Ilta Sanoma

Kuinka hyvin olet perillä siitä, mitä nykynuorten maailmassa tapahtuu? Testaamalla se selviää!

Tunnistatko, keitä tai mitä kuvissa on?

Tunnistatko, keitä tai mitä kuvissa on? Kuva: MVphotos, Shutterstock, Netflix

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Maailma se vain muuttuu muuttumistaan, ja sen vuoksi eri sukupolvien kokemukset eroavat toisistaan monin tavoin. Nykynuoret eli Z-sukupolveen kuuluvat eivät muista aikaa ilman internetiä tai kännyköitä. Se saattaa tuntua perin ihmeelliseltä ajatukselta, jos on itse ehtinyt jo keski-ikään tai reippaasti sen yli.

Vanhimmat milleniaalitkin ovat jo 40-vuotiaita ja nuorimmat 25-vuotiaita. Vaikka milleniaaleista itsestään voi tuntua siltä, että omasta teini-iästä on vasta tovi, ovat hekin usein melko pihalla siitä, mitä zetalaisten maailmassa tapahtuu.

Vielä vieraammalta nuorisolaisten meno voi tuntua, jos kuuluu itse X-sukupolveen tai suureen ikäluokkaan. X-sukupolveen kuuluvat ovat syntyneet noin 1961-1980, suuret ikäluokat vuosina 1945-1960.

Kuinka hyvin sinä uskot olevasi perillä nykynuorten asioista? Tunnetko nuorison käyttämät sanat, sosiaalisen median alustat, tämän hetken suosituimmat tv-sarjat ja ihailluimmat julkkikset? Se selviää tietysti testaamalla.

Keräsimme alla olevaan testiin asioita, jotka ovat tuttuja useimmille Z-sukupolveen kuuluville, mutta joiden tunnistaminen saattaa tuottaa vaikeuksia heitä vanhemmille. Jos tunnistat 12 tai enemmän, olet tiukasti ajan hermolla!

Jos testi ei näy laitteellasi, pääset tekemään sen tästä.

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisten sivuilla maaliskuussa 2022.

Lue lisää: Listasimme 30 sanaa, joita nykynuoret eivät tiedä - jos tiedät kaikki, olet entinen nuorisolainen

Lue lisää: Miten keski-ikäinen olet sanavarastosi perusteella? Vastaa 16 kysymykseen, ja testi paljastaa vastauksen

Lue lisää: Listasimme, mitä eri emojit tarkoittavat Z-sukupolven keskuudessa - moni haistattaa pitkät tietämättään

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 22:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.