Kun Laura Andersson tapasi opiskeluaikoinaan tulevan puolisonsa, kummallekin heistä oli selvää, että he haluavat perheen.

Laura Andersson ja hänen puolisonsa halusivat kummatkin kokea äitiyden raskausaikoineen kaikkineen. Toive myös toteutui, ja nyt parilla on kaksi lasta. Kuva: Päivi Ristell

Yhdestä elokuvasta voi tulla elämää mullistava kokemus. Kirjailija Laura Anderssonille sellainen oli hänen 17-vuotiaana näkemänsä Fucking Åmål, jossa kaksi teini-ikäistä tyttöä rakastuvat toisiinsa pienessä ruotsalaiskaupungissa. Alun perin Laura ei tosin ajatellut leffakokemuksen oleva kummoinen. Elokuvateatteriin lähtö oli osa lukion ruotsintuntia.

- Siinä iässä mikään ei olisi voinut tuntua tylsemmältä kuin opettajan ehdotus, että tänään mennään katsomaan ruotsalaista nuorisoelokuvaa, Laura naurahtaa.

Näytöksen jälkeen elokuvateatterista lähti kuitenkin eri Laura kuin sinne oli mennyt. Elokuvan tarina synnytti hänessä konkreettisen ahaa-elämyksen.

- Olin varmasti tiedostamattani pohdiskellut seksuaali-identiteettiäni koko elämäni, mutta tarvitsin sen hetken, että joku osoitti minulle sormella: hei, katso tuonne, tuolta se vastaus löytyy. Elokuvan avulla sain kiinni siitä erilaisuuden tunteestani, jota en ollut osannut aiemmin sanoittaa.

Kun Laura aloitti yliopisto-opinnot ja tapasi kampuksella tulevan puolisonsa, oli selvää, että molemmat haluavat perheen. Aika nopeasti selväksi kävi myös se, että kukaan ei odota sitä heiltä. Sekin oli Lauralle jonkinlainen ahaa-elämys, joka on vain vahvistunut vuosien varrella. Viidentoista vuoden parisuhteen aikana hänelle on konkretisoitunut se, että yhteiskunnan tai oman suvun asettamat odotukset parisuhteelle ja perheelle eivät koske nais- ja miespareja.

- Silmäni ovat auenneet sen suhteen, kuinka paljon odotuksia on ja kuinka vähän ne koskevat meitä. Se on ollut todella vapauttavaa. Olemme voineet miettiä jokaisen valinnan sen mukaan, mitä juuri me haluamme. Ulkopuoliset paineet eivät ole olleet häiritsemässä keskustelua.

Valinnat ja kysymykset ovat olleet samoja kuin heteropareillakin. Haluammeko naimisiin? Otammeko yhteisen sukunimen? Toivommeko lapsia? Kumman vanhemman nimen he saavat?

- On jännää huomata, kuinka vahvoja perinteiset mallit ovat vielä 2020-luvulla ja kuinka niihin edelleen hakeudutaan. Heterosuhteissa todella moni nainen ottaa edelleen miehensä sukunimen mentyään naimisiin. Meillä sillekään asialle ei ollut mitään sääntöjä. Mietimme, heitämmekö kolikkoa, mutta lopulta päädyimme pitämään omat nimemme.

"Perheen hankkimiseen kahtena naisena menee todella paljon rahaa, eikä meilläkään ollut helpoin ja nopein hedelmöityshoitoprosessi", Laura sanoo. Kuva: Päivi Ristell

Perheen lasten kohdalla pari päätyi ratkaisuun, joka ei yhteisiä lapsia saavalle heteroparille edes olisi mahdollinen. Lain mukaan biologisilla sisaruksilla on oltava sama sukunimi, mutta Lauran lapsilla on eri sukunimet.

- Pelkäsin, aiheuttaako se byrokraattista hankaluutta, mutta onneksi se ei ole ollut iso asia. Mitä väliä nimellä lopulta on? Lasten kokemaa sisaruutta nimi ei muuta millään tavalla. Annamme perinteille paljon painoarvoa, mutta välillä voi miettiä, mihin niitä oikeastaan tarvitaan.

Laura lisää, että tietenkin on hienoa, että lainsäädännössä on menty eteenpäin ja hän on esimerkiksi voinut mennä naimisiin puolisonsa kanssa.

- Vähemmistöt ovat päässeet samojen perinteiden äärelle kuin enemmistö. Arvostan kuitenkin sitä vapautta, joka omassa elämässäni on säilynyt parisuhteen ja perheen suhteen. Olemme valinneet sen, mitä haluamme, emmekä sitä, mikä kuuluu tehdä.

Yksi valinta oli sekä Lauralle että hänen kumppanilleen selvä alusta asti. Molemmat halusivat kokea vanhemmuuden raskaudesta lähtien. Toive toteutui. Lauran vaimo on biologinen äiti perheen 10-vuotiaalle esikoiselle, Laura 7-vuotiaalle kuopukselle.

Lauralle se tarjosi aitiopaikan tarkastella etukäteen sitä, mitä pienen vauvan biologinen äitiys oikeastaan on. Vaimonsa univaikeuksia seuratessaan hän päätti, että haluaa välttyä samalta, jos se vain mitenkään on mahdollista. Syntyi kustannustoimittajana työskentelevän Lauran ensimmäinen kirja Voit nukkua - kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään.

- En olisi ikinä olettanut, että päädyn kirjoittamaan sellaista kirjaa. Se johtui täysin siitä, että olin ensimmäisen lapsemme kanssa vähän kuin isän roolissa. Seurasin asioita vierestä, mutta tietäen, että tulen todennäköisesti itsekin olemaan biologisena äitinä. Siinä roolissa halusin välttää pahimman uupumuksen.

Lauran mielestä ilmassa leijuu myös edelleen yhteiskunnallinen odotus, että hyvä äiti jaksaa vauvavuoden univelat mukisematta.

-Jos niistä liikaa valittaa, niin onkin jo vähän huonon äidin puolella. Siihenkin sain näkökulmaa, kun pääsin kokemaan asian kahdessa eri roolissa.

Perheen molemmat äidit ovat olleet vanhempainvapaalla kummankin lapsen kanssa, synnyttänyt äiti aina pidempään. Se ratkaisu lähentelee yhteiskunnan ja esimerkiksi Kelan silmissä normia, mutta Lauralla on paljon kokemusta niistäkin tilanteista, joissa asioita on pitänyt vääntää rautalangasta. Usein niin joutuu tekemään, kun vähänkin poikkeaa kaavasta tai kun sellaiseen ei mahdu lainkaan.

- Esimerkiksi Kelan kyselylomakkeet on usein puettu sellaiseen muotoon, että seksuaalivähemmistöön kuuluva ei välttämättä pysty kysymyksiin vastaamaan. Joskus tilanteissa voisi masentua, mutta itse koen ne huvittavina ja jopa koomisina. Ehkä se on helpottanut byrokratiaan suhtautumista, että katson asioita aina vähän pilke silmäkulmassa.

Huumoria kysyttiin esimerkiksi silloin, kun parille haluttiin luennoida neuvolassa ehkäisystä lapsen syntymän jälkeen. Tai kun Lauran esikoinen syntyi, ja hänen piti mennä Kelaan vastustamaan lapsen isyyden selvittämistä.

- Eihän sille voinut kuin nauraa. Vein 40 minuuttia virkailijan aikaa, jotta voin vastustaa asiaa, jota kukaan ei tässä maassa edes voinut laillisesti selvittää.

Lauran puoliso on lapsille äiti ja Laura momma. Kuva: Päivi Ristell

Lauran kokemukset ovat 2010-luvulta, ja sen jälkeen lainsäädännössä on tehty muutoksia. Aikaisemmin isyyttä selvitettiin lapsen syntymän jälkeen myös heteropareilta, jotka eivät olleet naimisissa, vaikka olivat saattaneet elää parisuhteessa vuosia tai vuosikymmeniä.

- Moni koki silloin aika loukkaavana ja henkilökohtaisuuksiin menevänä, kun siinä tilanteessa kysyttiin viimeisten vuosien seksipartnereiden määrää. Se oli aikamoinen jäänne 1950-luvulta.

Laura toivoo, että ihmiset kävisivät keskenään enemmän keskustelua valinnoistaan. Usein kysymme, miten joku tuttavapari on tavannut, mutta emme sitä, miksi he ovat valinneet tietyn asumismuodon, avoliiton tai avioliiton tai tavan hankkia lapsia.

- Olisi mielenkiintoista ja hyödyllistä kuulla vielä enemmän ystäväperheiden valinnoista ja siitä, millä perusteella heidän arkeensa vaikuttavat ratkaisut on tehty.

Äiteinä Laura ja hänen vaimonsa ovat sekä samanlaisia että erilaisia. Puoliso pitää tiukemmin kiinni siitä, että lapset käyvät harrastuksissa ja pitävät huoneensa järjestyksessä. Laura saattaa ilmoittaa, että nyt pitäisi siivota, mutta mennäänkin jätskille.

- Teen sellaista tosi tietoisesti, koska elämässä pitää säilyä vapaus hullutella.

Arvot ovat kuitenkin yhteiset. Niistä pari kävi paljon keskustelua jo ennen perheen perustamista. Lauralle oli tärkeää selvittää jo alkumetreillä se, kohtaavatko ajatukset perheestä ja lasten kasvatuksesta.

- Perheen hankkimiseen kahtena naisena menee todella paljon rahaa, eikä meilläkään ollut helpoin ja nopein hedelmöityshoitoprosessi. Senkin takia halusin olla varma siitä, että tässä on se ihminen, jonka kanssa haluan kasvattaa lapset.

Vapaus valita on ylettynyt siihenkin, miten lapset kutsuvat äitejään. Lauran puoliso on lapsille äiti ja Laura momma. Laura nappasi termin nuoruudestaan, jolloin hänen ystävänsä äitiä kutsuttiin samantyylisellä nimellä.

- Hän oli sellainen isomman porukan äitihahmo, ja nimi jäi sympaattisena mieleen.

Lauran ja hänen vaimonsa vanhemmille oli tavallistakin suurempi ilouutinen, kun naiset kertoivat, että odottavat ensimmäistä lastaan. Laura uskoo, että kun oma lapsi kertoo homoseksuaalisuudestaan, moni vanhempi ajattelee lähes ensimmäiseksi menetettyä mahdollisuutta lapsenlapsiin.

- Meillä se oli uudelleen lujittava tekijä, kun molempien vanhemmat näkivät, että tässähän onkin ihan tavallinen perhe syntymässä.

Laura itse kertoi seksuaalisesta suuntautumisesta vanhemmilleen parikymppisenä, kun oli tavannut puolisonsa. Hän uskoo, että vaikka perheelle kertominen menee useimmilla paremmin kuin olisi odottanut, hetkeen liittyy helposti myös jotain, mikä voi tuntua loukkaavalta. Monesti vanhemmilla voi olla asiaan liittyviä huolia, kuten kiusataanko lastani tai löytääkö hän koskaan kumppania, mutta niiden ilmaisu kannattaa jättää johonkin myöhempään vaiheeseen.

"Erilaisessa perhemallissa on mahdollisuus siihen, että lapselle kasvaa jo pienestä pitäen uskallus tehdä omia valintoja", Laura sanoo. Kuva: Päivi Ristell

- Siinä hetkessä ihminen haluaa jakaa itsestään iloisen asian eikä häntä huolestuta mikään muu kuin vanhempien reaktio siihen. Paras reaktio vanhemmalta onkin olla aika neutraali - ei sellainen, että nyt tulee ongelmia eikä myöskään samppanjapullon poksautus. Jotain näiden ääripäiden väliltä, Laura kuvaa.

Omille lapsilleen Laura toivoo perhemallin tuovan vapautta ja itseluottamusta.

- Erilaisessa perhemallissa on mahdollisuus siihen, että lapselle kasvaa jo pienestä pitäen uskallus tehdä omia valintoja. Siinä roolimalleillakin on suuri merkitys. Kun Sanna Marinista tuli pääministeri ja hän kertoi kasvaneensa sateenkaariperheessä, se oli lapsilleni yllättävän tärkeä asia. Wau, hänhän on niin kuin me!

Millaisen historian me oikeastaan tunnemme?

Se kysymys oli Lauran mielessä, kun hän alkoi kirjoittaa dekkarisarjansa ensimmäistä osaa. Lauran salapoliisiromaanissa Kuolema Kulosaaressa etsiväpari ovat homomies ja heteronainen, jotka elävät sotienjälkeisessä Helsingissä kulissiavioliitossa. Lauralle oli tärkeää saada kirjoittaa siitä Helsingistä, jossa esimerkiksi kirjailija ja taiteilija Tove Jansson ja Tom of Finland eli kuvataiteilija Touko Laaksonenkin tuolloin elivät. Hän halusi sisällyttää viihdyttävään pakettiin painavaa asiaa, mutta niin, että se ei tunnu julistavalta.

- Suomen historiasta kirjoitettaessa homoseksuaalisuus on usein jätetty kokonaan pois tai seksuaalivähemmistöön kuuluva on esitetty ongelmaisena kuten traumatisoituneena tai rikollisena. Tarina nähdään niin, että ennen oli kauheaa ja vaikeaa, ja nyt on päästy homojen oikeuksissa johonkin. Itse ajattelen, että Toven ja Toukon Suomessakin homoseksuaaleilla on ollut mahdollisuus kokea sama täydellinen vapaus kuin minulla nyt.

Kirjailijana Laura haluaa myös ravistella dekkareiden hyvin perinteisesti sukupuoliroolittuneita hahmoja.

- Tähän saakka dekkareissa on ollut aika niukasti tilaa vähänkään herkemmälle miehelle tai naiselliselle naiselle. Naisenkin on pitänyt olla vähän kovis, tiukka ja miesmäinen.

Lauran omassa suhteessa roolijakoa esimerkiksi "miesten ja naisten töihin" ei koskaan ole ollut. Kotityötkin on jaettu pitkälti sen mukaan, mitä kumpikin haluaa tehdä. Laura hoitaa paljon puutarhaa, molemmat laittavat ruokaa - ja kumpikaan ei haluaisi siivota, mutta ikävät asiatkin on pakko jakaa.

- En voi soluttaa toiselle tiskaamista, koska hän on nainen. Tosin joskus olisi kiva, että perheessä olisi joku remonttitaitoinen, sillä meissä kummassakaan ei ole remonttireiskan vikaa.

Fakta

40-vuotias kirjallinen tuottaja ja kirjailija. Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluvat vaimo, 7- ja 10-vuotiaat lapset ja koira.

Kolmiosaisen dekkarisarjan ensimmäinen osa Kuolema Kulosaaressa (Otava) ilmestyi keväällä. Toinen osa ilmestyy ensi keväänä.

Harrastukset ratsastus, pilates ja viinit.

Lue lisää: Päivähoitoon 2 000 euroa kuussa, lapsen kouluttamiseen omakotitalon hinta - tästä syystä Susanna Helke ja Mary-puoliso palasivat Suomeen

Kaksoset olivat vauvoja, kun heidän äitinsä Ella, 34, ja Susanna, 31, alkoivat yrittää kolmatta lasta - hedelmöityshoidot eivät sujuneetkaan niin kuin piti