Ilta Sanoma

Leijonien GM:nä jo yhdeksättä kauttaan toimiva Jere Lehtinen odottaa innoissaan World Cupia ja puhuu kiinnostuksestaan mahdolliseen NHL-johtopestiin.

Leijonalegenda Jere Lehtinen on johtanut maajoukkuetta jo pitkään GM:n roolissa.

Leijonalegenda Jere Lehtinen on johtanut maajoukkuetta jo pitkään GM:n roolissa. Kuva: Vesa Koivunen

Leijonien viime vuosien satumainen menestyskulku henkilöityy vahvasti päävalmentaja Jukka Jaloseen. Läpi menestysvuosien Jalosen rinnalla, tai pikemminkin yläpuolella, maajoukkuetta on johtanut myös GM Jere Lehtinen.

Lehtisellä, 49, alkoi nyt yhdeksäs kausi nykyisessä pestissään.

Jalosen ympärillä NHL-keskustelu on pyörinyt jo vuosia, mutta entäpä Lehtinen? Hänelle seuraava askel voisi olla johtopesti maailman ykkösliigassa NHL:ssä, jossa suomalaisia seurapomoja on vain yksi: Columbuksen GM Jarmo Kekäläinen.

- No niin no... Ei voi sanoa ei, Lehtinen myhäilee kysyttäessä mahdollisista NHL-haaveista.

- Ihan hyvässä tilanteessa olen tällä hetkellä, mutta en sitä sano, etteikö se kiinnostaisi joskus. Erilaisia mahdollisuuksiahan siellä on. Eri rooleja. Onhan tässä hommassa hujahtanut jo kahdeksan vuotta.

Leijonien kultainen johtoporras Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen. Samaan kastiin voidaan lukea myös joukkueenjohtaja Mika Kortelainen.

Leijonien kultainen johtoporras Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen. Samaan kastiin voidaan lukea myös joukkueenjohtaja Mika Kortelainen. Kuva: Heikki Westergård

Viime keväänä Lehtisen nimi nostettiin varovaisesti jo esiin Pohjois-Amerikan spekulaatiossa, kun puhe kääntyi Dallas Starsin seuraavaan GM:ään.

Hänen pelinumeronsa roikkuu Dallasin areenan katossa, ja seuralegendalla on yhä läheiset välit organisaatioon, jossa pelasi koko NHL-uransa ajan (1995-2010).

Lehtinen on myös tutustunut jo hieman NHL-seurajohdon työhön.

- Lopettamiseni jälkeen olin pari vuotta silloisen GM:n Joe Nieuwendykin kanssa siinä. En mitenkään virallisesti, mutta kävin peleissä heidän (johtoportaan) kanssaan ja esimerkiksi lupausten turnauksessa Traverse Cityssä.

- Opin näkemään vähän sitä struktuuria. Oli kiva nähdä NHL-toimintaa myös vähän toiselta puolelta, Lehtinen sanoo ja kertoo olevansa hyvissä väleissä myös Starsin nykyisen GM:n Jim Nillin kanssa.

Lehtisen numero jäädytettiin Dallasissa marraskuussa 2017.

Lehtisen numero jäädytettiin Dallasissa marraskuussa 2017. Kuva: Manny Flores / ZUMA / MVPhotos

Jos ei suorilta ihan NHL-GM:ksi, niin ainakin apulais-GM:n pestiin Lehtinen voisi hyvinkin tulla jossakin vaiheessa tulevina vuosina kyseeseen.

- Siihen liittyy tietysti muitakin juttuja, kuten perhe. Mutta lapsista enää yksi asuu kotona. Kohta sekin aika on ohi.

- Ajattelen edelleen vuosi kerrallaan. Se on ollut ihan hyvä ajatusmalli. Mutta en voi sanoa, etteikö NHL kiinnostaisi jossakin vaiheessa, Lehtinen toteaa vielä uudelleen.

Nyt Lehtinen keskittyy kuitenkin täysillä Leijoniin. Kauden ensimmäinen maajoukkuetapahtuma on Turun Karjala-turnaus marraskuussa.

- Itsekin aina mietin, että marraskuussa on vasta meidän eka tapahtuma, mutta nopeastihan se rumba tässä taas alkaa.

- Lokakuun lopussa valitaan joukkue Karjalaan. Neljä viikkoa sen turnauksen jälkeen onkin jo Sveitsin EHT. Sitten Ruotsi ja johonkin helmi-maaliskuulle varmaan tulee taas perinteinen NHL-reissu. Huhtikuun alussa alkaakin taas MM-leiri, Lehtinen summailee.

Ennen Karjala-turnausta Lehtinen piipahtaa vielä Yhdysvalloissa.

- Menen käymään Dallasissa tuossa lokakuussa. Ihan vain käymään ja katsomaan jonkun pelin.

Lehtinen pitää yhteyttä suomalaisiin NHL-tähtiin. Elokuussa Turussa hän kävi värjäilemässä toisen Stanley Cup -voittajan Artturi Lehkosen kanssa.

Lehtinen pitää yhteyttä suomalaisiin NHL-tähtiin. Elokuussa Turussa hän kävi värjäilemässä toisen Stanley Cup -voittajan Artturi Lehkosen kanssa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Tämän kauden kiintopisteenä siintävät MM-kotikisat, mutta Lehtinen on ehtinyt jo vilkuilla ensi kauteenkin.

NHL on ilmoittanut halustaan järjestää maailman parhaiden pelaajien World Cup -turnauksen helmikuussa 2024. Sitä on kaavailtu 17-päiväiseksi spektaakkeliksi.

- Sen tiedon varassa olen itsekin. Olisihan se makeaa, että se tulisi siihen ajankohtaan. Odottelen mielenkiinnolla.

- Varsinkin nyt kun NHL-miehiltä jäivät olympialaiset väliin ja seuraaviin on neljä vuotta, niin olisi varmasti pelaajillekin mieleen, itsekin kahdesti World Cupissa pelannut Lehtinen sanoo.

Edellisen kerran World Cup pelattiin syksyllä 2016 Torontossa. Ennakkotiedot kertovat, että ensi kauden turnauksessa otteluita olisi tarkoitus pelata yhden kaupungin sijaan sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa, kuten aiemmissa World Cupeissa 2004 ja 1996.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 22:10:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.