Ilta Sanoma

Kuva: Jaakko Heikkilä

Valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä kuvasi Suomen rikkaimpia ihmisiä muun muassa heidän omissa kodeissaan. Kuvausten lomassa käytiin myös mielenkiintoisia keskusteluita.

Mitä Suomen rikkaimmat ihmiset ajattelevat vauraudesta ja elämästä?

Kemiläislähtöinen valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä, 66, tietää. Heikkilä vietti aikaa ja kuvasi yhdeksän suomalaista, "joilla on oikeasti omaisuutta ja rahaa". Osa kuvatuista on suurelle yleisöllekin tuttuja kasvoja, osa taas tuntemattomampia.

Valokuvateos kantaa nimeä Vaurauden filosofia ja on parhaillaan esillä Kansallismuseossa.

Heikkilä kuvailee kuvattavien ihmisten löytämistä kuin polun etsimiseksi erämaasta. Noin puolet henkilöistä, joihin Heikkilä otti yhteyttä, kieltäytyivät.

Ahvenanmaan varakkain mies Anders Wiklöf tapaili kappaletta pianolla vapaa-ajanasunnollaan taidekokoelmansa keskellä. Wiklöfin taidekokoelmaa on sanottu Pohjoismaiden merkittävimmäksi yksityiskokoelmaksi. Seinillä on taidetta kymmenien miljoonien eurojen arvosta. Wiklöf myös lainaa teoksia mielellään museoille.

Ahvenanmaan varakkain mies Anders Wiklöf tapaili kappaletta pianolla vapaa-ajanasunnollaan taidekokoelmansa keskellä. Wiklöfin taidekokoelmaa on sanottu Pohjoismaiden merkittävimmäksi yksityiskokoelmaksi. Seinillä on taidetta kymmenien miljoonien eurojen arvosta. Wiklöf myös lainaa teoksia mielellään museoille. Kuva: Jaakko Heikkilä

Vuonna 2020 Anders Wiklöfin kokonaan omistaman Wiklöf Holdingin liikevaihto oli 247,4 miljoonaa euroa pandemiasta huolimatta, ja se työllisti lähes 700 ihmistä.

Vuonna 2020 Anders Wiklöfin kokonaan omistaman Wiklöf Holdingin liikevaihto oli 247,4 miljoonaa euroa pandemiasta huolimatta, ja se työllisti lähes 700 ihmistä. Kuva: Jaakko Heikkilä

Lue lisää: Ahvenanmaalainen miljonääri Anders Wiklöf paljastaa taideaarteensa: "Näiden pitäisi olla Ateneumissa, mutta nämä ovat kesämökillä"

Lue lisää: IS vieraili "Ahvenanmaan kuninkaan" uskomattomassa paratiisissa - vuoden kuvat

- Otin jo alussa itselleni selväksi, että minun ei auta, eikä tarvitse loukkaantua, jos ihmiset kieltäytyvät. Pidin myös kiinni siitä, että teen henkilökuvaa, inhimillisiä ihmiskuvia, enkä esittele työtä tai yritystä. Totta kai osa kieltäytyy, kun tällaisista lähtökohdista lähestyy, Heikkilä sanoo.

Myös ne kohtaamiset, jotka eivät johtaneet valokuviin, olivat valtavan hienoja, Heikkilä jatkaa. Hänen mukaansa ihmiset esittivät hyviä syitä kieltäytymiselleen.

- Toisilla ei yksinkertaisesti ollut aikaa, toisilla ei mahdollisuutta.

Idea Heikkilän valokuvaprojektiin syntyi hänen kohdattuaan Helsingin yliopiston professori Anu Kantolan. Kantolan ja akatemiatutkija Hanna Kuuselan tutkimuksesta syntynyt kirja Huipputuloiset - Suomen rikkain promille aiheutti ilmestyessään kohua.

Siinä Suomen huipputuloisimmat ammattijohtajat, perijät ja yrittäjät epäilivät hyvinvointivaltion tarpeellisuutta ja kertoivat, kuinka politiikka turhauttaa heitä. Enemmistön mielestä Suomen poliittisessa järjestelmässä on niin vakavia epäkohtia, että koko yhteiskunta uhkaa upota.

Kantola ehdotti Heikkilälle, että tämä tekisi tutkimuksen hengessä oman teoksensa aiheesta. Heikkilällä oli hyvät lähtökohdat, sillä hän oli aiemminkin kuvannut erilaisia vähemmistöjä, muun muassa Venetsian aatelisia ja New Yorkin Harlemin vanhaa väestöä.

Malmgårdin kartanon perijä Henrik Creutz kuuluu yhteen Suomen kolmesta kreivisuvusta. Malmgårdin linna on ollut perheen hallussa jo yli 400 vuotta. Linnassa neliöitä linnassa on 3000, huoneita yhtä monta kuin viikkoja vuodessa ja ikkunoita yhtä paljon kuin vuodessa päiviä.

Malmgårdin kartanon perijä Henrik Creutz kuuluu yhteen Suomen kolmesta kreivisuvusta. Malmgårdin linna on ollut perheen hallussa jo yli 400 vuotta. Linnassa neliöitä linnassa on 3000, huoneita yhtä monta kuin viikkoja vuodessa ja ikkunoita yhtä paljon kuin vuodessa päiviä. Kuva: Jaakko Heikkilä

Linnan prameista puitteista huolimatta Henrik Creutz kertoo olevansa maanviljelijä, joka pyörittää muun muassa Malmgårdin panimoa. Panimo tunnetaan erityisesti oluistaan, joissa on käytetty muinaisviljoja, emmertä, yksijyvää ja spelttiä.

Linnan prameista puitteista huolimatta Henrik Creutz kertoo olevansa maanviljelijä, joka pyörittää muun muassa Malmgårdin panimoa. Panimo tunnetaan erityisesti oluistaan, joissa on käytetty muinaisviljoja, emmertä, yksijyvää ja spelttiä. Kuva: Jaakko Heikkilä

Yksikään henkilö ei lähtenyt mukaan projektiin suoralta istumalta. Ensin Heikkilä otti yhteyttä sähköpostilla, usein sihteeriin. Hän teki taustatutkimusta, luki varakkaista henkilöistä kertovia lehtijuttuja ja tutki verotietoja.

Heikkilä kertoo, että hänen tapaamansa ihmiset suhtautuivat vaurauteensa vaatimattomasti ja pröystäilemättä. Siitä huolimatta kuvattavat ihmiset pääsivät usein yllättämään, kun oli aika istua alas.

Anu Pentikiä eri tarvinnut suostutella valokuvaprojektiin kovinkaan paljoa. - Kun menee Posiolle melkein mistä tahansa suunnasta, ajetaan ensin melkein 50 kilometriä pelkkää metsätaivalta. Sitten sieltä löytyy Anun ja perheen rakentama Pentik-mäki. Se on merkityksellinen koko Posiolle. Varakkuus leviää koko ympäristöön. Ja näkyyhän Pentikiä joka puolella muutenkin, Jaakko Heikkilä kuvailee.

Anu Pentikiä eri tarvinnut suostutella valokuvaprojektiin kovinkaan paljoa. - Kun menee Posiolle melkein mistä tahansa suunnasta, ajetaan ensin melkein 50 kilometriä pelkkää metsätaivalta. Sitten sieltä löytyy Anun ja perheen rakentama Pentik-mäki. Se on merkityksellinen koko Posiolle. Varakkuus leviää koko ympäristöön. Ja näkyyhän Pentikiä joka puolella muutenkin, Jaakko Heikkilä kuvailee. Kuva: Jaakko Heikkilä

Anu Pentik suurilla ikkunoilla varustetussa makuuhuoneessaan.

Anu Pentik suurilla ikkunoilla varustetussa makuuhuoneessaan. Kuva: Jaakko Heikkilä

- Oli valtavan yllätyksellistä ja hienoa, kun keskustelut Malmgårdin kartanon Henrik Creutzin kanssa menivät 1700- ja 1800-luvulle aikoihin, jolloin hänen esi-isänsä Johan Filip Creutz oli mukana tunnustamassa Yhdysvaltoja itsenäiseksi valtioksi.

Aatelissukuun kuuluva Creutz puhui Heikkilälle siitä, miten kaikki on lopulta vain lainassa - ja siksi kartanoakin tulee hoitaa niin, että se ja maailma olisivat paremmassa kunnossa.

- Se asenne oli todella fiksua.

Aikamoinen yllätys valokuvaaja Heikkilää odotti myös Ruotsissa, jossa hän vieraili ravivalmentaja Timo Nurmoksen valtavalla hevostallilla.

Timo Nurmos omistaa Ruotsissa 200 hevosen tallin. Lisäksi hänellä on Normandiassa 70 hevosen talli.

Timo Nurmos omistaa Ruotsissa 200 hevosen tallin. Lisäksi hänellä on Normandiassa 70 hevosen talli. Kuva: Jaakko Heikkilä

- Hänellä oli valtavan filosofinen asenne hevoseen. Hän sanoi, että sen silmistä voi lukea eläimen luonteen ja mielialan. Ja mitä tyhmempi ihminen on, sitä helpompi hevosen on häntä ymmärtää, Heikkilä sanoo.

Kohtaaminen Ahvenanmaan kuninkaaksikin kutsutun Anders Wiklöfin kanssa taas oli kuin olisi astunut aivan uuteen maailmaan. Maailmaan, jonka Wiklöf on itse rakentanut.

Sture Udd on UPC Print- ja UPC Upcode -yritysten sekä Kiinteistö Oy Bock's Corner Villagen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen yritystensä liikevaihto on yhteensä 25 miljoonaa euroa.

Sture Udd on UPC Print- ja UPC Upcode -yritysten sekä Kiinteistö Oy Bock's Corner Villagen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen yritystensä liikevaihto on yhteensä 25 miljoonaa euroa. Kuva: Jaakko Heikkilä

- Siinä oli käsin kosketeltavana se, miten köyhästä perheestä hän on peräisin ja rakentanut maailmansa itse. Maarianhaminassa en kuullut yhtään soraääntä hänestä. Tuntuu, että koko Ahvenanmaa kunnioittaa häntä.

- Mutta Anders on sellainen, että kaiken pitää tapahtua nopeasti. Vähän sellainen tehopakkaus, jolla on valtavan hyvä pilke silmäkulmassa. Mutta kaiken pitää tapahtua tehokkaasti.

Heikkilällä on jo seuraava valokuvaushanke mielessään. Hän haluaa kuvata New Yorkin kupeessa Brighton Beachin venäläisperäisiä asukkaita.

- Menisin siihen jotenkin Ukrainan sodan kautta ja kyselisin, mitä he siitä ajattelevat.

Jaakko Heikkilä kuvasi Wall Streetin sijoittajakonkari Henrik Ullnerin sekä New Yorkissa, että Königstedtin kartanossa Vantaalla.

Jaakko Heikkilä kuvasi Wall Streetin sijoittajakonkari Henrik Ullnerin sekä New Yorkissa, että Königstedtin kartanossa Vantaalla. Kuva: Jaakko Heikkilä

Valokuvaaja Jaakko Heikkilällä on ollut tapana asua vuosittain kuukauden verran New Yorkissa. Sijoittaja Henrik Ullnerin hän kuvasi hotelli Intercontinentalissa.

Valokuvaaja Jaakko Heikkilällä on ollut tapana asua vuosittain kuukauden verran New Yorkissa. Sijoittaja Henrik Ullnerin hän kuvasi hotelli Intercontinentalissa. Kuva: Jaakko Heikkilä

Aho Transportin perustaja, torniolainen yrittäjä Kaarina Aho kotonaan. Jaakko Heikkilä kuvailee sitä kauniiksi kodiksi.

Aho Transportin perustaja, torniolainen yrittäjä Kaarina Aho kotonaan. Jaakko Heikkilä kuvailee sitä kauniiksi kodiksi. Kuva: Jaakko Heikkilä

Ilta Sanoma
mercredi 24 août 2022 08:30:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.