne Happosen ja hieman myöhemmin myös Harri Ollin kanssa totuttivat suomalaisen penkkiurheilijat satumaiseen menestykseen, joka nykypäivänä tuntuu hyvinkin kaukaiselta.

Samana vuonna 2003 Kiuru nappasi Titisee-Neustadtissa ainoaksi jääneen maailmancupin osakilpailuvoittonsa. Siitä huolimatta hän oli läpi uransa vain taustaviulisti suurimman valokeilan takana.

- Ihan sopiva rooli se oli minulle. Ahonen ja Hautamäki ovat kiistatta yksiä kovimmista suomalaisista mäkimiehistä. Heille kunnia totta kai kuuluu.

Tammikuussa 2006 Kiuru järjesteli Ahosen ja Hautamäen kanssa Suomelle kolmoisvoiton Zakopanen maailmancupissa. Se jäänee historian kirjoihin viimeiseksi laatuaan.

- Kova kilpailu kasvatti ja kehitti meitä kaikkia. Totta kai se vaikuttaa myös motivaatioon, kun näkee suoraan harjoituksissa, missä maailman kärki menee, Kiuru muistelee suomalaisen mäkihypyn kulta-aikaa.

Torinon olympialaisista Kiuru voitti hopeaa joukkuemäessä. Kuva: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Kiuru tunnettiin kovana tekijänä lentomäessä. Planican lentomäen MM-kisoista 2004 hän nappasi uransa ainoan henkilökohtaisen arvokisamitalin, pronssia.

Sama Letalnican mäki koitui kuitenkin myös Kiurun kohtaloksi. Kevään 2007 kaudenpäätöskisassa Planicassa Kiuru kaatui hyppynsä, mutta sukset eivät irronneet siteistä. Mäkikotkan polvi vääntyi pahoin.

- Alastulossa jalka petti. Kierin pitkän alamäen alas, ja suksi väänsi polvesta miltei kaiken rikki.

Sen koommin Kiuru ei enää palannut ennalleen. Lähes koko seuraava kausi jäi välistä.

- Kyllä se Planican kaatuminen vedenjakaja oli. Maailmancupissa kävin vielä kokeilemassa, mutten enää ollut sellaisessa kunnossa kuin aiemmin tai päässyt huipputasolle.

Kiuru muistetaan myös hyppymaskistaan, jota hän käytti pitkään urallaan. Kuva: MATTI BJÖRKMAN / LEHTIKUVA

Uransa Kiuru lopetti lopulta 32 vuoden ikäisenä keväällä 2009.

- Tietenkin olisin toivonut, että vielä paremmin olisin menestynyt. Tai oikeastaan tasaisemmin. Päällimmäisenä on kuitenkin hyviä kokemuksia ja muistoja.

Kiurun uran kannalta merkittävää oli vuonna 2004 voimaan astunut painoindeksisääntö, joka määritti suksien pituutta.

Varsin pitkänä (183) ja kevytrakenteisena hyppääjänä Kiuru kärsi kohu-uudistuksesta.

- Kyllä se kosketti aika kovasti. Muutamassa kuukaudessa olisi pitänyt muuttaa periaatteessa vuosien harjoittelun tulos ihan täysin. Ja kaikki muu, mitä sen eteen oli työtä tehty. Se vaikutti kovasti myös jatkoon.

Kiuru yritti sääntöuudistuksen jälkeen nostaa painoaan, jottei olisi joutunut lyhentämään suksiaan radikaalisti.

- Olin luontaisesti aina kevyt, huippuvuosiensa aikaan alle 60-kiloisena hypännyt Kiuru sanoo.

- Siihen aikaan ei oikein ollut tietoa, miten suksen lyhentäminen taas vaikuttaa. Nykyään taas moni hyppää lyhyemmällä suksella ja on taas kevyempi.

uransa päätyttyä Kiuru ei jaksanut enää seurata mäkihyppyä. Vuosien mittaan kiinnostus on herännyt uudelleen.

- Tietenkin nykyisen työnkuvankin kannalta on hyvä pysyä kärryillä, missä mennään, Kiuru sanoo.

Kiuru kuvattuna viime talvena. Kuva: Salpausselän kisat

- Olen odottanut jo pitkään, milloin suomalaiset alkavat taas nousta. Kyllähän nyt taas on pikku hiljaa tullut vähän positiivisempaa tulosta näkyville laajemmallakin rintamalla.

Urheilu-uransa jälkeen Kiuru on ehtinyt tehdä monenlaista. Hän on muun muassa suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnon, ja tehnyt alalla erinäisiä töitä.

Lahden vuoden 2017 MM-kisaprojektissa Kiuru toimi niin ikään kilpailujohtajana, kuten viime vuodesta alkaen taas myös Salpausselän kisoissa.

Lahdessa asuvalla Kiurulla on 10- ja 12-vuotiaat tyttäret. Vaikka hyppyurasta on vierähtänyt jo yli vuosikymmen, Kiuru saa yhä silloin tällöin puhua mäkihypystä tuntemattomienkin kanssa.

- Kyllä se aina aika ajoin jossakin yhteydessä tulee esiin, Kiuru hymähtää.

Mäkisuksia Kiuru ei ole jalkoihinsa laittanut sitten uransa viimeisen Lahdessa 2009 hypätyn kisan jälkeen.

Vieläkö tulisit Betonista ehjänä alas?

- Kyllä mä uskon. Jos johonkin mäkeen pitäisi vielä mennä, Betoni se olisi. Se on kaikista tutuin mäki.

- Mutta mäkeen ei suoranaista kaipuuta ole. Osakseen siihen vaikuttaa se loukkaantuminen. Jalkahan ei ole ihan sellainen, kun oli ennen, Kiuru sanoo.