Ilta Sanoma

Haukio on valmistellut väitöskirjaansa pitkään.

Tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion väitöskirja on ollut tekeillä pitkään.

Tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion väitöskirja on ollut tekeillä pitkään. Kuva: Antti Hämäläinen / IS, Twitter

Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio väittelee tohtoriksi joulukuussa.

Asian vahvistaa Ilta-Sanomille varadekaani ja yleisen valtio-opin yliopistolehtori Hanna Wass Helsingin yliopistosta.

- Tämä pitää paikkansa. Väitöskirja käsittelee vaalikoneita, Wass vastaa.

Väitöskirjan otsikko on "Avoimen vuorovaikutteisuuden ideaalista sisäisen mobilisaation realiteettiin? Puolueiden digitaalisen vaalikampanjoinnin strategiset ulottuvuudet ja dilemmat".

Haukio väittelee Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä on Åbo Akademin professori Kim Strandberg, joka kertoo asiasta Twitterissä.

- Joulukuun alussa (2.12.) on minulla normaalia jännittävämpi tehtävä tulossa jolloin toimin Jenni Haukion vastaväittäjänä, hän kirjoittaa.

Päivityksensä liitteenä hän jakoi otteen Valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston tekemästä nimeämisestä.

Haukion ohjaajana väitöskirjassa on ollut Juri Mykkänen valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Hän toimii myös väitöstilaisuuden kustoksena.

Jenni Haukion väitöskirja on aiempien lehtitietojen mukaan ollut vireillä jo 2010-luvulta.

Vuonna 2012 Helsingin Sanomat kertoi Haukion väitöskirjan aiheen olevan Informaatioteknologian vaikutus puoluetoimintaan.

Vuonna 2016 hän kertoi jäävänsä opintovapaalle silloisesta työstään Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä edistääkseen jatko-opintojaan.

Tämän vuoden alussa Jenni Haukio kertoi jättävänsä työnsä ohjelmajohtajana ja siirtyvänsä kohti uusia haasteita, "ensi vaiheessa tarkoittaen erilaisia kirjallisia projekteja". Haukio ei tuolloin kommentoinut asiaa enempää.

Jenni Haukio on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Presidenttiparin Aaro-poika syntyi helmikuussa 2018.

Ilta Sanoma
samedi 17 septembre 2022 14:43:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.