Ilta Sanoma

Ilari Melart palasi yhdeksän vuoden tauon jälkeen HIFK:hon.

Ilari Melart (vas.) pelasi HIFK:n pelaajista eniten (21.51 minuuttia) keskiviikon avausottelussa.

Ilari Melart (vas.) pelasi HIFK:n pelaajista eniten (21.51 minuuttia) keskiviikon avausottelussa. Kuva: Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Voittaminen tekee kipeää. Helsingin IFK:n tähtipuolustaja Ilari Melart maksoi avausottelun 4-1-voitosta Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan hintaa pahannäköisellä vekillä.

Melart sai avauserässä rajun osuman huuleensa vastustajan mailasta, ja joutui poistumaan osuman jälkeen pukukoppiin paikkaushommiin.

Ottelun jälkeen median eteen asteli pikaisen huulentäydennyksen saanut 33-vuotias puolustajajärkäle.

- Sain botox-huulet. Muutama tikki tuli huulen sisäpuolelle, mutta en ole varma kuinka monta. Ei siinä sen kummempaa. Hampaita ei onneksi lähtenyt. Hammassuojat saattoivat pelastaa, Melart kommentoi Ilta-Sanomille huuli tikattuna ja parta veressä.

Keskiviikkoillan ottelu oli Melartin pitkään odotettu kotiinpaluu. Nordenskiöldinkadun jäähallissa avausottelua seurasi 7?875 katsojaa.

- Oli hienoa palata. Tuli oikein kylmät väreet, kun halli oli pimeänä ja ottelu oli alkamassa, Melart tunnelmoi.

Paluuottelua ei haitannut edes paikkausoperaation jälkeen kypärään viritetty kokopleksi.

- Lääkäri määräsi kokopleksin päähän, ettei huuli repeydy uudestaan. Mietin ensin, että mitähän tästä tulee, mutta oli yllättävän ok pelata. Pelkäsin, että olisi ollut pahempi. Viimeksi taisin pelata (häkillä) 15 vuotta sitten, naurahti Melart.

Melart pelasi edellisen kerran HIFK:ssa kaudella 2012-2013.

Kausi huipentui MM-kotikisoihin, missä Melart oli Leijonien takalinjojen fyysinen pelote, joka tarjoili surutta komposiittia vastustajien kylkiluiden väliin.

Kevään 2013 jälkeen Melart on kiertänyt Eurooppaa. Pikaisen Pohjois-Amerikan keikan ja kahden KHL-kauden jälkeen hän siirtyi SHL:ään, missä vierähti kuusi kautta putkeen. Ruotsin-vuosien kruunu oli SHL:n mestaruus Växjö Lakersin paidassa keväällä 2021.

Ulkomaan vuosien aikana Melart kehittyi kokonaisvaltaisemmaksi puolustajaksi. Mielikuvat nyrkeillään raivoisasti takovasta mörököllistä ovat auttamatta vanhentuneet.

Ensimmäisenä kautenaan Växjössä Melart oli 12 maalillaan joukkueensa paras maalintekijä. Seuraavalla kaudella hän oli samalla saldolla joukkueensa eniten maaleja tehnyt puolustaja.

- En ole muuttanut peliäni, mutta olen koettanut tuoda siihen lisää elementtejä. Ylivoimavastuuta on tullut ja sitä kautta myös tehopisteitä, mutta en ole myöskään unohtanut puolustuspelaamista, Melart ruoti viime vuosien kehitystään.

Olli Palola (oik.) teki HIFK:n maaleista kaksi.

Olli Palola (oik.) teki HIFK:n maaleista kaksi. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

HIFK:ssa Melart on johtava puolustaja. 190-senttinen ja 97-kiloinen konkari pelaa ykkösparissa, operoi ykkösylivoiman viivamiehenä ja kantaa rinnassaan varakapteenin A:ta.

Kokonaisvaltaisempi Melart ei tarkoita pehmeämpää Melartia. HIFK:n takalinjoilla luutii edelleen kovaluinen ja HIFK:n brändin näköinen puolustaja.

- Hanskat eivät ehkä tipu yhtä usein kuin ennen, mutta eivät ne tipu muillakaan. Koetan pelata aggressiivisesti, mutta järkevästi. Fiksusti ja kovaa. Jäähyjä ei parane ottaa, Melart ilmoitti.

Avausottelussa Melart joutui hetkellisesti portsarin hommiin, kun HPK:n Eetu Liukas taklasi itselleen suihkukomennuksen päätöserässä. Seuranneessa kahakassa Melart otti pakan isoimman järkäleen, Miro Karjalaisen syleilyynsä ja rauhoitti tilanteen.

- Piti mennä vähän rauhoittelemaan Miroa. Tiedän Miron ja sen, että hän on kova pelaaja. Ei siinä sen kummempaa.

Nordenskiöldinkadun hallissa ottelua seurasi 7875 katsojaa, mikä oli SM-liigan avauskierroksen korkein yleisömäärä.

Nordenskiöldinkadun hallissa ottelua seurasi 7875 katsojaa, mikä oli SM-liigan avauskierroksen korkein yleisömäärä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pelityylin lisäksi Melartin pelinumero on kultivoitunut. Takavuosien 41 on vaihtunut numeroon 11.

Kun Melart pelasi edellisen kerran HIFK:ssa, punaisissa numeroa 11 kantoi Markus Granlund. Ripauksen erityylinen pelaaja kuin Melart.

- Vaikka "Make" onkin loistava tyyppi, tämä ei ole hänelle kunnianosoitus. Växjössä oli varattuna numerot 41 ja 21, joten otin numeron 11. Olen jatkanut sillä, Melart sanoi.

- HIFK:ssa Miro Heiskanen sopii paremmin 41:seksi kuin Melart. 11 on tuntunut hyvältä, vaikka se ei ole tyypillinen pakin numero.

Tyypillinen pakki ei ole myöskään Melart.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 01:14:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.