Ilta Sanoma

Roisi Skins-sarja kertoo bristolilaisista, huumeita, bileitä ja parisuhteita ensimmäistä kertaa kokeilevista teineistä 2010-luvulla. Mitä tapahtui sen nuorille tähdille?

Skins-teinisarja teki nuorista näyttelijöistään tähtiä.

Skins-teinisarja teki nuorista näyttelijöistään tähtiä. Kuva: ZUMA / MVPhotos, Starmax / ZUMA / MVPhotos, Landmark Media / Newscom / MVPhotos, PA Images / MVPhotos, Getty Images

Teinisarja Skins - liekeissä oli yksi 2010-luvun katsotuimpia brittiläisiä tv-sarjoja. Huumeita, bileitä, parisuhteita ja seksiä ensi kertaa kokeilevista teineistä kertovaa sarjaa on verrattu 2020-luvun HBO:n hittisarja Euphorian edeltäjäksi.

Bristolilaisteinien elämästä kertovaa Skinsiä esitettiin vuosina 2007-2013. Sarjan kaksi ensimmäistä kautta käsittelee "ensimmäistä sukupolvea" ja loput kaudet "nuorempia sukupolvia".

Skins-sarja kertoi teini-ikäisistä ystävistä Britannian Bristolissa. Kuva vuodelta 2007, jolloin sarja alkoi.

Skins-sarja kertoi teini-ikäisistä ystävistä Britannian Bristolissa. Kuva vuodelta 2007, jolloin sarja alkoi. Kuva: Mike Marsland / Getty Images

Ensimmäisen sukupolven teinit olivat Skinsin alkuperäinen näyttelijäjoukko. Suurin osa ei koskaan ajatellut, että tuolloin radikaalista nuortensarjasta tulisi niin kova juttu, mitä siitä lopulta tuli.

Hiljaista, mutta kapinallista, Tony Stonemin pikkusiskoa Effy Stonemia Skinsissä näytteli Kaya Scodelario, 29.

Yöllisille seikkailuilleen kotoa karkaava ja bilehuumeita käyttävä Effy oli mitä ilmeisimmin Scodelariolle oikea hahmo, sillä hän pääsi koekuvauksiin valehtelemalla ikänsä. Näyttelijöiden piti olla vähintään 16-vuotiaita, mutta Scodelario oli vasta 15.

Koekuvausten jälkeen tuotanto totesi Scodelariolle yllättäen, että hän olisi Effyn hahmoon itse asiassa liian vanha.

- Kerroin heille totuuden ja onneksi he antoivat minulle mahdollisuuden, Scodelario kertoi.

Scodelario on nähty Skinsin jälkeen monissa hittituotannoissa, kuten Labyrintti (2014) ja Zac Efronin rinnalla sarjamurhaaja Ted Bundysta kertovassa elokuvassa Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile (2019).

Kaya Scodelario on ollut naimisissa näyttelijä Benjamin Walkerin, 40, kanssa vuodesta 2015. Parilla on kaksi lasta.

Cassie Ainsworth on Skins-teinien omissa maailmoissaan elävä outolintu. Cassiella on mielenterveysongelmia ja vaikea syömishäiriö, ja hän haikailee nörtähtävän Sidin perään, joka ei älyä Cassien vihjeitä ihastumisestaan.

Hannah Murraylle, 33, Cassien rooli oli läpimurto. Tunnetuin rooli Skinsin jälkeen Murraylla on huippusuositussa HBO:n sarjassa Game of Thrones (2011-2019), jossa Murray näyttelee villiä nimeltä Gilly.

Ennen GOT-tähteyttä Murray piti Skinsin jälkeen näyttelemisestä tauon ja opiskeli yliopistossa englantia.

- Olematta ylimielinen, kun sain tietää loppukokeideni erittäin hyvät tulokset, yliopisto tuntui hyvältä vaihtoehdolta, Murray on kertonut aiemmin.

Murray kertoi, että yliopistossa professorit väheksyivät hänen näyttelijänuraansa. Hänelle todettiin, ettei olisi mitään väliä, miten Murray pärjäisi opinnoissaan, jos hänen unelmansa on olla näyttelijä.

Game of Thronesin lisäksi Murray on nähty Johnny Deppin rinnalla elokuvassa Dark Shadows (2012) ja kauhuelokuvassa Bridgend (2015).

Nicholas Houltin, 32, näyttelemä Tony Stonem on Skinsin yksi ehdottomista päähenkilöistä. Stonem on viekas, ovela ja itsekäs teinipoika, johon tytöt ja jopa aikuiset naiset ihastuivat.

Hoult näytteli jo ennen Skinsiä vasta 11-vuotiaana elokuvassa Poika (2002), mutta Skins teki Houltista viimeistään kuuluisan. Hän on sittemmin tähdittänyt suuren tuotannon leffoja, kuten X-Men: First Classia (2011) ja Mad Max: Fury Roadia (2015). Hoult oli myös pääosassa suomalaisohjaaja Dome Karukosken elokuvassa Tolkien (2019), esittäen Taru Sormusten Herrasta -trilogian luojaa J. R. R. Tolkienia.

Hoult seurusteli niin ikään X-Menissä näytelleen Jennifer Lawrencen kanssa neljän vuoden ajan. Näyttelijä on sittemmin ollut yhdessä vuodesta 2017 yhdysvaltalaismallin ja Playboyssakin poseeranneen Bryana Hollyn kanssa. He saivat Joaquin-pojan vuonna 2018.

Hoult vitsaili aikaisemmin isyydestä Evening Standardille.

- Arvostan aikaa nykyään eri tavalla. Haastattelutkin teen nopeasti, sillä minun täytyy kiitää takaisin kotiin, Hoult totesi.

Mike Bailey, 34, näytteli Tony Stonemin parasta ystävää, hieman reppanaa Sid Jenkinsiä, joka on avoimesti ihastunut Stonemin tyttöystävään Michelleen.

Skinsin jälkeen Bailey tähditti paria tv- ja elokuvatuotantoa, mutta yllättäen hän päätti vaihtaa alaa. Nykyään Bailey toimii Britanniassa luokanopettajana.

Hänen oppilaansa tajusivat vasta muutamia vuosia sitten opettajansa olevan kuuluisa. Tajuttuaan, mistä Bailey on tunnettu, yksi luokan oppilaista otti Baileysta videon TikTokiin. Videosta tuli viraalihitti ja julkisuudesta kadonneen Baileyn elämänmuutos paljastui.

Kuva: Mike Marsland / Getty Images

Vuonna 2017 Bailey totesi Radio Timesissa, että joitakin vuosia Skinsin jälkeen hän mietti, mitä ihmettä tekee elämällään. Hän keskusteli asiasta vaimonsa kanssa ja tuli tulokseen, että ne ketkä eivät osaa näytellä, opettavat.

Sidin hahmosta muistutetaan Baileyta vuosi toisensa jälkeen.

- En ajatellut kymmenen vuotta sitten, että puhuisin tästä edelleen, mutta Sid nousee esiin uudelleen ja uudelleen, Bailey totesi vuonna 2017.

Chris Miles on heitteille jätetty bilettäjäpoika, joka rakastuu palavasti opettajaansa Angieen. Milesia sarjassa näytteli Joseph Dempsie, 35, joka on nykyään tunnettu Game of Thronesin Gendry Baratheonina.

Juuri ennen Skinsin rooliaan Dempsie oli luovuttamassa näyttelyn suhteen. Sarja poiki Dempsielle lisää töitä, mutta hän on myös avoimesti kertonut olevansa kateellinen supermenestyneille ystävilleen.

- Olen monien hurjan menestyneiden ihmisten ystävä. He ovat Oscar-ehdokkaita ja supertähtiä. Kyllä, haluaisin myös itse saavuttaa sellaista, Dempsie kertoi Independentille vuonna 2020.

Dempsie puhui haastattelussa myös avoimesti alaston- ja seksikohtauksista, jotka ovat näyttelijälle hyvin tuttuja.

Joseph Dempsie on tunnettu nykyään Game of Thronesin Gendrynä.

Joseph Dempsie on tunnettu nykyään Game of Thronesin Gendrynä. Kuva: Liam McBurney / PA Images / MVPhotos

Dempsie kertoi, että saavuttuaan viimeisimmän sarjansa kuvauspaikalle, hän pääsi heti hommiin - nimittäin imitoimaan masturboimista. Dempsie tähditti sarjaa Adult Material (2020), joka kertoo pornoalalla työskentelevästä naisesta.

- Se oli aika paljastavaa, mutta kuvausryhmä oli työskennellyt jo neljä viikkoa ennen minua, joten ketään ei kiinnostanut paskaakaan, Dempsie laukoi intiimistä kohtauksesta.

Yksi tunnetuimmista Skinsistä lähtöisin olevista näyttelijöistä on Dev Patel, 32.

Vanhempiensa tiukkoja muslimisääntöjä vastaan kapinoivaa Anwar Kharralia sarjassa näytellyt Patel on nähty Skinsin jälkeen jättielokuvissa kuten Slummien miljonääri (2008) ja Judi Denchin ja Maggie Smithin rinnalla elokuvassa The Best Exotic Marigold Hotel (2011).

Patel sai roolinsa Slummien miljonäärissä onnekkaan sattuman kautta. Tuotannolla oli vaikeuksia löytää elokuvaan päähenkilöä, mutta ohjaaja Danny Boylen tytär sattui katsomaan Skinsiä. Hän oli kysynyt isältään, miksi tuotanto ei valitsisi Patelia rooliin. Niin todella kävi, ja huippusuosittu elokuva voitti kahdeksan Oscar-palkintoa.

Patel nakkasi itselleen elokuvasta Parhaan näyttelijän BAFTA-palkinnon, ja vuoden 2019 elokuvasta The Personal History of David Copperfield (2019) Patel vastaanotti Parhaan komedianäyttelijän Golden Globe -palkinnon.

Dev Patel oli vastikään uutisissa hänen mentyä puukkotappelun väliin Adelaidessa, Australiassa. BBC:n mukaan mies ja nainen tappelivat kadulla, ja mies sai puukosta rintaansa. Patel meni ystävineen tappelun väliin ja sai sen loppumaan.

- Hän meni väliin vaistomaisesti. Tässä tarinassa ei ole sankareita, vaan tapahtuma kertoo vain yhteiskuntamme huono-osaisten tilanteesta, Patelin tiedottaja kertoi BBC:lle.

Patel on ollut yhdessä näyttelijä Tilda Cobham-Herveyn, 28, kanssa vuodesta 2018.

Lue lisää: 16-vuotiaana Dev sai julmaa pilkkaa ulkonäöstään - nyt komistus takoo megarooleja ja pitää jalat tiukasti maassa

April Pearson, 33, näytteli liikkeissään nopean ja suositun Tony Stonemin tyttöystävää, Michelle Richardsonia. Michelle on juuri se koulun suosittu tyttö, josta myös muut pojat haaveilevat.

Sarjan jälkeen Pearson on nähty esimerkiksi sairaaladraama Casualtyssa (1986-), jonka tapahtumat sijoittuvat tunnetun Holby Cityn sairaala -sarjan ensiapuun.

Näyttelijän työn ohella Pearsonista on tullut TikTok-julkkis. Hänellä on palvelussa yli 620 000 seuraajaa, ja hän kertoo videoillaan, millaista oli tehdä Skinsiä.

Eräässä videossa Pearson vihjaili välirikosta muiden Skins-näyttelijöiden kanssa.

- Tiedän, että monet heistä ovat parhaita ystäviä keskenään, mutta minulla ei ole ollut samaa kokemusta, Pearson kertoi.

Hän kuitenkin totesi tehneensä sovinnon muiden teinisarjan näyttelijöiden kanssa podcastinsa, Are You Michelle From Skins? avulla myöhemmin.

Pearson on ollut naimisissa vuodesta 2017 elokuvaohjaaja Jamie Pattersonin kanssa.

Jal Fazer haaveilee klarinetinsoittajan urasta, mutta hänen sekava perhetilanteensa villien veljiensä ja musiikkituottaja-isänsä ja tämän vaihtuvien naisystävien kanssa aiheuttaa Jalille ongelmia. Fazeria Skinsissä näytteli Larissa Wilson, 33.

Larissa Wilson ei näyttele enää aktiivisesti.

Larissa Wilson ei näyttele enää aktiivisesti. Kuva: Gary Lee / Avalon / MVPhotos

Wilson kertoi Rife Magazinelle vuonna 2017, että hänen roolinsa Skinsissä tai edes koekuvauksiin meneminen ei ollut millään tapaa suunniteltua.

- Ystäväni mainitsi kesken työpäivän, että ohjelmaan on koekuvaukset, joten menin sinne lounastauolla. Sain roolin ja iloitsin silloin lähinnä siitä, että saan rahaa. En koskaan uskonut, että Skinsistä tulisi niin iso juttu kuin mitä siitä tuli, Wilson totesi.

Wilson kertoi vuonna 2017, että näyttelijän työ on raakaa, ja hän on viime vuosien ajan keskittynyt sen sijaan muihin asioihin. Wilson valmistui yliopistosta pääaineinaan luova kirjoittaminen ja psykologia, ja hän aikoi vuonna 2017 jatkaa yliopistossa neurotieteen jatko-opintoja. Vuonna 2020 Wilson julkaisi ensimmäisen lyhytelokuvansa nimeltä Shift.

Wilson näytteli Skins-kollega April Pearsonin kanssa elokuvassa Tormented (2009), ja hänet on nähty Holby Cityn sairaalassa.

Mitch Hewer, 33, näytteli Skinsissä tuolloin vielä arkaa hahmoa, avoimesti homoseksuaalia Maxxie Oliveria.

Hewer kertoi The Sunille tammikuussa, että hänen hahmonsa aiheutti homofobista häirintää. Kerran joku uhkasi jopa puukottaa Heweriä yökerhossa.

Mitch Hewer koki Skinsin jälkeen homofobista häirintää ja uhkailua.

Mitch Hewer koki Skinsin jälkeen homofobista häirintää ja uhkailua. Kuva: David Gadd / ZUMA / MVPhotos

- Olin hakemassa seurueelleni juomia, ja viereeni tuli mies, joka sanoi tunnistavansa minut Skinsistä. Hän avasi takkiaan ja näin puukon. Hän sanoi, että jos olen oikeasti homo, hän puukottaa minua.

- Totesin, että olen näyttelijä ja lähdin paikalta niin nopeasti kuin pystyin.

Muutamia vuosia sitten Hewer yllättäen katosi julkisuudesta.

Vuonna 2019 hän kertoi Instagramissa kärsivänsä masennuksesta ja ahdistuksesta. Hewer kertoi The Sunille myös kärsivänsä pakko-oireisesta häiriöstä, joka sai hänet raapimaan ihonsa vereslihalle. Postauksessaan Hewer kertoi ongelmien helpottaneen, kun hän lopetti väkisin täydellisyyteen pyrkimisen.

Marraskuussa 2021 Hewer kertoi Instagramissa saaneensa ensimmäisen lapsensa, Aria-tyttären.

Skinsin toisen kauden jälkeen Hewer näytteli tv-sarjoissa Britannia High (2008) ja Casualty. Hewer näytteli myös laulaja Selena Gomezin rinnalla elokuvassa Behaving Badly (2014).

Lähteet: Hello! Magazine, The Sun, IMDb, The Sun, Bustle, Cinemablend

Ilta Sanoma
dimanche 11 septembre 2022 00:01:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.