Ilta Sanoma

Tämän hetken trendikkäimpien otsisten joukossa on omansa niin otsiksen leikkaamista jännittävälle kuin kokeneelle otsistyypillekin.

Syksy on erinomaista aikaa pienelle tukkapäivitykselle. Tältä otsislookit näyttävät nyt maailmalla.

Syksy on erinomaista aikaa pienelle tukkapäivitykselle. Tältä otsislookit näyttävät nyt maailmalla. Kuva: Imaxtree

Kesän jälkeen hiuksiin tekee mieli saada jotain uutta ja piristävää. Otsiksen leikkaaminen on juurikin sitä: vanha, tuttu malli näyttää yhtäkkiä ihan uudelta, kun sen kaveriksi leikkaa pätkityn shag-otsatukan, ysäriä henkivät kasvojen kehystäjät tai klassisen tasaisen otsiksen.

Taipuisa verho-otsis on ollut otsatukkatrendien aatelia jo pidempään. Shag-malli on samanhenkinen, mutta ripauksella rouheaa rokkiasennetta.

Voguen haastatteleman hiustaiteilija Luke Hershesonin mukaan vahvasti 1970-lukua henkivä shag-otsis leikataan samalla tavalla kerrostamalla kuin varsinainen koko tukan shag-malli, mutta loput hiukset voi halutessaan jättää pidemmiksi ja tasapituisemmiksi.

Jos otsis on houkuttanut jo pitkään, mutta muutos on syystä tai toisesta epäilyttänyt, on ysärihenkinen otsatukka erinomainen välimalli matkalla kunnon otsatukkaan.

Ysäriltä tutut, kasvoja kehystävät hiusosiot psaapuvat pehmeästi 2020-luvulle: vuosituhannen vaihteessa sivutöyhdöt oli usein kuorrutettu rapsakoiksi hiuslakalla tai -geelillä, mutta modernissa versiossa luonnollinen liikkuvuus on enemmän kuin sallittua.

Kerrostetuista malleista lyhyet, kasvoja kehystävät hiusosiot voivat löytyä jo valmiiksi, kun hiukset vetää korkealle ponnarille ja irrottaa ponnarista sopivan kokoiset osiot jakauksen molemmin puolin. Hersheson suosittelee tyylin tekemistä päivä tai pari pesun jälkeen, sillä hiukset laskeutuvat paremmin aavistuksen likaisina.

Aavistuksen rikottu, muusta tukasta selkeästi erottuva ja melko paksu otsis on todennäköisesti juuri se malli, joka tulee mieleen, kun puhutaan otsatukasta. Taitavasti leikattu tasaotsis on mitä erinomaisin keino korostaa silmiä ja poskipäitä.

Klassista otsatukkaa ei pysty shag-otsatukan tai ysärikehystäjien tavoin naamioimaan muuhun tukkaan, joten ennen leikkaamista täytyy olla varma päätöksestään.

Lue lisää: Kampaaja listaa 5 asiaa, jotka kaikkien pitäisi muistaa - etenkin yksi yleinen tapa rikkoo hiuksia suotta

Ilta Sanoma
samedi 17 septembre 2022 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Tyyli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.