Varkaat veivät traktorimönkijän.
Murron yhteydessä maahan kaatui satoja litroja polttoainetta. Kuva: Petri Huhtinen/Aamulehti
Sisä-Suomen poliisi sai sunnuntaiaamuna ilmoituksen, että Kaupin urheilupuiston huoltorakennukseen Tampereen Kuntokadulla on murtauduttu.
Tapahtumapaikalla ilmeni, että varkaat olivat murtautuneet rakennukseen ajamalla pienkuormaajalla huoltorakennuksen ovesta läpi.
Epäillyt tekijät olivat anastaneet rakennuksesta traktorimönkijän ja pienempää irtainta. Poliisi löysi anastetun omaisuuden myöhemmin päivällä ja palautti traktorimönkijän omistajalle.
Poliisin mukaan murron yhteydessä varkaat olivat yrittäneet anastaa polttoainesäiliötä, joka oli huoltorakennuksen pihassa. Säiliö kaatui, meni rikki ja arviolta satoja litroja polttoainetta pääsi valumaan maahan.
Poliisi tutkii tapahtunutta epäiltynä törkeänä varkautena. Polttoaineen maahan valumiseen liittyvä mahdollinen rikosnimike selviää tutkinnan edetessä.
Asian esitutkinta on vielä kesken.
Poliisitutkinta liittyy Pirkanmaan pelastuslaitoksen aamulla kertomaan öljyvahinkoon. Kaupungin työntekijät havaitsivat aamulla, että Kaupin urheilupuistoon oli puhjennut "öljylähde".
Polttoöljyä vuoti maastoon ja viemäriin.
TetraSys Oy.