Episodi

Arvostettu tietokonepeli Bioshock on saamassa elokuvan - Netflix-leffassa on pätevän oloinen tekijäporukka

Episodi - logo Episodi 26.08.2022 08:36:06 Pop Media
Arvostettu tietokonepeli Bioshock on saamassa elokuvan - Netflix-leffassa on pätevän oloinen tekijäporukka

Tätä odottanee moni Bioshock-pelien fani.

Vuonna 2006 maailma pääsi nauttimaan tunnelmallisesta tietokonepelistä nimeltään Bioshock, joka sai myös jatko-osan. Bioshockista tuli nopeasti ilmiö, ja sen elokuvasovitusta onkin yritetty saada tehtyä jo vuodesta 2008 lähtien.

Lähes puolentoista vuosikymmenen takaiskujen jälkeen Bioshock-elokuva on nyt valmisteilla, ja siitä on näillä näkymin tulossa Netflix-tuotanto. Aiemmin projekti oli Universalin hoteissa.

Projektin taustavoimina toimivat kolme viimeistä Nälkäpeli-elokuvaa ohjannut Francis Lawrence ja Loganin käsikirjoittaja Michael Green. Francis Lawrencen muita elokuvia ovat muun muassa Constantine, I Am Legend, Vettä elefanteille, Red Sparrow ja Slumberland. Greenin meriitteihin puolestaan kuuluu elokuvia kuten Blade Runner 2049, Idän pikajunan arvoitus, Jungle Cruise ja Kuolema Niilillä.

Bioshock oli ensimmäisen persoonan räiskintä- ja roolipelielementein siunattu tarina, joka sijoittui dystooppiseen scifi-maailmaan, vedenalaiseen kaupunkiin. Uuden Bioshock-pelin ilmoitettiin olevan kehitteillä syyskuussa 2019, mutta on epäselvää, mikä sen tilanne tällä hetkellä on. Alla esittelyvideo Bioshockista.

Lähde: Cinemablend

Lue myös: "Vihasin sitä" - näin paljon Josh Brolin nautti erikoisen lännenelokuvan tekemisestä

Lue myös: 70-luvun kulttimaineesta nauttivasta scifi-sarjasta uusi leffa! - Ohjaajana Red Sparrow ja Nälkäpeli-miekkonen

Katso myös: I Am Legend

Katso myös: Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2

vendredi 26 août 2022 11:36:06 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.