Ilta Sanoma

Vuosikymmeniä sitten brittiläiset rääväsuut ottivat kohteekseen kuningattaren. Sittemmin ainakin Johnny Rottenin mieli on muuttunut, kirjoittaa Seppo Varjus.

Kuolleista ei saa puhua pahaa. Entä kun he vielä elivät?

"Jumala suojelkoon kuningatarta. Hän ei ole inhimillinen olento. Englannin unelmilla ei ole tulevaisuutta."

"Jumala suojelkoon kuningatarta, sillä turistit tuovat rahaa. Keulakuvamme ei ole sitä miltä näyttää."

Sex Pistolsin kappale "God Save the Queen", Jumala suojelkoon kuningatarta, julkaistiin 45 vuotta sitten, kuningatar Elisabetin juhliessa 25 vuottaan vallassa. Pahennuksen määrää ei voi enää kuvitellakaan. Laulaja Johnny Rottenista, siviilissä John Lydonista, tuli Britannian sylkykuppi vuonna 1977.

"Kysyin Charlesilta eikö hävetä esiintyä Daily Mailin kannessa äidin morsiushunnussa?"

"Pubi vie terveytesi, kirkko haluaa rahasi. Pojat, kuningatar on kuollut, nilkutan yksin eteenpäin."

Vuonna 1986 the Smiths -yhtyeen "Queen is Dead", kuningatar on kuollut, ei jaksanut enää herättää samanlaista kiihkoa, vaikka sanat ovat oikeastaan ilkeämmät. Laulaja Steven Patrick Morrisseysta ei tullut kansan sylkykuppia.

Kappale sai innoituksen miehestä, joka murtautui Buckinghamin palatsiin ja kuningattaren makuuhuoneeseen. Vain rupatellakseen.

Laulussa Morrisseyn hahmo tekee saman. Kuningatar sanoo tietävänsä hänet ja sen "että et osaa laulaa". Morrissey vastaa, että "ei se vielä mitään, kuulisitpa kun soitan pianoa".

Maanantaina vietetään Elisabetin hautajaisia. Kautta maailman surraan. Monia surijoita voi ällistyttää, kuinka häntä aikoinaan pilkattiin.

Ei tosin niin paljon kuin pääministeri Margaret Thatcheria, josta Morrissey kirjoitti tekstin "Margaret on the Guillotine", Margaret giljotiinissa.

Lydon ja Morrissey ovat irlantilaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Lydonin vuonna 1994 ilmestyneet omaelämäkerran nimi on "Rotten - No Irish, No Blacks, No Dogs". Ei irlantilaisia, mustia tai koiria. Näitä kylttejä vuokranantajat kiinnittivät oviin vielä hänen lapsuutensa Lontoossa.

Irlannin katolilaisille Britannian protestanttinen kuningashuone oli sorron symboli vuosisatoja. Se vaikutti maallistuneisiin nuoriin miehiinkin.

Pilkkakirveistä kilvenkiillottajaksi.

Lydonia on pitkään kiusannut "God Save the Queenin" sanoitus. Hänen mukaansa tarkoitus oli arvostella instituutiota, ei ihmistä.

Pitkään Yhdysvalloissa asunut Lydon ei enää ylistä anarkiaa. Vuoden 2020 presidentinvaalien alla hän kehui Donald Trumpia.

Morrisseyn nuoruuden tekstit rikkoivat heteronormeja ja vastustivat lihansyöntiä. Hän ei ollut huolissaan työttömyydestä vaan siitä, että työ pilaa elämän. Kun Morrissey on myöhemmin sympatisoinut maahanmuuttovastaisia ääriliikkeitä, monet vanhat fanit ovat pettyneet.

Lydon ja Morrissey ovat ripustautuneet Britanniassa yleiseen työväenluokkamyyttiin, jolla voi selittää mitä vain.

"God Save the Queenia" kuunnellessa voi ajatella, että Lydonin meriselitys ehkä pitää paikkansa. Tekstissä kuningatar on järjestelmän tahdoton vanki siinä kuin alamaisensakin. Siksi hänkään ei ole inhimillinen olento.

Lauluja voi tehdä vain julkikuvasta. Elisabet oli ihminen.

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.