Ilta Sanoma

Kun Hilkka Helmi Kokkonen lähtee reissuun, hän ei koskaan tiedä, mistä itsensä löytää. Tässä kuvassa hän on Barcelonassa.

Kun Hilkka Helmi Kokkonen lähtee reissuun, hän ei koskaan tiedä, mistä itsensä löytää. Tässä kuvassa hän on Barcelonassa. Kuva: Hilkka Kokkosen albumi

Vuosi sitten Hilkka Helmi matkalle, joka ei ole vielä päättynyt. Koti-Suomeen hän palaa vasta, kun rahat ovat loppu. Seuraavaksi "reissumuija" ajaa Thaimaan ympäri skootterilla, koska tien päältä löytyy se, mitä hän eniten kaipaa.

Moottoripyöräkortti oli vasta kaksi viikkoa vanha, kun Hilkka Helmi Kokkonen pysäköi prätkänsä laivan ruumaan.

Hän nousi kannelle ja nojasi kaiteeseen. Laiva lähti lipumaan kohti Tukholmaa.

Joku voisi ajatella, että ensin pitää harjoitella ajamista Suomessa. Hilkka Helmi ei edes miettinyt sellaista. Hän osti suoraan matkalipun Keski-Eurooppaan.

Hän ajaisi ympäri Eurooppaa ehkä pari kuukautta ja palaisi sitten kotiin. Tarkempaa suunnitelmaa ei ollut.

Indonesiassa on ilta, kun Hilkka Helmi vastaa videopuheluun hostellinsa terassilta. Taustalta kuuluu heinäsirkkojen siritys. Lämpöä on edelleen 30 astetta, vaikka kello käy kahdeksaa.

Moottoripyöräreissulle lähdöstä on kulunut vuosi. Hän ei palannut takaisin arkeen Helsingissä.

- Ranteisiini tuli jännetupen tulehdukset, enkä voinut enää ajaa prätkällä.

Kun moottoripyörälle löytyi tallipaikka Ranskan ja Saksan rajalta, Hilkka Helmi alkoi selata lentoja. Helsinkiin palaaminen ei enää käynyt mielessä, koska Suomessa oli liian kylmä.

Hilkka Helmi kutsuu itseään "reissumuijaksi", koska hän on tehnyt vastaavia irtiottoja lukuisia kertoja. Kotona ei odota velvollisuuksia. Ei ole työtä, josta pitäisi irtisanoutua, sillä hän työskentelee freelancer-taiteilijana. Vuokra-asunto on helppo alivuokrata kalustettuna eteenpäin.

Barcelonaan hän lensi halvalla. Ystävän tuttu asui siellä, joten hän ajatteli, että voisi majoittua muutaman yön. Lopulta kaksi yötä venähti puoleksi vuodeksi.

- Meillä synkkasi niin hyvin, että jäin sinne.

Neljä kuukautta sitten Hilkka Helmi lensi Indonesiaan. Seuraavaksi hän on lähdössä Thaimaahan. Tarkoituksena on ajaa skootterilla koko maa ympäri.

Tien päällä oleminen rauhoittaa levotonta mieltä. Aiemmin hän on esimerkiksi kokeillut ajaa polkupyörällä Yhdysvaltojen halki. Puolet matkasta hän pyöräili, toinen puoli taittui asuntoautolla.

- Olen todella impulsiivinen ihminen. Kun saan jonkin idean, niin se on sitten menoa.

Vuosi sitten hänellä diagnosoitiin adhd. Aiemmin hän ajatteli, että tällaista elämä on. Impulssit vievät mihin sattuu. Diagnoosi antoi levottomuudelle nimen, mutta Hilkka Helmi ei koe, että se olisi muuttanut hänessä mitään.

Adhd:ssa on huonot puolensa, mutta hän ei vaihtaisi sitä silti pois.

- Olen aika paljon nauttinut tästä elämäntavasta. Tällainen sopii minulle.

Freelancer-taiteilijana työskentelevä Hilkka Helmi pystyy tekemään töitä missä tahansa.

Freelancer-taiteilijana työskentelevä Hilkka Helmi pystyy tekemään töitä missä tahansa. Kuva: Hilkka Kokkosen kotialbumi

Asioiden suunnitteleminen ei ole koskaan kuulunut Hilkka Helmin vahvuuksiin. Hän ei halua kulkea kello kädessä ja suunnistaa nähtävyydeltä toiselle.

Ensimmäisen ulkomaanmatkansa hän teki yksin viidennellä luokalla. Se oli kielimatka Englantiin. Jo tuolloin hänelle sanottiin, että hän on rohkea, kun lähtee matkalle yksin. Sittemmin hän on saanut kuulla rohkeudestaan paljon.

Kun hän kertoi TikTok-kanavallaan lähtevänsä Thaimaan ympäriajoon, moni hämmästeli, miten hän uskaltaa.

- On ihanaa kuulla, että minua pidetään rohkeana. Itse kuitenkin ajattelen, että jos haluaisin olla rohkea, menisin ajamaan Iranin ympäri skootterilla.

Lähi-idässä ja Afrikassa Hilkka Helmi ei ole matkaillut. Muilla mantereilla hän on käynyt. Hän sanoo, että paljon on silti vielä näkemättä.

Pelottavia tilanteita hän on kohdannut matkoillaan vähän, vaikka on viettänyt paljon aikaa yksin. Olennaisinta on tietää, mihin kannattaa mennä ja millainen tilanne maassa on.

Esimerkiksi Etelä-Amerikassa Kolumbiassa hän otti etukäteen selville, mihin kaupunginosiin ei kannattaisi mennä. Eräänä päivänä yksi hostellin asiakkaista ryöstettiin viidakkoveitsellä uhaten.

- Se on lopulta tuuripeliä, mitä sattuu ja kenelle sattuu. Tuollaista on turha pelätä etukäteen. Voihan Suomessakin sattua kaikenlaista, Hilkka Helmi miettii.

Toisaalta hän sanoo, että on matkaillut paljon, eikä suosittelisi ensimmäiseksi matkakohteeksi Kolumbian kaltaista maata.

- Yksin reissaamisen voi aloittaa vaikka menemällä Suomessa minilomalle viereisen kaupungin Omenahotelliin. Hotelliyö Kuopiossa voi olla yhtä hyvä kokemus kuin skootterilla ajaminen Thaimaassa.

Indonesiassa Hilkka Helmi on viettänyt aikaa nyt noin neljä kuukautta. Seuraavaksi hän suuntaa Thaimaahan.

Indonesiassa Hilkka Helmi on viettänyt aikaa nyt noin neljä kuukautta. Seuraavaksi hän suuntaa Thaimaahan. Kuva: Hilkka Kokkosen kotialbumi

Yhteensä Hilkka Helmi on viettänyt ulkomailla noin kuusi vuotta elämästään. Kotona ei kuitenkaan odota taulua, johon hän merkitsisi nuppineulalla kaikki käymänsä paikat.

Matkustaminen on enemmän elämäntapa. Siksi siihen ei kuulu suunnitelmia tai tavoitteita.

Tulevaisuudessa hän haluaisi viettää vieläkin enemmän aikaa matkustellen. Taulujen tekeminen ja Suomeen lähettäminen onnistuu lähes missä tahansa. Suomesta hän ikävöi ainoastaan perhettään ja ystäviään.

- Yritän saada hommat toimimaan niin, että pystyisin elämään reissumuijaelämää, ja käymään vain välillä Suomessa. Kerran olin kaksi vuotta putkeen poissa. Se oli liian pitkä aika olla näkemättä läheisiä.

Kaksi päivää sitten Hilkka Helmi lähti bungalowistaan evakkoon. Samassa huoneessa majoittui rotta.

Vaikka elämä lämpimässä maassa saattaa kuulostaa unelmalta, pienellä budjetilla se on usein kaukana luksuksesta. Tätä puolta hän haluaa tuoda esiin myös TikTok-videoissaan.

Hän on saanut paljon kyselyitä, mitä reissaaminen maksaa. Esimerkiksi Indonesiassa sadalla eurolla saa vuokrattua kuukaudeksi vaatimattoman majoituksen.

Asumismukavuuden taso on hyvin erilainen kuin Suomessa. Hilkka Helmin asunnoista on löytynyt esimerkiksi torakoita ja sammakoita. Katossa on ollut reikiä ja vessaan pitänyt laittaa valot päälle useita kertoja ennen kuin sinne uskaltaa astua.

- Rotille pitää antaa tilaa poistua ensin.

Hän sanoo, että jos haluaisi päästä oikein halvalla, voisi vuokrata 40 eurolla kuukaudeksi riippumaton.

- Minä en siihen pystyisi, koska selkä ei kestäisi riippumatossa nukkumista ja kaipaan omaa rauhaa.

Indonesiassa Hilkka Helmi on käynyt paljon sukeltamassa.

Indonesiassa Hilkka Helmi on käynyt paljon sukeltamassa. Kuva: Hilkka Kokkosen albumi

Mieleenpainuvimpia majoituskohteita on vuosien varrelta useita. Hän kertoo nukkuneensa esimerkiksi rapuravintolan lattialla, gospelkirkossa asuneen perheen luona, ison kauppakeskuksen parkkipaikalla autossa, miljonäärin matkailuautossa, veneen kannella delfiinien uidessa vieressä sekä tulivuoren päällä teltassa.

Reissubudjetti vaihtelee muutamasta sadasta eurosta tuhanteen euroon kuussa. Ruokaan reissussa menee huomattavasti vähemmän rahaa kuin Suomessa. Silti raha määrittelee sen, miten pitkään matka voi kestää.

Hilkka Helmi sanoo, että hänellä ei ole vuoden budjettia taskussa, vaan hän elää kuukausi kerrallaan.

Kotiin palaaminen rahojen loputtua ei hänen mielestään kuitenkaan ole lainkaan häpeällistä.

- Yritän aina sanoa ihmisille, että mitään maitojunaa ei ole olemassa. Se on ihmeellinen hokema. Moni saattaa jättää asioita tekemättä, koska pelkää, mitä jos jokin menee pieleen ja joutuu palaamaan kotiin. Siitä ilkkuminen on kateellisten touhua.

Riittää, että otat selvää vain pakollisista asioista, kuten maan turvallisuudesta, hintatasosta, viisumiasioista ja rokotuksista. Kaikki muu selviää reissussa.

Varaa majoitukset ja reissut vasta matkalla, jotta jää tilaa suunnitelmien muuttumiselle.

Reissussa saa aina kavereita, ystäviä ja jopa uusia perheitä.

Aina voi palata kotiin. Saat itse päättää, koska kyseessä on oma reissusi.

Reppu selkään ja menoksi. Nauti unelmistasi nyt, eikä huomenna.

Ilta Sanoma
mardi 20 septembre 2022 12:34:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.