Suurperheessä kasvaneesta näyttelijä Mimosa Willamosta on tullut kodin perintönä kovaääninen ja sosiaalinen.

Mimosan koti on kaksikielinen. "Iskä on puhunut meille lapsille ruotsia, mutta koulut olen käynyt suomeksi. Olipahan helpot ruotsintunnit!" Kuva: Milka Alanen

Näyttelijä Mimosa Willamon, 27, juna on pian lähdössä Helsingistä Joensuuhun. Hänen yhdeksännen pitkän elokuvansa, Saara Saarelan ohjaaman Veden vartijan pressitilaisuus odottaa, mutta ennen junaan hyppäämistä hänen pitää vielä käydä hedelmöitysklinikalla ultraäänessä. Mimosa on nimittäin alkanut luovuttaa munasoluja.

- Minulla ei ole niille käyttöä joka kuukausi, ja on aika pieni paha pistää itseensä pari viikkoa hormoneja, käydä ultraäänessä seuraamassa munasolujen kasvua ja mennä keräykseen, jos sen ansiosta joku voi saada paljon kaivatun muksun, hän sanoo.

Mimosa luovuttaa munasoluja nyt toista kertaa, samasta syystä kuin vertakin.

- Koska voin, en pelkää neuloja ja koska luovuttajista on pulaa.

Hän kertoo lukeneensa viime vuonna artikkelin aiheesta ja päätti mennä katsomaan, kelpaisivatko hänen solunsa.

- Ja nehän kelpasivat!

Suunnittelukäynnillä Mimosasta otettiin verinäyte, jolla poissuljettiin tarttuvat taudit kuten hepatiitti ja HIV. Lääkäri teki hänen kuukautiskiertoonsa sovitetun hoitosuunnitelman, ja kun aika oli oikea, Mimosa otti 10 päivän ajan hormonipistoksia, jotka kypsyttivät munarakkuloita.

- Isoin henkinen este oli pistää itseään piikillä vatsaan diabeetikon insuliinikynältä näyttävällä neulalla, Mimosa sanoo.

Ennen munasolujen keräystä hän kävi kaksi kertaa ultraäänessä, jossa tarkastettiin, miten rakkulat ovat kypsyneet.

Lopulta tuli keräyspäivä, jonka hän otti vapaaksi. Mimosa sai puudutuksen, särkylääkkeet ja rauhoittavia, sitten neula vietiin emättimen seinämän läpi munarakkuloihin ja ne imettiin tyhjiksi.

- Kun näin pitkän neulan, ajattelin, että apua, onpa hirveä, mutta se ei tuntunutkaan missään puudutuksen ja lääkkeiden takia. Ja uskallan väittää, että minulla on ihan tavallinen kipukynnys, hän sanoo.

Keräyksen jälkeen Mimosa nukkui lääkärissä pari tuntia lääketokkuraansa pois ja oli loppupäivän sairauslomalla.

Mimosa ei koe operaatiota ja sen aiheuttamaa vaivannäköä suurena. Freelance-näyttelijänä ja käsikirjoittajana hänen aikataulunsa ovat joustavat silloin, kun kuvauksia ei ole, ja hän pystyy järjestämään toisinaan aikaa muiden auttamiseen. Niinpä muutaman päivän kuluttua haastattelusta edessä on taas uusi keräys.

- En ole mitenkään pyhänä liikenteessä ja väitä, että teen kauheasti hyvää, hän sanoo ja naurahtaa.

Itse asiassa viime aikoina hän on keskittynyt itseensä ja pitänyt kesällä pitkästä aikaa kunnon loman. Mimosa vietti ystäviensä kanssa aikaa mökillä, festareilla sekä pakettimatkalla Rodoksella ja Kreetalla.

- Matka yllätti minut positiivisesti. Pelkäsin hotellihelvettiä, jossa ei ole mitään tekemistä, mutta olin väärässä. Oli kivaa mennä paikkaan, jossa sai valmiin aamupalan ja uima-altaalla pystyi ottamaan iisisti.

"Olin viime kesänä ystäväporukalla Rodoksella lomailemassa. Löysimme melkein aution rannan." Kuva: Mimosa Willamon kuvakokoelma

Nyt työt ovat taas alkaneet. Kun Mimosa hyppää ultraäänen jälkeen junaan, luvassa on Ylen lastenohjelmien juontojen käsikirjoittamista, jota hän on tehnyt jo 10 vuotta, lukion ensimmäiseltä luokalta saakka.

- Joka kerta tekee mieli kysyä tutuilta tuottajilta, että kai te ymmärrätte, etten ole enää yhtään niin nuorekas kuin te luulette, hän sanoo ja nauraa.

"Olen oppinut, että isotkin asiat elämässä voivat tapahtua sattumalta. Työni näyttelijänä on ollut minulle käänteentekevä, mutta itse asiassa näyttelijäksi ryhtyminen oli vahinko. En ollut suunnitellut sitä.

Menin opiskelemaan Kallion ilmaisutaidon lukioon veljeni Feniksin takia. Hän sanoi, että siellä on kivaa.

Koulusta haetaan usein koekuvauksiin nuoria, kouluttamattomia näyttelijöitä, ja kirjoitusten jälkeen minäkin kävin eräissä koekuvauksissa. Suunnittelin välivuotta, mutta parin viikon kuluttua sain soiton, jossa sanottiin, että voisin sopia Päin seinää -draamaelokuvaan. Ohjaaja Antti Pesonen ja tuottaja Miia Haavisto antoivat minulle ensimmäisen roolini ongelmanuori Takkuna, joka vaihtoi jatkuvasti koulua arvaamattoman käytöksensä takia. Se sysäsi elämäni uusiksi.

Elokuva sai hyvän vastaanoton, ja sain siitä yllätyksekseni sivurooli-Jussin. En ollut kirjoittanut Jussi-gaalaan kiitospuhetta, koska en uskonut, että voittaisin. Ohhoh, näinkin voi käydä, ajattelin. Lavalla nauroin paniikissa mikkiin, kunnes tajusin ruveta kiittämään ihmisiä.

"Sain sivuosa-Jussin elämäni ensimmäisestä roolista Päin seinää -elokuvassa, jonka kuvauksissa olin 19-vuotias. Voitosta kuullessani menin niin shokkiin, etten osannut muodostaa lauseita." Kuva: Mimosa Willamon kuvakokoelma

Seuraavien parin vuoden aikana sain sivuosat kauhuelokuva Bodomissa ja draamaelokuvassa Teit meistä kauniin sekä näyttelin yhtä päärooleista tv-sarjassa Lola ylösalaisin. Kun kuvauksia ei ollut, tein töitä koulunkäyntiavustajana ja Finnkinon kassalla.

Aloitin myös Pohjoismaisten kielten opinnot Helsingin yliopistossa. Olin ollut lukiossa hikke, ja pääsin hyvillä papereillani sisään myös Lundin ja Tukholman yliopistoihin. Kieltenopinnot tuntuivat turvallisilta, mutta ne jäivät töiden takia.

Rupesin miettimään, että ihan hyvinhän näytteleminen on mennyt. Päätin kokeilla piruuttani, pystynkö elättämään sillä itseäni vuoden. Aluksi oloni oli epävarma: miten kehtaan, come on. Eihän minulla ole edes koulutusta! Mutta töitä elokuvissa ja tv-sarjoissa tuli vain lisää, pari vuotta sitten myös päärooli draamaelokuvassa Aurora.

En olisi osannut ennustaa itselleni tällaista elämää, mutta nyt teen jo yhdeksättä vuotta töitä näyttelijänä."

"Tykkään järjestyksestä, siitä että asiat ovat selkeitä ja organisoituja. Työssäni ei kuitenkaan voi koskaan tietää tulevasta. Käyn paljon koekuvauksissa, ja minun on mahdotonta suunnitella elämääni hirmu tarkasti. Minulla meni vuosia siihen, että opin elämään rauhassa epävarmuuden kanssa.

Olen yrittänyt harjoitella pois ajatuksesta, että ihmisarvoni määräytyy työni kautta. Koetan muistaa, että jos en saa roolia, kyse ei ole siitä, että olen paska. Koekuvauksissa etsitään sopivinta näyttelijää ja tietynlaista kemiaa muiden kanssa.

Totta kai olen yhä epävarma. Totta kai vituttaa, jos työ menee sivu suun. Mutta enää en ajattele, että olen täysin hyödytön, jos en saa roolia."

"Perheeni on muovannut valtavasti sitä, millainen ihminen minusta on tullut. Asuimme Lähderannassa Pohjois-Espoossa vanhempieni ja neljän veljeni kanssa. Äitini oli koulunkäyntiavustaja ja isä lasten fysioterapeutti. Kotimme oli kulttuuripositiivinen: katsoimme hyviä leffoja, meitä vietiin teatteriin ja kehotettiin lukemaan. Jokainen meistä sisaruksista soitti jotain instrumenttia. Minä soitin nokkahuilua sekä pari vuotta bassoa veljeni Feniksin Luomutuote-nimisessä bändissä.

Olen toiseksi vanhin lapsi, mikä on opettanut minulle paljon vastuunkantoa. Elin pienten lasten ympäröimänä. En ajatellut, että se on etu, kunnes tapasin ikäisiäni ihmisiä, jotka eivät osaa pitää vauvaa sylissä. Minun ei myöskään tarvinnut opetella käyttämään pesukonetta, kun muutin pois kotoa.

"Aloin soittaa bassoa viidennellä luokalla veljeni Feniksin Luomutuote-bändissä, joka tunnetaan nykyään nimellä Pasa." Kuva: Mimosa Willamon kuvakokoelma

Tulen helposti toimeen uusien ihmisten kanssa, ja aiemmin luulin sen johtuvan siitä, että olen luonteeltani sosiaalinen. Viime aikoina olen tajunnut sen johtuvan siitä, että kotonamme asui seitsemän kovaäänistä tyyppiä. Sosiaaliset taidot ovat auttaneet minua työssäni, sillä työkaverini vaihtuvat jatkuvasti.

Sain kotoa myös kaksi kieltä ilmaiseksi. Isäni on suomenruotsalainen ja puhuu meille lapsille ruotsia. Kielitaitoni on mahdollistanut minulle esimerkiksi näyttelemisen ruotsalaisessa tv-sarjassa Cell8.

Kaiken kaikkiaan perheeni on pitänyt jalkani hyvin maassa. Veljieni vuoksi en ole päässyt vahingossakaan ylpistymään."

"Kun muutin pois kotoa 18-vuotiaana, Helsingin vuokra-asunnot olivat minulle liian kalliita. Asuin monta vuotta kämppisten kanssa 2-4 hengen kommuuneissa. Vuonna 2014 opiskelin Tanskassa kansanopistossa, ja siellä minulla oli jaettu huone toisen opiskelijan kanssa.

Ensimmäistä kertaa asuin yksin vasta 23-vuotiaana. Se oli isompi ja muovaavampi kokemus kuin ajattelinkaan.

Olin kasvanut ajatukseen, että olen ekstrovertti ja yltiösosiaalinen. Kuvittelin, että jos haluan tankata energiaa, tarvitsen siihen kaveriporukan, jengin, bileet, hyvän meiningin. Olin luullut, etten viihdy yksin.

Yhtäkkiä tajusin, että voin latautua myös ilman muita ihmisiä eikä minulla ole mitään hätää yksin himassa!

Nyt asun Toukolassa kumppanini kanssa, mutta muutamme pian vähän isompaan kämppään."

"Olen luonteeltani temperamenttinen ja intensiivinen ihminen. Tai ehkä minulla on vain huono tunnesäätely! Menen hetkessä nollasta sataan, kiihdyn ja kuohahdan, mutta laannun myös nopeasti.

Kun aloin dubata elokuvia 8-vuotiaana, minut luokiteltiin aina Pikku Myy -kategoriaan kiukkuisena nuorena neitinä. Saariston lapsissa olin Stiina, Se pikkuinen Lotta -leffoissa Lotta.

Näyttelijänäkin tein aluksi kiukkuisten teinien rooleja, mutta aika nopeasti skaala laajeni.

Työssäni on hyödyksi, että osaan kokea isoja tunteita. En silti liikutu erityisen helposti, itkujen saaminen kameralle vaatii aina duunia.

Minua pidetään helposti lähestyttävänä, mistä olen iloinen. Kun olen avoin ihmisille, minullekin ollaan avoimia. Elämässä on hyvä pyrkiä siihen, että on hyvä tyyppi. Sillä pääsee aika pitkälle."

"Olen luonteeltani temperamenttinen rämäpää. Näyttelijänäkin tein aluksi kiukkuisten teinien rooleja, mutta aika nopeasti skaala laajeni." Kuva: Milka Alanen

"Feminismin pitäisi olla kaikkien ihmisten ajattelun alku ja juuri. Tajusin sen tärkeyden viimeistään lukiossa, kun ihan fiksu frendini kysyi, miksi muka pitäisi ajaa vain naisten asiaa. Feminismiä on koetettu vetää lokaan, ja sen on väitetty olevan miesvihaa, vaikka kyse on sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

Feminismiä tarvitaan, sillä tyttömäisiä piirteitä, asioita ja harrastuksia vähätellään. Usein ajatellaan, että tyttöjen kanssa on aina draamaa ja että meikkaaminen on pinnallista. Minäkin sisäistin jo tosi nuorena, että on tärkeämpää olla jätkien suosiossa kuin tyttöjen. Olen tunnistanut itsessäni pick me girlin piirteitä: olen nauranut miesten paskoille, sovinistisille vitseille, jotta minut hyväksytään. Jälkikäteen harmittaa, että olen langennut tällaiseen sisäistettyyn naisvihaan.

Arvoiltani olen vasemmistolainen. Kun opiskelin parikymppisenä Tanskassa kansanopistossa, lempiaineeni olivat ihmisoikeudet.

Ilmastonmuutos ahdistaa minua päivittäin. Sukupolveni kirous on se, että näemme, etteivät päättävissä asemissa olevat ihmiset tee mitään tiedossa oleville ongelmille. Se on lohdutonta. Siksi toivon, että kaikki käyvät äänestämässä.

Poliitikkoa minusta ei saa, mutta isoveljeni Feniks on vasemmistoliiton varavaltuutettu ja kummilapseni äiti Minja Koskela vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Helsingissä. Olin mukana Minjan vaalikampanjassa ja lupauduin hänen tukijakseen myös tulevaan eduskuntavaalikampanjaan. Tutustuin alunperin hänen puolisoonsa, ohjaaja Oskari Sipolaan, kun teimme yhdessä HasBeen-tv-sarjaa."

"Syyskuussa ensi-iltansa saava scifielokuva Veden vartija on erilainen kuin mikään produktio, mitä olen aiemmin tehnyt. Se yllätti massiivisuudellaan. Ensimmäisenä kuvauspäivänä Tallinnassa minut istutettiin tankilta näyttävään, kreisiin ajoneuvoon, jonka renkaiden halkaisija oli yhtä suuri kuin pituuteni.

Kerran meillä oli yökohtaus, jossa me luikimme pääosanesittäjä Saga Sarkolan kanssa kylässä taisteluvaunujen, dronejen, kymmenien avustajien, savun ja valojen keskellä. Ajattelin, että minä en halua olla se, joka mokaa ja jonka takia settiä joudutaan rakentamaan uudestaan puoli tuntia.

Elokuvassa ollaan tulevaisuudessa, jossa puhdas vesi on loppumaisillaan. Saga esittää kylän teemestarin tytärtä Noriaa, minä hänen parasta kaveriaan. Elokuva on yhteiskunnallinen ja ajankohtainen, onhan veden loppuminen monin paikoin jo arkipäivää ja hirmuhelteet kurittavat jo Eurooppaakin.

Saga oli lukiossa samalla vuosikurssilla kanssani. Emme olleet sydänystäviä, mutta kuvauksissa Saga oli jo yksi lähimmistä ystävistäni. Hän ei varmaan ymmärräkään, miten paljon helpompaa minulla oli, kun me olimme tiimi. Kuvauksissa on joskus yksinäistä ja jännittävää. Jos on ollut stressaava päivä ja vaikeita kohtauksia, on kivaa, kun sen saa jakaa.

Saga on minua maadoittava voima: empaattinen, rauhallinen ja hyvin tasapainossa. Minä olen lyhytpinnaisempi.

Ystävät ovat ehkä tärkeintä, mitä minulla on. He ovat valittu perheeni. Olen onnekas, että minulla on paljon hyviä ihmisiä elämässäni eri aloilta ja eri elämänvaiheista. Rakastan järjestää heille juhlia, mökkijuhannuksia, yhteisiä lomamatkoja ja yllätyssynttäreitä. Polttarit ovat parhaat juhlat! Silloin saa miettiä, mistä juuri tämä tyyppi tykkää ja kerätä rakkaat ihmiset yhteen."

Fakta

27-vuotias näyttelijä ja käsikirjoittaja, asuu Helsingissä.

Näyttelee scifielokuvassa Veden vartija. Näytellyt viime vuosina myös tv-sarjassa Roba sekä Peruna-komediaelokuvassa. Käsikirjoittaa Ylen lastenohjelmien juontoja sekä ääninäyttelee mainoksissa.

Alkoi dubata elokuvia 8-vuotiaana.

Harrastaa squashia.