Ilta Sanoma

Lauantaivakio täyttyy tällä viikolla Valioliigan ja aina kinkkisen Championshipin kohteista.

Valioliiga: Bournemouth kärsi Cityn vieraana odotetun 0-4-tappion. Bournemouth teki ottelussa sen minkä kykeni, mutta tasoero sarjan laadukkaimman joukkueen ja sarjanousijan välillä on armoton. Kauden avausottelussa napattu 2-0-voitto Villan kustannuksella oli pelillisesti kelpo esitys, vaikkei Bournemouth maalipaikkojen valossa varsinaisesti voittoa ansainnutkaan. Bournemouthin ykköskärjeksi kaavailtu Dominic Solanke puuttui kokoonpanosta Cityä vastaan, ja vamma voi pitää miehen sivussa myös lauantain kotiottelusta.

Arsenal kaatoi kotiavauksessaan Leicesterin 4-2. Voitto oli maalipaikkojen valossa ansaittu ja peliesitys jopa odotettuakin laadukkaampi. Kaksi maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä Leicesteria vastaan tehtaillut Gabriel Jesus oli ajoittain täysin pitelemätön ja vaikuttaa siltä, että Arsenal on löytänyt hyökkäyspalapeliinsä viime kaudella puuttuneen palan.

Bournemouthin otteet ovat vastanneet melko tarkasti odotuksia, ja sitä on syytä pitää sarjan heikoimpana kokonaisuutena. Arsenal ansaitsee vieraskentästä huolimatta noin 68 prosentin todennäköisyydellä toteutuvan suosikkiaseman. Suursuosikin kannatus on säilynyt vakiossa maltillisena ja vain niukasti ylipelattu Arsenal kuuluu pienissä järjestelmissä ehdottomiin runkomerkkeihin.

Valioliiga: Palace jatkoi haastavasta otteluohjelmastaan huolimatta kelpo otteitaan, kun se tasasi maanantaina pisteet Liverpoolin vieraana 1-1. Myös avauskierroksen kotiottelu Arsenalia vastaan oli 0-2-tappiosta huolimatta kelpo esitys. Kaksi ensimäistä kierrosta ovat nostaneet hieman Palacen pelivoimaa, joka on lähellä tasoa, jolla se viime kaudellakin parhaimmillaan oli.

Villa nappasi kotiavauksessaan 2-1-voiton Evertonin kustannuksella ja ansaitsi voittonsa myös maalipaikkojen valossa. Avauskierroksen 0-2-tappio Bournemouthin vieraana ei sekään ollut varsinaisesti heikko esitys, vaikka tappio sarjanousijaa vastaan tulikin toki odotuksiin nähden yllättäen.

Joukkueet ovat pelivoimaltaan hyvin lähellä toisiaan ja myös kummankin avauskierrosten esitykset ovat olleet melko tarkasti linjassa odotusten kanssa. Palace ansaitsee kotiedun turvin marginaalisen 39 prosentin suosikkiaseman. Vakion peliprosenteissa ei ole suurempaa vääristymää suuntaan taikka toiseen ja runsas rastitus on kohteessa paikallaan.

Valioliiga: Leicesterin vaisut otteet jatkuivat, kun se hävisi Arsenalin vieraana pelitapahtumiin nähden ansaitusti 2-4. Viime kaudelta tutut haasteet oman boksin puolustamisessa ovat käyneet ilmi kummassakin tämän kauden ottelussa, joissa vastustajat ovat saaneet Leicesterin puolustuslinjan näyttämään ajoittain todella haavoittuvaiselta.

Soton osoitti luonnettaan, kun se onnistui nousemaan kotikentällä kahden maalin tappioasemasta 2-2-tasapeliin Leedsiä vastaan. Maalipaikkojen valossa Sotonin esitys jäi kuitenkin jälkeen odotuksista, sillä se oli kotikentällään ennakkosuosikki.

Kummankaan joukkueen alkukauden otteet eivät ole toistaiseksi vakuuttaneet. Ero perustasossa puoltaa hieman Leicesteriä, ja isännät ansaitsevat noin 48 prosentin todennäköisyydellä toteutuvan suosikkiaseman. Vakiossa isännät on pelattu rajuun 65 pinnan kannatukseen, joten ylipelatun kotivoiton ohittaminen on kohteessa ainoa looginen pelivalinta.

Valioliiga: Fulham tasasi viimeksi pisteet Wolvesin vieraana maalipaikkoihin reilusti 0-0. Peliesitys oli kuitenkin odotuksia laadukkaampi, kuten myös avauskierroksen 2-2-tasapeli Liverpoolia vastaan. Fulham on osoittanut ensimmäisillä kierroksilla olevansa valmis kamppailemaan paikasta Valioliigassa, ja todennäköisesti päävalmentaja Marco Silvan peräänkuuluttamia vahvistuksia on luvassa ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

Brentford jyräsi kotiavauksessaan Manchester Unitedin 4-0 ja esiintyi myös pelillisesti selvästi odotettua väkevämmin. Myös avauskierroksella nousu kahden maalin takaa 2-2-tasapeliin Leicesterin vieraana osoitti Brentfordin olevan lähellä viime kauden suoritustasoaan, vaikka siirtoikkuna jäikin kenties hieman miinusmerkkiseksi Christian Eriksenin lähdön takia.

Fulham on näyttänyt olevansa valmis Valioliigan vaatimustasoon, mutta ero perustasossa menee edelleen Brentfordin eduksi selvällä marginaalilla. Kotietu pitää isännät kiinni niukassa 40 prosentin suosikkiasemassa. Ympäripyöreä kohde on vakiossa tarkasti oikein pelattu ja runsas rastitus paikallaan.

Valioliiga: Everton kärsi viimeksi maalipaikkoihin nähden ansaitun 1-2-tappion Aston Villan vieraana. Odotukset Evertonin kautta kohtaan eivät ole olleet mairittelevan korkealla, mutta kahdessa ensimmäisessä tappioon päättyneessä ottelussa se on esiintynyt vähintäänkin odotetulla tavalla. Siirtoikkunan viimeisellä viikolla Evertonin odotetaan vahvistuvan, sillä loukkaantumiset rasittavat joukkuetta runsaasti.

Forestin kotiavaus sujui ainakin kannattajien silmissä erinomaisesti, kun 1-0-kotivoitto West Hamin kustannuksella avasi pistetilin. Maalipaikkojen valossa Forest oli kuitenkin vielä ennakko-odotuksiakin pahemmin alakynnessä, eikä voittoa voi pitää missään nimessä pelitapahtumiin nähden ansaittuna. Kahden ensimmäisen ottelun perusteella näkemykset, joissa Forestista oltiin tekemässä jopa nousijoista laadukkainta, saattavat olla pahasti liioiteltuja.

Evertonin tilanne on monilla tavoin haastava, mutta juuri tätä ottelua helpompaa saumaa ei pistetilin avaamisen tässä vaiheessa kautta tarjoudu. Kotietu ja ero perustasossa nostavat Evertonin noin 53 prosentin suosikkiasemaan. Everton on vakiossa niukasti ylipelattu, mutta Forestin heikot esitykset antavat mielestäni kelpo syyn pitää Everton ylipelattunakin mukana riveissä.

Championship: Reading onnistui jälleen kotikentällään, kun se kaatoi Blackburnin peräti 3-0. Kolmen maalin marginaali oli pelitapahtumiin nähden liioiteltu, mutta Readingin voitto oli silti maalipaikkoihin nähden ansaittu. Edeltävällä kierroksella Reading romahti yllättäen 0-4-tappioon Rotherhamin vieraana, mutta muutoin sen esitykset ovat olleet odotuksiin nähden kelvollisia.

Boro tuskailee sille aikaisemmiltakin kausilta tuttujen ongelmien kanssa. Pelejä ratkovat maalit jäävät uupumaan laadukkaista peliesityksistä huolimatta. Marcus Forss on saanut toistaiseksi hyvin vastuuta, ja tarjolla on mahdollisuus nousta todella merkittävään rooliin Boron menestyksen kannalta. Viikolla Boro tasasi pisteet Stoken vieraana 2-2, vaikka hallitsikin pelitapahtumia voittoon oikeuttavalla tavalla.

Kuten todettu, Readingin peliesitykset ovat ensimmäisillä kierroksilla olleet odotuksiin nähden kelvollisia. Tasoero sarjan alemman keskikastin joukkueen ja kärkikuusikkoa miehittävän Boron välillä on kuitenkin merkittävä. Boro ansaitsee vieraskentälläkin noin 49 prosentin suosikkiaseman. Vakiossa Boron kannatus on jäämässä selvästi alle todennäköisyysarvion ja alipelattu vierasvoitto on kelpo valinta varmaksi.

Championship: Sheffield palasi voittokantaan ja kaatoi viikkokierroksella Sunderlandin 2-1. Vieraiden aikainen ulosajo helpotti Bladesin tehtävää, mutta se myös dominoi ylivoimalla pelitapahtumia odotetun vahvasti. Edeltävän kierroksen 2-2-tasapeli Boron vieraana sen sijaan oli selvästi odotettua vaisumpi esitys, eikä Sheffieldin tappiota olisi voinut pitää maalipaikkoihin nähden vääryytenä.

Kolmella voitolla kauden aloittanut Rovers romahti viikolla yllättävään 0-3-tappioon Readingin vieraana. Vedonlyöntimarkkinan odotuksissa suosikkina otteluun lähtenyt Rovers ansaitsi tappionsa myös pelitapahtumien valossa. On myös todettava, että Roversin avauskierrosten voittoihinkin mahtui runsaasti suotuisaa onnea.

Sheffield on joukkueista merkittävästi laadukkaampi ja kahden päivän lyhyt palautumisaika viikkokierroksen jäljiltä suosinee sitä hieman. Kotietu ja ero perustasossa nostavat isännät noin 55 prosentin suosikkiasemaan. Vakiossa Sheffieldin kannatus on säilynyt yllättävän maltillisena ja alipelattu Sheffield kuuluu kierroksen ehdottomiin runkomerkkeihin.

Championship: Stoke tasasi viikolla pisteet kotikentällä Boroa vastaan 2-2, mutta olisi ansainnut pelitapahtumien valossa niukan tappion. Edeltävällä kierroksella vaiheikkaiden tapahtumien jälkeen kärsitty 1-3-tappio sen sijaan oli rajuista loppulukemista huolimatta Stokelta odotuksia vahvempi peliesitys.

Sunderland joutui taipumaan viikolla kauden ensimmäiseen tappioonsa, kun se hävisi vieraskentällä Sheffieldiä vastaan 1-2. Sunderland menetti mahdollisuutensa jouduttuaan runkopelaaja Daniel Neilin ulosajon myötä vajaamiehiseksi jo viidennellä minuutilla. Neilin puuttuminen lauantaina Stokea vastaan on heikennys.

Kummankin palautumisaika jää viikkokierroksen jäljiltä lyhyeksi, mikä auttaa todennäköisesti laadukkaampaa ja kotiyleisön tuen saavaa Stokea. Myös ero perustasossa menee Stoken eduksi, ja noin 51 prosentin todennäköisyydellä toteutuva suosikkiasema on perusteltu. Vakiossa Stoke on jäämässä niukasti alipelatuksi, joten hieman useammin kuin kerran kahdesta toteutuva kotivoitto merkitään kohteessa varmaksi.

Championship: Swansea onnistui menettämään viikkokierroksella kahden maalin johtoasemansa kahdella lisäajalla syntyneellä omalla maalilla, kun kotiottelu Millwallia päättyi 2-2-lukemiin. Pistemenetys syö varmasti Swansean itseluottamusta, mutta maalipaikkojen valossa pistejakoa ei voi pitää erityisen suurena vääryytenä.

Luton kärsi toisen peräkkäisen tappionsa hävittyään viikolla Bristolin vieraana 0-2. Suosikkina otteluun lähteneen Lutonin peliesitys jäi sekin jälkeen odotuksista, ja tappiota voi pitää pelitapahtumiin nähden ansaittuna. Edeltävän kierroksen 0-1-kotitappio Prestonia vastaan sen sijaan tuli melko selvästi vastoin pelitapahtumien kulkua.

Kummankin joukkueen otteissa on nähty ensimmäisillä kierroksilla runsaasti hajontaa. Luton on perustasoltaan noin luokkaa laadukkaampi kokonaisuus kuin Swansea. Kotietu puoltaa isäntiä, mutta tasoeron ollessa selkeä jakautuu todennäköisyyskenttä joukkueiden välille lähes identtisesti. Vakiossa Swansea nauttii käsittämätöntä 50 pinnan kannatusta, joten 35 prosentin todennäköisyydellä toteutuva vierasvoitto on yksi kierroksen edullisimmista pelivalinnoista.

Championship: Preston pelasi jo kauden kolmannen tasapelinsä, kun se joutui tyytymään kotikentällään maalittomaan tasapeliin Rotherhamia vastaan. Maalipaikkojen valossa Preston olisi ansainnut selkeän voiton sarjanousijan kustannuksella. Kokonaisuutena Prestonin alkukausi on ollut positiivinen, ja neljän ensimmäisen kierroksen esitykset ovat nostaneet sen pelivoimaa.

Elokuun viimeinen viikko tulee olemaan mielenkiintoista aikaa Watfordissa. Kärkimies Emmanuel Dennis siirtyi odotetusti Valioliigaan nousseen Forestin riveihin ja hyvin todennäköisesti edessä on myös Ismaila Sarrin kauppaaminen isompiin ympyröihin. Kahden Valioliigan standardeillakin laadukkaan pelimiehen menettäminen on toki kolaus, mutta pelaajistossa riittää silti hyvin laatua Championshipiin. Viikolla Watford tasasi pisteet Birminghamin vieraana 1-1, mutta olisi ansainnut esityksellään niukan voiton.

Preston kuuluu rankingissa top 10 joukkueisiin, mutta takamatka kärkikuusikkoon on ainakin toistaiseksi selkeä. Rankingin terävimpään kärkeen kuuluva Watford on siis perustasoltaan edellä ja ansaitsevat noin 40 prosentin suosikkiaseman, vaikka kotietu tasoittaa puntteja isäntien suuntaan. Kohde on vakiossa tarkasti oikein pelattu ja runsas rastitus melko tasaväkisessä kamppailussa paikallaan.

Championship: QPR:n haasteet jatkuivat, kun viikkokierroksen kotiottelu Blackpoolia vastaan päättyi 0-1-tappioon. Maalipaikkojen valossa Ärrät olisivat voineet olla oikeutettuja pisteeseen, mutta peliesitys jäi silti rajusti jälkeen sen selkeää suosikkiasemaa puoltaneista odotuksista.

Sarjanousija Rotherham jatkoi kauttaan tappioitta, kun se tasasi viikolla pisteet Prestonin vieraana 0-0. Maalipaikkojen valossa Rotherham jäi kuitenkin vielä odotettuakin pahemmin kotijoukkueen jalkoihin, eikä sen olisi kuulunut tienata peliesityksellään pisteitä. Edeltävän kierroksen 4-0-kotivoitto Readingin kustannuksella oli sen sijaan selvästi odotettua laadukkaampi peliesitys.

QPR:n alkukauden otteet ovat olleet linjassa odotusten kanssa, eikä Ärriä tulla näkemään keskikastia korkeammalla ilman hyvää onnea tai merkittävää tasonnostoa kauden edetessä. Rotherham on rankingissa viimeisenä, mutta erot sarjan häntäpäässä ovat marginaalisia. QPR on joukkueista laadukkaampi ja noin 51 prosentin suosikkiasema kotikentällä perusteltu. Kotivoitto on vakiossa kymmenisen prosenttiyksikköä ylimerkattu, joten isännät asetetaan tässä kohtaa tylysti ohituskaistalle.

Championship: WBA jäi viikkokierroksen kotiottelussa Hullia vastaan 1-1-tasapeliin, vaikka sen niukka voitto olisi ollut pelitapahtumiin nähden perusteltu. Samaa voi sanoa myös edeltävän kierroksen 1-2-tappiosta Blackburnin vieraana. Viime kaudelta tutut haasteet maalipaikkojen luomisessa ja ennen kaikkea viimeistelytehokkuudessa näyttävät muodostuvan jälleen WBA:n riesaksi, sillä maaliodottamien "voittamisesta" huolimatta sen luomat maaliodottamat ovat olleet maltillisia.

Hull onnistui nappaamaan viikolla pisteen vierasottelusta Burnleyä vastaan, vaikka jäikin maalipaikkojen valossa vielä odotettua selkeämmin kotijoukkuetta jälkeen. Edeltävän kierroksen 2-1-kotivoitto Norwichista sen sijaan oli selvästi odotettua parempi esitys. Hullin uudet vahvistukset ovat aloittaneet vahvasti, mutta isoon rooliin keskikentälle hankittu Jean Michael Seri on ollut kahdesta viime pelistä sivussa ja on mahdollisesti pois myös WBA:ta vastaan.

WBA:n tulokset ovat jääneet ensimmäisillä kierroksilla heikoiksi, mutta peliesityksistä saatu informaatio on antanut syytä nostaa sen pelivoimaa kierros kierrokselta. Hullin peliesitykset ovat olleet melko tarkasti linjassa odotusten kanssa, mutta korkeasta sarjasijoituksesta ei kauden ensimetreillä kannata liikaa innostua. Ero perustasossa on WBA:n hyväksi merkittävä, ja vaikka isäntien palautumisaika jää viikkokierroksen jäljiltä päivää lyhyemmäksi, ansaitsee se kotikentällä lähes 65 prosentin todennäköisyydellä toteutuvan suosikkiaseman. Vakiossa isäntien kannatus on jäämässä yli 10 prosenttiyksikköä alipelatuksi, joten kotivoitto kuuluu kierroksen ehdottomiin runkomerkkeihin.

Championship: Vincent Kompanyn valmentama Burnley on tahkonnut avauskierroksen jälkeen kolme peliä voitoitta. Burnleyn peliesitykset ovat olleet osin vaativasta otteluohjelmastakin huolimatta odotettua laadukkaampia. Viikkokierroksella Kompanyn suojatit joutuivat tyytymään 1-1-tasapeliin kotikentällä Hullia vastaan, vaikka maalipaikkojen valossa selkeä voitto olisi ollut ansaittu.

Blackpoolin otteissa on nähty alemman kastin joukkueille tyypillistä ailahtelua. Kahdessa viimeisessä ottelussa otteet ovat kuitenkin olleet selkeään altavastaaja-asemaan nähden kelvollisia. Viikkokierroksella Blackpool onnistui nappaamaan 1-0-vierasvoiton QPR:n kustannuksella, vaikka laadukkaat maalipaikat jakautuivatkin joukkueiden välille tasaisesti.

Burnleyn kohdalla kysymys kuuluu riittääkö sen pelaajamateriaalin laatu sarjan terävimmän kärjen tasolle. Tällä hetkellä takamatka on pelivoimassa selkeä. Sarjan häntäpää puolestaan on niin tasaväkinen, että Blackpoolilla on hyvät mahdollisuudet säilymiseen nykyisellä suoritustasollaan. Ero perustasossa on isäntien hyväksi selkeä ja suosikkiasema kipuaa kotikentällä 65 prosenttiin. Vakiossa Burnleyn kannatus on hieman yli todennäköisyysarvion, mutta pienissä järjestelmissä ykkönen on syytä säilyttää varmana.

Ilta Sanoma
vendredi 19 août 2022 20:24:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.