MTV

Ovela pallopoika joutui raivostuneen Valioliiga-tähden potkimaksi - noussut otsikoihin nyt aivan toisesta syystä

MTV - logo MTV 26.08.2022 08:21:07 Eetu Ikola
Pallopoika Charlie Morgan makasi tuskaisena tammikuussa 2013 sen jälkeen, kun Eden Hazard oli potkaissut häntä.

Englannin Valioliigan huippuseura Chelsean ex-tähti Eden Hazard ajoi itsensä yhdeksän vuotta sitten varsin kiusalliseen asemaan, kun hänellä paloi pinna Liigacupin ottelussa Swansea Cityä vastaan.

Nykyisin Real Madridia edustava laitahyökkääjä tuli hakemaan päätyrajan ylittänyttä palloa, kun Swansea johti peliä 2-0. Hän halusi saada pelin mahdollisimman nopeasti käyntiin.

Walesilaisseuran pallopoika ei kuitenkaan antanut pelin jatkua. Nuorukainen päätti tehdä voitavansa Swansean johtoaseman suojelemiseksi ja hypätä pelivälineen päälle pelatakseen aikaa.

Hazard kuitenkin turhautui ja päätti potkaista pallon päällä makaavaa nuorukaista saadakseen pelivälineen itselleen. Kuviin otettu poika irvisti kivusta ja piteli kiinni kyljestään, eikä erotuomari antanutkaan pelin vielä jatkua.

Lyhyen selvittelyn jälkeen Hazardia rankaistiin suoralla punaisella kortilla. Belgialainen pyysi tekoaan myöhemmin anteeksi sosiaalisessa mediassa, mutta Swansea eteni - kenties myös pallopoikansa ansiosta - lopulta aina Liigacupin voittoon asti.

Kyseisestä nuorukaisesta tuli sen sijaan jonkinlainen julkkis, kun hän sai Joe-sivuston mukaan sosiaalisessa mediassa hieman yli 100 000 uutta seuraajaa.

Yhdeksän vuotta sen jälkeen, kun Hazardin tempusta nousi maailmanlaajuinen uutinen, on tuo kyseinen pallopoika Charlie Morgan noussut jälleen kerran otsikoihin Isossa-Britanniassa.

Tällä kertaa vain hyvin erilaisista syistä.

Times-lehti julkaisi hiljattain listan Britannian rikkaimmista nuorista. Sieltä on ottanut paikkansa myös 26-vuotias Morgan, jonka omaisuus on parhaillaan noin 40 miljoonaa puntaa.

Morgan on tätä nykyä erittäin menestyvä liikemies, joka perusti yhdessä koulukaverinsa kanssa Au Vodka -alkoholijuomamerkin.

Joe-sivuston mukaan Morgan aloitti bisneksensä valmistamalla kullanvärisiin pulloihin pullotettua vodkaa myydäkseen sitä Swansean paikallisille baareille. Tuotanto on kasvanut kuitenkin tästä nopeasti, ja nykyään pulloja tuotetaan peräti 35 000 päivässä.

Vodka on myös saatavilla yli 40 maassa ympäri maailmaa.

vendredi 26 août 2022 11:21:07 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.