Ilta Sanoma

Kalle Rovanperä saa kaivattua tukea Kreikan MM-rallissa.

Rovaniemeläinen Pekka Koskiniemi, 55, nauttii MM-rallista Kreikassa.

Rovaniemeläinen Pekka Koskiniemi, 55, nauttii MM-rallista Kreikassa. Kuva: Tuomas Arkimies

Lamia/Ateena

Kalle Rovanperällä, 21, on jo jonkin aikaa ollut luja ote tämän kauden rallin maailmanmestaruudesta.

Matemaattinen mahdollisuus MM-tittelin nappaamiseen Rovanperällä oli ensimmäistä kertaa Belgian rallissa elokuussa. Belgiassa sauma mestaruuteen oli melko pieni, ja Rovanperä sanoi, ettei edes hänen lähipiirinsä uskonut MM-tittelin varmistumiseen Belgiassa.

-?Ei täällä taida olla ketään, ei perhettä tai kavereita. Ei niillä ole niin kovaa luottoa minuun, Rovanperä vitsaili kannustusjoukoista Belgian rallin keskuspaikalla Ypresissä.

Kallen isä, entinen ralliammattilainen Harri Rovanperä sentään saapui Belgiaan. Kallen ulosajo kilpailun alussa tosin vesitti pienetkin haaveet mestaruuden varmistumisesta.

Meneillään olevassa Kreikan MM-rallissa Rovanperällä on jo enemmän kannustusjoukkoja.

-?Täällä nyt on jo muutama kaverikin. Sitten on perhettä, äiti (Tiina Rovanperä) ja isä, Rovanperä kertoi ennen rallin alkamista.

Ralli tosin meni Rovanperältä mönkään Kreikassakin, kun hän törmäsi auton takapäällään puuhun lauantaiaamuna. Hän pääsi jatkamaan rallia, mutta on jäänyt kärjestä minuuttitolkulla.

Lue lisää: Suomalaisilla sysimusta päivä Kreikan MM-rallissa - näin Jari-Matti Latvala kommentoi tallinsa katastrofia

Ensimmäisten joukossa Kallea lohduttamassa Toyotan huoltoalueella oli Harri-isä, joka antoi pojalleen halauksen rupattelun lomassa.

Harri Rovanperä lohdutti Kalle-poikaansa Toyotan huoltotiloissa.

Harri Rovanperä lohdutti Kalle-poikaansa Toyotan huoltotiloissa. Kuva: Tuomas Arkimies

Kreikasta on bongattu myös muutama muu suomalaiskannattaja sekä tietenkin muita Rovanperän faneja.

Torstaina Ateenan olympiastadionilla ajetulla yleisöerikoiskokeella Rovanperää kannustivat muiden muassa Pekka Koskiniemi sekä Nikos Nikolaou ja Elissavet Kaloveloni.

Nikos Nikolaou ja Elissavet Kaloveloni kannustavat Kalle Rovanperää.

Nikos Nikolaou ja Elissavet Kaloveloni kannustavat Kalle Rovanperää. Kuva: HANNU RAINAMO

Rovaniemeläinen Koskiniemi, 55, nauttii rallin tunnelmasta, vaikka Rovanperän kilpailu meni mönkään. Hän on seurannut kilpailua olympiastadionin yleisötapahtuman lisäksi varsinaisilla erikoiskokeilla.

-?Ateenan olympiastadionin erikoiskoe oli valtavan hieno tapahtuma. Tykkäsin todella paljon. Ja totta kai näitä varsinaisia soraerikoiskokeita on mielenkiintoinen seurata, Koskiniemi sanoi.

Koskiniemi kertoo nähneensä Rovanperän ajavan jo pikkupoikana Lapissa Vanttauskosken radalla takavetoisella Toyota Starletilla.

-?Aika pitkään on Kalleakin tullut seurattua, Koskiniemi toteaa.

Pekka Koskiniemi nauttii rallista.

Pekka Koskiniemi nauttii rallista. Kuva: HANNU RAINAMO

Pekka Koskiniemi, latistiko Rovanperän lauantain vaikeudet tunnelman täysin?

- Ei oikeastaan. Mutta voihan sen todeta legendaarisesti, että motorsportti on perseestä.

- Mutta elämä jatkuu. Ja mikäs tässä on ollessa. Täällä on 36 astetta lämmintä ja hikoillaan kuin pikkuporsaat ja katsellaan rallia. Mikäs tämän parempaa olisi, hyväntuulinen Koskiniemi vastaa.

MM-kaudesta on ajamatta vielä kolme rallia Kreikan kisan jälkeen. Rovanperän MM-pistejohto toisena kärkkyvään Ott Tänakiin nähden oli Kreikan rallin alkaessa 72 pistettä.

Kreikan jälkeen MM-sarjan seuraava osakilpailu on Uudessa-Seelannissa. Siellä Kalle Rovanperä ei ole aiemmin kilpaillut.

Ilta Sanoma
dimanche 11 septembre 2022 00:12:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.