Ilta Sanoma

Vuonna 2022 huutokaupoissa myydään sadoilla ja jopa tuhansilla euroilla esineitä, jotka ovat tuttuja monista suomalaiskodeista - ja joiden arvo usein yllättää omistajansa.

Huutokauppa Helanderin ja Hagelstamin asiantuntijat kertovat, mitä suomalaiset himoitsevat vuonna 2022. Suosikkiesineisiin kuuluu niin vanhaa käsityötä, keramiikkaa kuin klassikkohuonekalujakin.

Huutokauppa Helanderin ja Hagelstamin asiantuntijat kertovat, mitä suomalaiset himoitsevat vuonna 2022. Suosikkiesineisiin kuuluu niin vanhaa käsityötä, keramiikkaa kuin klassikkohuonekalujakin. Kuva: Helander, Hagelstam Co

Muistatko ajan, jolloin trendikodissa ei pidetty esillä minkäänlaisia pikkuesineitä, ja sisustuksen pääväri oli pelkistetyn valkoinen?

Nuo ajat ovat ohi, jos uskoo huutokauppojen listausta ajankohtaisista hittiesineistä.

Vuonna 2022 koteja sisustetaan värejä, jopa huumoria apuna käyttämällä. Ikisuosikkejakin listalta löytyy. Esimerkiksi 1950-luvun modernilla sisustustyylillä on ollut ystäviä jo pidemmän aikaa.

Pyysimme huutokauppojen asiantuntijoita listaamaan esineet, joiden hinnat ovat nousussa, tai jotka ovat pysyneet korkeina jo pidemmän aikaa. Vastaukset antoivat Helanderin johtava intendentti Hanne Siekkinen ja Hagelstam Co:n markkinoinnista vastaava Johanna Lindfors.

Nämä tuotteet kiinnostavat suomalaisia vuonna 2022:

Käsitöiden ja perinteiden arvostus on nousussa, mikä näkyy kiinnostuksena ryijyjä kohtaan. Värikkään käsityön asetteleminen seinälle on helppo tapa tuoda esille toista ajankohtaista sisustustrendiä: värien rohkeaa käyttöä.

Käsityöliike Sylvi Salosen tekemä ja Aini Suomen suunnittelema Yön sävel -ryijy myytiin Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 410 euroa.

Käsityöliike Sylvi Salosen tekemä ja Aini Suomen suunnittelema Yön sävel -ryijy myytiin Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 410 euroa. Kuva: Huutokauppa Helander

-?Taide on tullut kotona yhä rennommin osaksi sisustusta, ja se tarkoittaa, että myös veistosten suosio on noussut, vinkkaa Hagelstam Co:n Johanna Lindfors.

Hagelstam Co myi Mauno Hartmanin työn vasarahintaan 4?400 eurolla.

Hagelstam Co myi Mauno Hartmanin työn vasarahintaan 4?400 eurolla. Kuva: Hagelstam & Co

Myös keramiikka, ja erityisesti seinälle sopiva keramiikka, on sisustajien ajankohtainen suosikki.

Gunvor Olin-Grönqvistin Arabialle suunnittelema seinälaatta myytiin Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 450 euroa.

Gunvor Olin-Grönqvistin Arabialle suunnittelema seinälaatta myytiin Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 450 euroa. Kuva: Huutokauppa Helander

Jos huutokaupoilta kysytään, valaisintrendien kärkivuosikymmen on tällä hetkellä 1900-luvun puoliväli. Vaalea liila on sisustuksen trendiväri, jolle riittää ottajia.

Kuvateksti: Hans-Agne Jakobssonin pöytävalaisin B124 myytiin Helanderin huutokaupassa 278 eurolla.

Kuvateksti: Hans-Agne Jakobssonin pöytävalaisin B124 myytiin Helanderin huutokaupassa 278 eurolla. Kuva: Huutokauppa Helander

Suomalainen lasitaideko hiipumassa? Ei sentään. Massatuotanto on asia erikseen, mutta suomalaisen taidelasin keräily on edelleen kovaa, Suomen lasimuseo muistuttaa.

Lindfors nostaa esille Oiva Toikan iloiset lasiesineet. Värikylläiset ja mielikuvitusrikkaat työt ovat arvostettuja myös kansainvälisesti.

-?Toikan esineissä on aina nähtävissä paitsi taiteilijan ainutlaatuinen visio, myös lasinpuhaltajan osaaminen. Tämä yhdistelmä on ehdottomasti vaikuttavaa.

Oiva Toikan lasilinnut kiinnostavat nyt ostajia.

Oiva Toikan lasilinnut kiinnostavat nyt ostajia. Kuva: Hagelstam & Co

Markkinoilla löytyy Toikkaa laidasta laitaan - uniikeista lasiveistoksista rakastettuihin lintuihin ja vuosikuutioihin.

-?Myimme juuri Toikan lasiveistoksen 30 000 eurolla, Lindfors kertoo.

Lue lisää: Nämä taidelasit kiinnostavat juuri nyt - astiat, joita kannattaa keräillä ja mistä niitä saa

Keräilijät himoitsevat myös ulkomaisia, moderneja mestariteoksia. Esimerkiksi korealaisen lasitaiteilija Hong Sung-hwanin työt ovat herättäneet maailmanlaajuista suosiota.

Korealaisen suomessa toimineen lasitaiteilijan Hong Hwvan "Bara

Korealaisen suomessa toimineen lasitaiteilijan Hong Hwvan "Bara"-lasiveistos on myyty Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 305 euroa. Kuva: Huutokauppa Helander

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta teeharrastajien määrä on nousussa.

Jos kaapin perältä löytyy Hilkka-Liisa Aholan Arabialle suunnittelemia teeastioita, niitä ei kannata laittaa keräykseen. Huutokaupassa astioista voi saada hyvän hinnan.

Hilkka-Liisa Aholan Arabialle suunnittelemat teeastiat ovat 60-luvun väreissä. Ne myytiin Helanderilla 450 euron vasarahinnalla.

Hilkka-Liisa Aholan Arabialle suunnittelemat teeastiat ovat 60-luvun väreissä. Ne myytiin Helanderilla 450 euron vasarahinnalla. Kuva: Huutokauppa Helander

Kerroimme aiemmin huutokauppojen uudesta ilmiöstä: eläinfiguureiden suosiosta.

Lue lisää: Isoäitisi perintöesineestä voidaan maksaa satoja euroja - näitä eläinfiguureita suomalaiset nyt himoitsevat

Erityisesti nuoret asiakkaat ovat nyt valmiita huutamaan figuureista korkeitakin hintoja.

Urmas Puhkan keramiikkaveistos vuodelta 1992 (17 x 25 cm) on esimerkki esineestä, joka kiinnostaa nyt huutokaupassa.

Urmas Puhkan keramiikkaveistos vuodelta 1992 (17 x 25 cm) on esimerkki esineestä, joka kiinnostaa nyt huutokaupassa. Kuva: Huutokauppa Helander

Eläinfiguureiden lisäksi myös pienet katseenvangitsijat ja hauskat kuriositeettiesineet kiinnostavat. Älä siis heitä sellaista pois, vaikka omalla ikkunalaudallasi tilaa ei löytyisikään.

Ylipäätään sisustuksessa houkuttaa nyt aiempaa enemmän persoonallisuus. Hillitynkin kodin katseenvangitsija voi olla vaikkapa massasta poikkeava valaisin.

Muranon kattovalaisin vaaleanpunaisilla lasikoristeilla myytiin Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 571 euroa.

Muranon kattovalaisin vaaleanpunaisilla lasikoristeilla myytiin Huutokauppa Helanderilla vasarahintaan 571 euroa. Kuva: Huutokauppa Helander

Sekä Suomessa että maailmalla on huomattu ihmisten kiinnostus naistaiteilijoiden tuotantoa kohtaan. Johanna Lindforsin mukaan kiinnostus on näkynyt myös teemaan keskittyneissä huutokaupoissa. Niissä ovat kiinnostaneet muun muassa Helene Schjerfbeck, Tove Jansson ja Amélie Lundahl

-?Selkeitä nousijoita ovat olleet Toven varjosta noussut Tuulikki Pietilä ja miehensä Paavon varjosta noussut Helena Tynell.

Yksi Sarpanevan kelloista myytiin Hagelstamilla vasarahintaan 17 000 euroa.

Yksi Sarpanevan kelloista myytiin Hagelstamilla vasarahintaan 17 000 euroa. Kuva: Hagelstam & Co

Erityisesti suomalaisten valmistamat, maailmankuulut arvokellot kiinnostavat nyt huutokaupassa.

-?Aivan fantastisia esineitä tekevät Stepan Sarpaneva ja Kari Voutilainen. Ne ovat kellomaailman Ferrareita, Lindfors kertoo.

Mikä vuosikymmen kiinnostaa sisustajia vuodesta toiseen? 1900-luvun puoliväli tietenkin.

Aikakauden muotoilussa suomalaisia viehättää mukavuus, ajattomuus ja tietynlainen sirous.

Tämä 1900-luvun puolivälin nojatuoli violetilla plyysiverhoilulla myytiin Helanderilla vasarahintaan 250 euroa.

Tämä 1900-luvun puolivälin nojatuoli violetilla plyysiverhoilulla myytiin Helanderilla vasarahintaan 250 euroa. Kuva: Huutokauppa Helander

Viime vuosisadan huonekalut mahtuvat hyvin myös neliöiltään niukkoihin kaupunkikoteihin.

-?Tarkalleen ottaen ihmiset kysyvät Scandinavian modern ja Mid century modern -tyylejä, joita etsitään koko ajan. Kaikki haluavat kotiinsa jotain sen kaltaista, Lindfors kertoo.

Alvar Aallon tunnettu tarjoilupöytä myytiin Hagelstamin huutokaupassa vasarahintaan 1?700 euroa.

Alvar Aallon tunnettu tarjoilupöytä myytiin Hagelstamin huutokaupassa vasarahintaan 1?700 euroa. Kuva: Hagelstam & Co

Scandinavian modern -tyyli tunnetaan suomalaiselta nimeltään pohjoismaisena modernismina. Mid century modern puolestaan viittaa 1900-luvun puoliväliin moderneine linjoineen ja murrettuine väreineen.

Lindforsin mukaan tyylilajeja yhdistää ajaton ja laadukas muotoilu sekä materiaaleihin satsaaminen. Jalopuiset huonekalut ovat suosiossa.

Tanskalaisen Arne Vodderin konsolipöytä myytiin Hagelstamilla 4?400 euron vasarahintaan.

Tanskalaisen Arne Vodderin konsolipöytä myytiin Hagelstamilla 4?400 euron vasarahintaan. Kuva: Hagelstam & Co

Ilta Sanoma
dimanche 4 septembre 2022 08:00:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.