Ilta Sanoma

Lapsi­asia­valtuutettu Maria Lvova-Belova kertoi, että Donetskin alueelta kotoisin olevista orpolapsista tehtiin virallisesti Venäjän kansalaisia ennen siirtoa. Lapset aiotaan sijoittaa perheisiin eri puolille Venäjää.

Venäjän valtion lentokone kuljetti ukrainalaisia orpolapsia Moskovaan. Perjantain kuljetuksissa oli yhteensä 125 lasta, kertoo TV5.

Venäjän valtion lentokone kuljetti ukrainalaisia orpolapsia Moskovaan. Perjantain kuljetuksissa oli yhteensä 125 lasta, kertoo TV5. Kuva: Kuvakaappaus / Izvestija

Venäjän propagandamedia on ottanut viime päivinä kaiken irti ukrainalaisista alaikäisistä orpolapsista, joiden väitetään joutuneen Ukrainan armeijan tarkoituksellisten pommi-iskujen kohteeksi ja halunneen turvaan Venäjälle.

Venäjän valtion lentokone lennätti perjantaina jälleen yhden uuden orpolasten ryhmän Moskovaan. TV5-kanavan mukana perjantaina Venäjälle saapui yhteensä 125 orpolasta.

Presidentti Vladimir Putinin suorassa alaisuudessa toimiva lapsivaltuutettu Maria Lvova-Belova kertoi venäläisillä televisiokanavilla, että Moskovaan on tuotu nyt yhteensä jo noin kolmesataa orpolasta "Donetskin kansantasavallasta" - eli toisin sanoen Venäjän Ukrainaan luomasta mielikuvitusvaltiosta.

Izvestijan mukaan lapset "pyysivät itse päästä Venäjälle".

- He asettuivat jonoon ja pyysivät: mekin haluamme päästä perheeseen. Pojat kertoivat, kuinka he olivat istuneet pommisuojassa ja pelänneet, mutta heillä oli ollut tunne, että jonain päivänä heidät haetaan perheeseen, Lvova-Belova kertoi Izvestija-lehdelle.

Seuraavaksi Lvova-Belova aikoo käydä hakemassa reilut sata orpolasta "Luhanskin kansantasavallasta" eli toisesta Venäjän Ukrainaan luomasta mielikuvitusvaltiosta.

Lapsivaltuutettu Maria Lvova-Belova selittää medialle, kuinka Venäjä on tuonut orpolapsia Donbasista Venäjälle.

Lapsivaltuutettu Maria Lvova-Belova selittää medialle, kuinka Venäjä on tuonut orpolapsia Donbasista Venäjälle. Kuva: Kuvakaappaus / Izvestija

Venäjän television Ykköskanava väitti reportaasissaan, että lasten evakuointi oli pakotettu toimi heidän suojelemisekseen Ukrainan asevoimilta.

- Kun Ukrainan armeija alkoi pommittaa lastenkoteja, evakuointi aloitettiin, kanavan reportaasissa väitetään.

Tosiasiassa Venäjä käynnisti itse Itä-Ukrainan valloitussodan jo kesällä 2014, vaikka se naamioitiinkin väitetyksi paikallisten Venäjä-mielisten ihmisten kansannousuksi. Kun Putin määräsi Venäjän asevoimat hyökkäämään Ukrainaan helmikuussa 2022, Venäjä on siitä lähtien pommittanut itse systemaattisesti ukrainalaisia siviilikohteita myös niin kutsutuissa Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloissa.

Venäjän pakkovenäläistämien lasten tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Tiettävästi kuitenkin suurin osa heistä on siirretty Venäjälle yhdessä edes joidenkin elossa olevien sukulaistensa kanssa. Jo huhtikussa Lvova-Belova kertoi, että Venäjä on evakuoinut Donbasista yli 150?000 lasta.

Nyt haettavat lapsiryhmät ovat kuitenkin nimenomaan sellaisia, joiden kerrotaan olevan täysin orpoja. Ei ole tietoa siitä, kuinka moni on tullut orvoksi nimenomaan Venäjän aloittaman valloitussodan seurauksena ja kuinka moni on ollut muista syistä lastenkodeissa.

Venäjän käynnistämä ukrainalaisten alaikäisten lasten pakkovenäläistäminen on pöyristyttänyt maailmalla. Yhdysvallat asetti Lvova-Belovan torstaina virallisesti pakotelistalleen.

- Maria Aleksejevna Lvova-Belova on johtanut Venäjän pyrkimyksiä siirtää tuhansia ukrainalaisia lapsia Venäjälle. Hän on erityisesti keskittynyt ajamaan ukrainalaisten lasten pakotettua adoptiota venäläisperheisiin, ukrainalaisten lasten niin kutsuttua "isänmaallista kasvatusta", Venäjän kansalaisuuden vahvistamista ukrainalaislapsille ja ukrainalaisten lasten tarkoitushakuista poisvientiä Venäjän armeijan sotilaiden avulla, lukee Yhdysvaltain perusteluissa.

Lvova-Belova käynnisti niin kutsutun "alaikäisten lasten sosiaalisen sopeuttamisohjelman" Donbasissa heinäkuun puolivälissä. Putin oli sitä ennen antanut jo toukokuun lopussa ukaasin, jonka mukaan Donbasin lapsille voidaan antaa Venäjän kansalaisuus helpotetun menettelyn kautta.

Lvova-Belova on jo aiemmin joutunut Australian, Kanadan, Euroopan unionin, Sveitsin ja Britannian pakotelistoille.

- Venäjä sieppaa ukrainalaisia lapsia. Se on sotarikos. Onko Unicefilla mitään kommenttia? kyseli puolestaan maanpaossa elävä ex-oligarkki Mihail Hodorkovski Twitterissä.

Vaikka Venäjä käy käytännössä varastamassa itselleen alaikäisiä orpolapsia vieraan valtion alueelta, Venäjän propagandassa kaikki esitetään kauniina humanitäärisenä ohjelmana.

Lvova-Belovan mukaan ennen lasten siirtoa Venäjälle heidän luonaan kävi psykologeja Donetskin alueella. Lapsille oli jo sitä ennen etsitty Venäjältä halukkaita adoptioperheitä ja lapset oli "otettu virallisesti Venäjän lakien suojaan" eli heistä oli tehty venäläisiä laatimalla heille venäläiset henkilöllisyyspaperit.

Tämän jälkeen lapsille kerrotaan näytetyn kolmesta neljään eri mahdollista adoptioperhettä videoesittelyjen avulla. Väitteiden mukaan lapset saivat sen jälkeen itse valita, mihin perheeseen he haluavat mennä eri puolille Venäjää. Lopullisen päätöksen lapset tekivät väitetysti keskusteltuaan perheiden kanssa videoyhteyden avulla.

- Jossain perheessä oli koira, jossain oli kaunis äiti, Lvova-Belova kuvaili perusteita, joilla lapset hänen mukaansa valitsivat sijoitusperheensä.

Lvova-Belovan mukaan hänen joutumisensa Yhdysvaltain pakotelistalle kertoo siitä, että Donbasin lapsilla ei ole Yhdysvaltain silmissä ihmisarvoa.

- Minä itse olen huolissani vain siitä, että minun sukunimeni osataan lausua siellä oikein, Lvova-Belova lähetti terveisiä Yhdysvaltoihin.

- Vakavasti puhuen on surullista, että valtio, joka pitää itseään demokratian, ihmisoikeuksien ja vapauksien tyyssijana, ei pidä näitä periaatteita Donbasin lapsille kuuluvina. Siksi meidän on puolustettava näitä periaatteista auttamalla lapsia säilyttämään oikeus elämään, rauhaan ja iloon, Lvova-Belova sanoi uutistoimisto Tassille.

Venäjän Ykköskanavan mukaan orpolasten tulevat adoptioperheet on valittu erityisellä huolella.

- Tärkeintä on kokemus sijaisvanhemmuudesta ja tietenkin rakkaus, uutistenlukija Jekaterina Andrejeva sanoi.

Andrejeva on Ukrainan ja Kanadan pakotelistalla yhtenä Venäjän tunnetuimmista propagandisteista.

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 21:57:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.