Ilta Sanoma

Vuodesta 2000 lähtien australialaisia sotilaita ja veteraaneja on kuollut 30 kertaa enemmän itsemurhan kautta kuin heitä on kuollut taistelukentällä, selviää Yhdessä ehjäksi -dokumentissa. Siinä seurataan palveluksesta eronneiden veteraanien ja hylättyjen laukkahevosten kuntoutusleiriä.

Traumatisoituneilla entisillä sotilailla ja hylätyillä hevosilla on paljon yhteistä.

Traumatisoituneilla entisillä sotilailla ja hylätyillä hevosilla on paljon yhteistä. Kuva: Yle Kuvapalvelu

-Kuulen usein, että minä tai hevoset ovat pelastaneet jonkun hengen, sanoo Scott Brodie dokumentissa Yhdessä ehjäksi (The Healing, 2021).

Brodie järjestää entisten laukkahevosten ja armeijan veteraanien kuntoutusleirejä Australian Kangaroo Valleyssa. Hänen mukaansa tuhansilla hylätyillä laukkahevosilla ja tuhansilla Australian asevoimien palveluksesta eronneilla sotilailla on paljon yhteistä: kurjissa oloissa elämistä, traumatisoitumista, jopa kuolemaa.

Vuodesta 2000 lähtien australialaisia sotilaita ja veteraaneja on kuollut 30 kertaa enemmän itsemurhan kautta kuin taistelukentällä.

Veteraanien tukijärjestö on järjestänyt parikymmentä kurssia vuodesta 2014 lähtien, ja niihin on osallistunut 190 veteraania.

Traumatisoitunut hevonen oppii leirillä luottamaan ihmiseen, ja veteraani saa tarvitsemaansa tukea parantumiseen.

Traumatisoitunut hevonen oppii leirillä luottamaan ihmiseen, ja veteraani saa tarvitsemaansa tukea parantumiseen. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Tunteisiin menevä dokumentti seuraa heistä neljää viisipäiväisellä kurssilla. Mel, Max, Sam ja Georgie kertovat taustoistaan, joihin liittyy niin seksuaalista hyväksikäyttöä kollegoiden taholta kuin karmeita palvelusaikojen muistoja siviilien kokemuksista.

Hyväntekeväisyystyötä tekevä Scott Brodie uskoo, että niin hevoset kuin ihmiset ovat parannettavissa. Myös he, joilla on takanaan erilaisia terapioita ja lääkitystä.

Kursseja on järjestetty jo 8 vuoden ajan.

Kursseja on järjestetty jo 8 vuoden ajan. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Rauhallisesti etenevän dokumentin lopuksi kuullaan positiivisia tarinoita siitä, mitä päähenkilöille kuuluu kolme vuotta myöhemmin. Jokainen loppu ei kuitenkaan ole onnellinen.

Yhdessä ehjäksi, perjantaina 9.9. TV2 klo 20.00

Ilta Sanoma
vendredi 9 septembre 2022 11:50:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.