Ilta Sanoma

Ruotsissa sijaitseva Nymöllan paperitehdas siirtyy yhdysvaltalaiselle Sylvamolle.

Kuva: Silja-Riikka Seppälä / Lehtikuva

Metsäyhtiö Stora Enso myy Ruotsissa sijaitsevan Nymöllan paperitehtaan ja siihen liittyvän omaisuuden myymisestä yhdysvaltalaiselle Sylvamolle. Kaupan yritysarvo on Stora Enson tiedotteen mukaan 150 miljoonaa euroa. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2023 alussa, kun kilpailuviranomaisten hyväksyntä on saatu.

Stora Enso on jo aiemmin kertonut suunnittelevansa neljän paperitehtaansa myyntiä yhtiön kaikkiaan viidestä paperitehtaasta.

-?Allekirjoitimme hiljattain sopimuksen Maxaun tehtaan myynnistä ja olen iloinen, että löysimme myös Nymöllan tehtaalle hyvän, ammattimaisen omistajan Sylvamosta. Prosessi jäljellä olevien paperitehtaiden myymiseksi jatkuu, Stora Enson talousjohtaja ja Paper-divisioonan johtaja Seppo Parvi sanoo tiedotteessa.

Stora Enso keskittyy strategiansa mukaisesti uusiutuvien tuotteiden pitkän aikavälin kasvupotentiaaliin pakkauksissa, rakennusratkaisuissa ja biomateriaali-innovaatioissa.

Nymöllan tehtaan kapasiteetti on 485?000 tonnia päällystämätöntä hienopaperia. Vuoden 2021 lukujen perusteella tehtaan myynnin odotetaan vähentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 290 miljoonaa euroa.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 13:29:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.