Inflaatio kurittaa nyt kansaa ja talousnäkymät ovat aiempaa epävarmempia. Julkisen talouden velkaantuminen on jatkumassa myös ensi vuonna. Ykkösaamun vieraana TV1:ssä ja Yle Radio 1:ssä lauantaina on valtiovarainministeri Annika" /> Inflaatio kurittaa nyt kansaa ja talousnäkymät ovat aiempaa epävarmempia. Julkisen talouden velkaantuminen on jatkumassa myös ensi vuonna. Ykkösaamun vieraana TV1:ssä ja Yle Radio 1:ssä lauantaina on valtiovarainministeri Annika" />

YLE


Politiikan syksy käynnistyy verkalleen tummien pilvien saattelemana. Inflaatio laukkaa ennätystasolla ja talousnäkymät ovat aiempaa sumeammat niin Euroopassa kuin muualla maailmalla.

Suomen talouden odotetaan kasvavan vaisusti ensi vuonna ja taantuman riski on kohonnut.

Monessa kotitaloudessa tuskaillaan kasvavien ruokakustannusten kanssa. Ruoan hinta on noussut jopa yli 12 prosenttia vuoden takaisesta. Myös polttoaineiden hinnat ovat yhä pilvissä.

Hallitus yrittää helpottaa kansalaisten ahdinkoa ylimääräisillä lapsilisillä ja etuuskorotuksilla, mutta riittävätkö ne mihinkään? Keskustelu tuloveronalennuksista on lainehtinut eivätkä ne näytä toteutuvan ainakaan vielä.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ensi vuodelle on 6,3 miljardia euroa alijäämäinen eli julkisen talouden velkaantuminen on vain jatkumassa.

Oman haasteensa budjettineuvotteluihin tuo tuleva vaalivuosi. Minkälainen aika suomalaisilla on nyt edessä ja mitä toimia hallituksella on vielä suunnitteilla?

TV1:n ja ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun vieraana suorassa lähetyksessä lauantaina 20.8. klo 10.05. alkaen on valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Saarikolle voit lähettää kysymyksiä sähköpostitse osoitteella TV1.ykkosaamu@yle.fi tai alla olevalla lomakkeella.

jeudi 18 août 2022 18:15:00 Categories: Annika Saarikko YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.