Saksalainen autonvalmistaja BMW lieventää bemarikuskien mahdollista lataustuskaa.
BMW tuo autoihinsa Plug & Charge -toiminnon ensi vuoden puolivälissä. Toiminnon avulla asiakkaat voivat ladata autojaan useilla latausasemilla ilman latauslätkiä ja -sovelluksia. Salaisuus piilee siinä, että latauslaite osaa laskuttaa kuljettajaa auton jakaman tiedon avulla.
Plug & Charge -teknologian kaltaisia toimintoja on jo käytössä muillakin autonvalmistajilla, mutta BMW on tiedotteen mukaan ensimmäinen yritys, joka yhdistää tulevaan Plug & Charge -toimintoonsa mahdollisuuden kerätä useita lataussopimuksia. Perinteisesti Plug & Charge -toiminto on yhdistetty vain yhteen tiettyyn toimittajaan.
Asiakkaat voivat yhdistää autoonsa enimmillään viiden eri latausfirman nykyiset lataussopimukset ja siten käyttää näiden toimijoiden latausasemia. Ainoa ehto on, että latausasemat on liitettävä Hubjectin Euroopan laajuiseen eRoaming-verkkoon.
Keskeinen osa BMW:n Plug & Charge-ominaisuutta on yhteys Ionity-latausverkkoon. BMW, Daimler, Ford ja Volkswagen-konserni käynnistivät yhteisyritys Ionityn vuonna 2017. Myöhemmin yhtiöön on liittynyt myös muita autonvalmistajia. Suomessa on nyt Ionityn latauspisteitä kolmessa paikassa, joissa on yhteensä kuusi latauspistettä. Muualla Euroopassa Ionityn latausverkosto tarjoaa pääsyn lähes 400 000 latausasemaan.
TetraSys Oy.