Ilta Sanoma

Liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa sekä keskiostosten että asiakasmäärän kasvun myötä.

Puuilon myynti kasvoi kevätkesällä.

Puuilon myynti kasvoi kevätkesällä. Kuva: Kari Mankonen

Rautakauppaketju Puuilon liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa lähes 12 prosenttia ja ylsi 89 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin samaan aikaan oli 80 miljoonaa euroa.

-?Liikevaihdon kasvu johtui pääosin kahdesta komponentista: erityisesti asiakasmäärän, mutta myös keskiostoksen kasvusta. Tämä näkyi lähes kaikissa myymälöissämme kautta maan. Olemme onnistuneet siirtämään hinnankorotukset melko hyvin myyntihintoihin, mikä selittää osaltaan keskiostoksen kasvua, Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela sanoo yhtiön osavuosikatsauksessa.

Puuilon seuraama tunnusluku, oikaistu ebita eli vertailukelpoinen liiketulos ilman aineettomien hyödykkeiden poistoja kasvoi 18,0 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 16,8 miljoonasta eurosta. Kannattavuutta kuvaava liikevoitto suhteessa liikevaihtoon laski kuitenkin 20,2 prosenttiin 21,1 prosentista.

-?Euromääräisen oikaistun liikevoiton kasvua selittävät myynnin kasvu ja hyvin kontrollissa pysyneet liiketoiminnan kulut. Myyntikateprosentti laski edelliseen vuoteen verrattuna, mutta pidämme Q2:lla saavutettua myyntikateprosenttia torjuntavoittona ottaen huomioon korkean inflaation. Onnistuimme kasvattamaan hyväkatteisten tuotteiden osuutta, Saarela sanoo.

Puuilo ennustaa liikevaihtonsa tänä vuonna kasvavan, mutta vauhdin jäävän pitkän aikavälin yli kymmenen prosentin alapuolelle. Yhtiö arvioi koko vuoden oikaistun liikevoittonsa (oikaistu EBITA) olevan 40-50 miljoonaa euroa.

Viime viikolla Puuilo nosti liikevoittoennustettaan aiemmasta 35-45 miljoonasta eurosta. Liikevaihtoennusteensa yhtiö piti ennallaan.

Viime vuonna Puuilon oikaistu liiketulos oli 48,4 miljoonaa euroa.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 13:19:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.