MTV

Viisi ihmistä kuoli poikkeuksellisessa veneilyturmassa Uudessa-Seelannissa - kaatoiko aluksen valas?

MTV - logo MTV 10.09.2022 21:21:19 Jenny Mäkinen
Rannikkovartiosto käänsi veneen ympäri ja hinasi sen rantaan iltapäivällä. Ruumiit löytyivät veneen hytistä.

Viisi ihmistä on kuollut tänään Uudessa-Seelannissa sattuneessa veneilyonnettomuudessa. Kummallisissa olosuhteissa sattuneesta onnettomuudesta aiotaan aloittaa tutkinta.

Onnettomuus tapahtui lauantaiaamuna rannikkokaupunki Kaikouran edustalla, Goose Bayn lähellä. Aluksen kyydissä oli onnettomuushetkellä kaikkiaan yksitoista ihmistä. Kuusi heistä saatiin pelastettua.

Paikalliset ovat kertoneet viranomaisille, että valas olisi osunut alukseen.   

Kaikouran pormestari Craig Mackle kuvaili onnettomuutta ennennäkemättömäksi.

- Traaginen tapaus, joka vaikuttaa meihin kaikkiin. Meriolosuhteet olivat todella, todella hyvät ja äskettäin oli havaittu suuria valaita.

Rannikkovartiosto käänsi veneen oikein päin ja hinasi sen rantaan iltapäivällä. Ruumiit löytyivät veneen hytistä.

Veneestä ei löytynyt selviä vaurioita. Vene lastattiin peräkärryyn ja poliisi kuljetti veneen pois.

Paikalliset ovat kuvailleet, että meri oli onnettomuuspäivänä rauhallinen ja olosuhteet veneilylle erinomaiset.

Poliisi on vahvistanut, että vene kaatui jonkinlaisen törmäyksen jälkeen, mutta varmaa tietoa siitä, mihin vene törmäsi, ei poliisilla vielä ole. Onnettomuudesta aiotaan aloittaa tutkinta.

dimanche 11 septembre 2022 00:21:19 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.