Ilta Sanoma

Pian koko Suomi olisi niin kuumana, että ylimääräisen energian voisi myydä Saksalle vittuiluhintaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

Viime aikoina mediassa on peloteltu vuosituhannen kylmimmällä talvella ja jaettu neuvoja, mikä on paras sekuntikello suihkuun ja miten pestä pyykkiä suussa.

Kelpo neuvoja, mutta tässä energiapoliittisessa ja ilmastollisessa tilanteessa tulee etsiä ratkaisua lähempää, toisesta ihmisestä, koska suomalaisen pystyy kunnolla lämmittämään vain toinen suomalainen.

Kylmyyttä pelkäävien kannattaa hakeutua Helsingin kaupungille töihin.

Kun sieltä ei saa kuukausiin palkkaa, helvetin liekkejäkin tehokkaammin kuumentaa kaupunginjohtaja Nasima Razmyar, joka luki kaupunkinsa työntekijöiden ongelmista Hesarista ja kertoi, että nyt hänellä on "petetty olo".

Vihreiden Maria Ohisalon mukaan eläkeläiset olisi saatava tehokkaampaan hyötykäyttöön Ohisalon kaltaisten uravanhempien kotiapulaisina. Tästä olisi energiansäästön kannalta positiivisia seurauksia, kun ensin eläkeläinen pysyisi lämpimänä juostessaan lasten perässä ja uupumukseen kuolleena ei enää tuhlaisi energiaansa sähkölaskuista nurisemiseen.

Eläkeläisten esimerkkiä seuraten nuorten tulee uhrautua muutenkin kuin uhriutumalla, ja etäopiskelulla koulujen sähkölaskut pysyisivät minimissä. Samalla tulisi yliopistojen esimerkkiä seuraten unohtaa koko opiskelu turhana ja velvoittaa opiskelijat tekemään töitä joko sairaaloissa tai konsulttitoimistoissa, joissa fiilispohjalta ratkotaan terveydenhuollon ongelmia.

Autot ja kaupat ovat näinä aikoina turhia.

Kansalainen pysyy sekä lämpimänä että motivoituneena, jos se töiden jälkeen hakee ruokansa pyörällä lähimaataloilta. Pyöräily olisi samalla tehtävä pakolliseksi ruoantoimituspalveluiden kuskeille, jotka ovat saaneet liian kauan nauttia sekä autojensa lämmöstä että lämpimän ruoan suloisesta tuoksusta.

Pyöräilyn ongelma on tosin se, että se kuluttaa energiaa ja saa syömään liikaa. Vaihtoehtoisesti pyöräilijöiden kannattaa vain maata kotonaan ja lämmittää itseään katselemalla Instagramista kuvia pyöräteille pysäköidyistä lähettiautoista.

Pride-viikon aikana monen pää lämmitti ruumista, kun drag-artisti luki lapsille Oodissa satuja, joiden lukeminen on historiallisesti krapulaisten setien tehtävä.

Ylen uutistuotanto on aina kuumentanut kansalaisia, ja energiakriisin aikana Ylellä on tärkeä tehtävä.

Huolimattomasti meikattu muunsukupuolinen tulisi palkata lukemaan tv-uutisia, jotka koskisivat vain Sanna Marinin vapaa-aikaa.

Säätiedotukset tulisi muuttaa sellaiseksi, että niissä kerrottaisiin, miltä helsinkiläisistä tuntuu kahden asteen pakkanen (-30 asteelta). Uutisten maalaisia esittäisi shortseihin pukeutunut näyttelijä, joka laskisi varaavan takan edessä rahojaan ja traktoreitaan.

Tapahtuisi maailmassa mitä vain, pääuutinen käsittelisi sitä, mikä merkitys tapahtuneella on polyamorikoille.

Pian koko Suomi olisi niin kuumana, että ylimääräisen energian voisi myydä Saksalle vittuiluhintaan.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Ilta Sanoma
vendredi 19 août 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.