Ilta Sanoma

Mikä ihastutti ja mikä vihastutti? Lue IS:n raadin näkemyksiä eurofutiksen viikonlopusta.

David Beckham (kesk.) jonotti Lontoossa tavallisen väen seassa 12 tuntia päästäkseen käymään arvostamansa kuningatar Elisabet II:n arkulla Westminster Hallissa.

David Beckham (kesk.) jonotti Lontoossa tavallisen väen seassa 12 tuntia päästäkseen käymään arvostamansa kuningatar Elisabet II:n arkulla Westminster Hallissa. Kuva: Peter Cziborra / Reuters, Louisa Gouliamaki / AFP / Lehtikuva, David Klein / Reuters

Eurofutistuomio perkaa jälleen viikonlopun puhuttuja ja yllättäviä tapahtumia. Raadissa ovat mukana tällä kertaa toimittajat Janne Kosunen, Petri Seppä ja Juha Kanerva.

Valioliigan viime kauden maalikuningas Son Heung-min sai vihdoin maalitilinsä auki. Tottenhamin pelaaja täräytti sitten heti hattutempun Leicesterin verkkoon. Triplaan meni ottelun lopulla alle varttitunti. Kärkijoukkue Manchester Cityn Erling Braut Haaland osui viikonloppuna kerran ja on maalipörssissä kahdeksan osumaan edellä Sonia.

Ethan Nwaneri debytoi Valioliigassa 15 vuoden ja 181 päivän iässä, mikä on sarjan ennätys. Yleisö otti ilon irti laulamalla Arsenalin nuorukaiselle kouluun liittyviä lauluja. Ex-tähti Gary Lineker twiittasi, että onneksi sunnuntain ottelu pelattiin jo iltapäivällä: näin Nwaneri ehti vielä tekemään kotiläksynsä.

Seurat muistivat edesmennyttä kuningatar Elisabetia ennen otteluitaan asianmukaisin seremonioin, asiaankuuluvalla arvokkuudella. Tyyliniekan lätsä menee kuitenkin David Beckhamille, joka jonotti Lontoossa tavallisen väen seassa 12 tuntia päästäkseen käymään arvostamansa kuningattaren arkulla Westminster Hallissa. Ei ollut vip-korttia.

David Beckham jonotti 12 tuntia päästäkseen kuningattaren arkulle.

David Beckham jonotti 12 tuntia päästäkseen kuningattaren arkulle. Kuva: Louisa Gouliamaki / AFP / Lehtikuva

Futistähti oli yksi muiden joukossa.

Futistähti oli yksi muiden joukossa. Kuva: ROGER HARRIS/HOC / Reuters

Kaikilla ei tyyliä ollut. Osa Celticin faneista esitteli painokelvotonta tekstiä kuningattaresta ja kuninkaallisista sunnuntain ottelussa. Mielipiteitä saa olla, mutta kaiken keskellä soisi tilannetajun ja hyvien käytöstapojen ajavan tunteiden edelle. Öykkäreiden fiilis tuskin oli hyvä pelin jälkeen: Celtic kärsi yllätystappion St. Mirrenille.

Lue lisää: Futisfanit solvasivat kuningatar Elisabetia: "Painu v***uun"

Prinssi William menetti paitsi kuningattaren ennen kaikkea isoäitinsä. Jotkut asiat eivät unohdu vaikeilla surun hetkilläkään. Prinssi lähetti viime viikolla kannustusviestin suosikkiseuralleen Aston Villalle. Näytti toimivan: Villa nappasi tärkeän voiton. "Olen varma, että hän (prinssi) on mielissään", Villan manageri Steven Gerrard sanoi.

Lue lisää: Prinssi William yllätti suosikkiseuransa surun keskellä - "Se kertoo kaiken"

Euroopan sarjojen viikonlopun kovin suonenveto löytyi Itävallasta ja maan kakkosliigasta. Dornbirnissä pelaava brassihyökkääjä Renan (oikealta nimeltään nimihirviö Renan Peixoto Nepomuceno) oli pysäyttämätön ja teki neljä (!) maalia 6-0-voitossa Lieferingiä vastaan. 22-vuotiaan brassin suonenvetomaista temppua korostaa se, että kauden kahdeksassa aikaisemmassa ottelussa oli syntynyt vain kaksi maalia.

Ennätykset on tietysti tehty rikottaviksi, mutta Arsenalin Ethan Nwanerin ikäennätyksen rikkominen ei ole enää tarkoituksenmukaista. Nwaneri (15 vuotta 181 päivää) tuli kentälle vajaaksi neljäksi minuutiksi lopussa Arsenalin 3-0-voitossa Brentfordista. Jos näitä vielä kovasti rikotaan, kohta joku istuu viimeiset peliminuutit nurmikolla Pampersit jalassa ja tutti suussa.

Arsenalin Ethan Nwanerista tuli Valioliigan kautta aikain nuorin pelaaja.

Arsenalin Ethan Nwanerista tuli Valioliigan kautta aikain nuorin pelaaja. Kuva: DAVID KLEIN / Reuters

Pääsarjahistorian ensimmäinen voitto on aina juhlan paikka. Monza ei napannut neitsytvoittoaan mistään Cremonesesta tai Salernitanasta vaan Italian kaikkien aikojen menestyksekkäimmästä joukkueesta, 36-kertaisesta Italian mestarista Juventuksesta. Historiallisen voiton taanneen osuman teki tanskalaishyökkääjä Christian Gytkjäer 74. minuutilla.

Tanskalaiskärki Christian Gytkjäer sinetöi Monzan seurahistorian ensimmäisen voiton Serie A:ssa - vieläpä itsestään Juvesta.

Tanskalaiskärki Christian Gytkjäer sinetöi Monzan seurahistorian ensimmäisen voiton Serie A:ssa - vieläpä itsestään Juvesta. Kuva: ALBERTO LINGRIA / Reuters

Skotlannin mahtiseura Celtic ylsi maan pääsarjassa melkein vuoden tappiottomaan putkeen. Mutta vain melkein - putki katkesi vaivaista päivää ennen, 364 päivän kohdalla 0-2-tappioon St. Mirrenille. Edellinen tappio Skotlannin Valioliigassa oli tullut 19.9.2021. Väliin mahtui 38 tappiotonta liigapeliä. Synttärikakussa jo melkein paloi kynttilä, mutta sitten se kaatui ja pilasi koko kakun.

Leicesterin kausi on alkanut kamalasti. Tuska paistaa James Maddisonista.

Leicesterin kausi on alkanut kamalasti. Tuska paistaa James Maddisonista. Kuva: TONY OBRIEN / Reuters

Valioliigan mestaruus 2016, sen jälkeen joka kausi yhdeksän parhaan joukossa, FA-cupin voitto 2021 ja nyt... Täysi sukellus. Leicesterin kausi on ollut täyttä tuskaa, koossa on seitsemän ottelun jälkeen yksi vaivainen tasapelipiste ja Valioliigan jumbosija. Lauantaina tuli taas rumasti tukkaan 2-6 Tottenhamilta. Kaikki ei voi johtua maalivahti Kasper Schmeichelin lähdöstä, eihän?

Ranskan pääsarjan maalitilaston kärjessä komeilevat Neymar ja Kylian Mbappé, mutta kolmantena kurvaa kuudella maalillaan Terem Moffi. Nigerialaiskärjen paukuttamien maalien ansiosta Lorient on kivunnut sarjataulukossa kolmanneksi Marseillen ja PSG:n perässä.

Kesällä ihmiset saivat nauttia naisten futiksesta EM-kisojen aikana. Ainakin Saksassa suosio näyttää kantaneen sarjakaudelle. Frankfurtin ja Bayern Münchenin välinen ottelu keräsi 23?200 katsojaa, mikä on sarjan uusi ennätys. Edellinen oli 12?464 vuodelta 2014 (Wolfsburg-1.FFC Frankfurt).

Blondatut hiukset näyttivät olevan päivän sana Madridin derbyssä, kun Atléticon Antoine Griezmann ja Realin Federico Valverde marssivat kentälle valkoisella kuontalolla. HJK:n Töölössä voittanut Real Betis jatkaa mainioita esityksiään La Ligassa, sillä sunnuntaina kaatui Girona 2-1.

Tyyli-ikoni Antoine Griezmann kiittää yleisöä.

Tyyli-ikoni Antoine Griezmann kiittää yleisöä. Kuva: SUSANA VERA / Reuters

Juventuksen valmentaja Massimiliano Allegrilla on todella syytä huoleen Monza-tappion jälkeen. Jumbopaikalla ollut sarjanousija hankki avausvoittonsa torinolaisten kustannuksella. Juventus on kontannut Serie A:ssa ja hävinnyt Mestarien liigassa PSG:lle ja Benficalle. Kellot soivat Allegrille.

Augsburgille hävinnyt Bayern München on kriisissä. Neljä liigaottelua putkeen ilman voittoa tietää valmentaja Julian Nagelsmannille kutsua hallituksen pakeille. Todellinen pommi Bundesliigassa on kulttiseura Union Berlinin kärkipaikka. Sunnuntaina An der Alten Förstereilla kaatui Wolfsburg 2-0.

Ilta Sanoma
lundi 19 septembre 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.