Ilta Sanoma

Tammer-Golfin uutta kenttää suunnitellaan maanviljelijä Juhani Rikalan maille, kertoo Aamulehti.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva. Kuva: Kari Mankonen

Maanviljelijä Juhani Rikala luki kesällä Aamulehdestä, että hänen mailleen Tampereen Nurmi-Sorilaan saatetaan rakentaa golfkenttä.

Rikala hämmästyi lukemastaan, kertoo Aamulehti nyt.

- Meiltä menisi kaikki maat, ei jäisi oikein perunamaatakaan, totesi Rikala Aamulehdelle.

Kyseessä on Tammer-Golfin uusi kenttä, joka aiotaan siirtää Tampereen Ruotulasta Rikalan maille Nurmi-Sorilaan. Aamulehden mukaan alueen nykyinen osayleiskaava ei mahdollista golfkentän rakentamista, mutta osayleiskaavaa ryhdytään päivittämään syksyn aikana.

Tampereen kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen kertoi Aamulehdelle ymmärtävänsä, että päätöstä koskevat haluaisivat tietää asioista etukäteen.

- Ei ole helppo löytää oikeata etenemistapaa, Nurminen sanoi Aamulehdelle.

Aamulehden mukaan Tampereen kaupunki omistaa noin 60 hehtaaria alueilta, johon golfkenttää kaavaillaan. Rikalan maatalousyritys taas omistaa noin 32 hehtaaria peltoa. Noin 30 hehtaaria yritys on vuokrannut kaupungilta ja naapureilta.

Tampereen kaupunki aikoo todennäköisesti hankkia pellot omistukseensa. Kaupungin maanhankintapäällikön Ari Kilven mukaan vapaehtoiset kaupat ovat ykköstapa.

Nurmi-Sorila sijaitsee Näsijärven rannalla noin 12 kilometrin päässä Tampereen keskustasta koilliseen.

Tamperelainen-lehden mukaan Tammer-Golfin uudesta kentästä suunnitellaan kansainväliset mitat täyttävää huippukenttää. Kentän alustava kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa.

Esiselvityksen teki entisen golfhuipun Mikko Ilosen suunnittelutoimisto.

- Olen täydellä sydämellä mukana. Tammer-Golf haluaa sinne kansainvälisen huippukentän, eikä ole epäilystäkään, etteikö sellaista paikkaan saisi, Ilonen muikisteli Tamperelaiselle.

Ilta Sanoma
mercredi 21 septembre 2022 14:06:00 Categories: Golf Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.