Hail Mary lunasti odotukset ja palasi voittokantaan lauantain kultadivisioonassa.
Jorma Kontion ajama Edima jätti muut selvästi taakseen Hagmyrenin 75-kierroksella. Kuva: TR Bild / Maria Holmén
Ruotsiin Katja Melkon talliin kesällä siirtynyt Edima esitteli huippuotteita Hagmyrenin Diamantstoet-tasoituksessa lauantain 75-kierroksella. Keulapaikan jo lähtösuoralla vallannut 4-vuotias kiihdytti vauhtia Jorma Kontion ajamana loppua kohti ja oli lopulta suvereeni mainiolla tuloksella 13,0/2140 metriä.
Jalohepo Oy:n omistaman Ediman Ruotsin-ura alkoi epäonnisesti Derbystoet-karsinnassa, mutta sen jälkeen tuli jo lounasravivoitto Solvallassa ja nyt noin 10 300 arvoinen ykkössija. Samalla varmistui paikka Solvallassa kahden viikon kuluttua ajettavaan finaaliin.
Mika Haapakankaan tallin Special Topsecret peesasi Edimaa ja varmisti suomalaishevosten kaksoisvoiton. Hagmyrenin iltapäivä oli Haapakankaalle muutenkin menestyksekäs, sillä Special Topmodel ja Special Major nappasivat 75-kolmossijat. Lisäksi Valnes Lisa voitti jo ennen kohteita.
Hopeadivisioonassa suomalaisodotukset eivät täyttyneet, sillä kierros ennen maalia toisesta parista kirikaistalle siirtyneen Kurri Jari Bokon eväät eivät riittäneet maaliin asti ja ori oli neljäs. Gooner pakeni keulasta selvään voittoon huippuajalla 11,5a/2140 metriä.
Hail Mary ei onnistunut aivan johtopaikan puolustamisessa ykkösradalta kultadivisioonassa, mutta sai haettua vetotyöt Milliondollarrhymelta. Sen jälkeen Örjan Kihlströmin ajama ori oli omaa luokkaansa ajalla 10,5a/1640 metriä. Voitto oli Daniel Redénin Elitloppet-kakkoselle ensimmäinen sitten toukokuun alun.
TetraSys Oy.