Ilta Sanoma

Femke Bol iloitsi treenikaverinsa menestyksestä.

Femke Bol on nopea sileällä ja aidoissa.

Femke Bol on nopea sileällä ja aidoissa. Kuva: Sven Beyrich / SPP-JP

München

Hollantilainen juoksutähti Femke Bol ei millään olisi halunnut antaa haastattelua torstaina 400 metrin aitajuoksun välierän jälkeen.

Nihkeys oli ymmärrettävää. Bol, 22, oli edeltävänä iltana voittanut 400 metrin sileän Euroopan mestaruuden. Heti perään seuraavana päivänä piti pinkoa aitoja.

Mutta kun hollantilaistähti kuuli, että kyse oli hänen tiimi- ja treenileirikaveristaan Viivi Lehikoisesta, ääni kellossa muuttui. Haastattelu järjestyi oitis.

- Viivi on tosi kiva! Hän tekee kovasti töitä ja on sitoutunut urheiluun. Olen todella iloinen, että hän juoksi loistavan kisan ja on erinomaisessa kunnossa, Bol sanoi.

Lehikoinen voitti torstaina oman välieränsä Suomen ennätystuloksella 54,50. Suomalainen pääsi Bolin kanssa finaaliin. Heidän yhteinen valmentajansa Laurent Meuwly uskoo, että perjantaille luvattu sadesää sopii suomalaisille ja hollantilaisille.

- Toivottavasti pääsemme yhdessä palkintokorokkeelle, Bol kertoi.

Bol ja Lehikoinen tapasivat sen jälkeen, kun suomalainen aloitti Meuwlyn valmennuksessa vuonna 2020. Tuolloin Lehikoinen oli uransa syvimmässä kuopassa, josta hän on noussut SE:n rikkojaksi ja elämänsä kuntoon.

Bol on nähnyt nousun.

- Hän on vahva, varsinkin 400 metrin aitojen alussa. Hän vaihtoi juoksurytmiään päättäväisesti. Laurent on loistava valmentaja, joten Viivi on hyvissä käsissä, Bol sanoi.

Hollantilainen on 400 metrin aitojen isoin tähti yhdysvaltojen ME-ihmeen Sydney McLaughlinin jälkeen. Hän voitti MM-hopeaa Eugenesta.

400 metrin aitojen finaali juostaan perjantaina kello 22.45 Suomen aikaa.

Ilta Sanoma
vendredi 19 août 2022 11:09:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.