Ilta Sanoma

Taloussanomien ostoskorivertailussa osa tuotteista on kallistunut huhtikuuhun verrattuna huimasti. Osalla taas hinnat ovat jopa laskeneet.

Vaikka inflaatio laukkaa, voi ostoskorin sisällöllä vaikuttaa selvästi omiin menoihinsa.

Vaikka inflaatio laukkaa, voi ostoskorin sisällöllä vaikuttaa selvästi omiin menoihinsa. Kuva: Antti Hämäläinen

Ruuan hintojen nousu on jatkunut syyskuussa, selviää Taloussanomien ostoskorivertailussa. Kokonaisuutena vertailtujen tuotteiden hinnat ovat viime huhtikuuhun verrattuna nousseet 7,2 prosenttia. Elokuuhun verrattuna Taloussanomien ostoskori on kallistunut parin prosentin verran.

Lue lisää: Näin kesäsesonki on vaikuttanut ostoskorin hintaan

Vertailun vuoksi Tilastokeskus arvioi elokuussa inflaation tasoksi 7,6 prosenttia. Elokuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen.

Lue lisää: Inflaatio loiveni 7,6 prosenttiin elokuussa

Yksittäisten tuotteiden hinnoissa on kuitenkin ollut suuriakin muutoksia. Esimerkiksi kotimaisen tomaatin hinta on kesän sadon myötä romahtanut huhtikuuhun verrattuna. Samoin laskua on ollut porkkanan hinnassa. Myös kurkun hinta on tullut alas elokuuhun verrattuna.

Erityisesti ostoskorin lihatuotteiden hinnat ovat nousseet selvästi. Esimerkiksi jauhelihan hinta kohosi elo-syyskuussa lähes 8 prosenttia, ja huhtikuuhun verrattuna hinta on noussut jo lähes 25 prosentilla. Ostoskorissa oleva HK:n meetwursti kallistui vieläkin enemmän, elo-syyskuussa lähes 13 prosenttia. Huhtikuusta nousua on jo yli 26 prosenttia.

Huhti-syyskuussa eniten on kuitenkin kallistunut sipuli, jonka hinta on noussut keväästä 33 prosentilla.

Joitakin ostoskorin tuotteita eivät inflaatio tai sesongit tunnu koskettaneen lainkaan. Yksi näistä tuotteista on ostoskorin kahvipaketti, jonka hinta säilyi huhtikuusta elokuuhun muuttumattomana, kunnes syyskuussa laski, tosin vain hieman.

Tiedot kerätään kahdesta kaupasta, Prismasta ja K-Citymarketista. Kaupat sijaitsevat eri puolilla Suomea. Kunkin tuotteen hinnasta on laskettu keskiarvo. Hintoja verrattiin huhti- ja elokuun sekä heinä- ja elokuun välillä.

Tarjouskampanjat voivat vaikuttaa yksittäisen tuotteen hintaan.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 09:55:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.