MTV

Laukaisun aikaikkuna päättyy: Artemis ei lähde kuumatkalle lähipäivinä

MTV - logo MTV 04.09.2022 05:06:05 MTV UUTISET - STT - AFP

Miehittämätön Artemis-kuulento ei lähde matkalleen lähipäivinä, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Kuulennon laukaisun aikaikkuna päättyy Nasan mukaan tiistaina, eikä Artemista aiota lähettää matkaan ennen sitä.

Nasan mukaan Maan ja Kuun keskinäisistä sijainneista riippuvat seuraavat mahdolliset laukaisuikkunat olisivat syyskuun 19:nnen ja lokakuun neljännen päivän välillä, tai myöhemmin lokakuussa 17.-31. päivän välillä.

Raketti viedään nyt takaisin testattavaksi ja paranneltavaksi ennen uutta laukaisuyritystä.

Artemiksen lauantaille suunniteltua lähtöä jouduttiin jälleen siirtämään polttoainevuodon takia. Vuoto huomattiin, kun nestemäistä vetyä oltiin pumppaamassa rakettiin.

Ensimmäinen laukaisuyritys jouduttiin perumaan maanantaina yhden rakettimoottorin liian korkean lämpötilan takia.

Miehittämättömän lennon on määrä viedä Orion-avaruusalus Kuuta kiertävälle radalle 42 päivän ajaksi. Myöhemmin Artemis-ohjelmassa on vuorossa miehitetty lento Kuun kiertoradalle ja lopulta ihmisen paluu Kuun pinnalle. Se tapahtuu aikaisintaan vuonna 2025.

Ihmisen toistaiseksi viimeisestä käynnistä Kuussa tulee kuluneeksi joulukuussa jo 50 vuotta.

dimanche 4 septembre 2022 08:06:05 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.