Ilta Sanoma

Kaksoispolttomurhaaja on rettelöinyt vankilassa vakavin seurauksin.

Murhamies iski toista vankia lyijykynällä silmään Turun Saramäen vankilassa.

Murhamies iski toista vankia lyijykynällä silmään Turun Saramäen vankilassa. Kuva: TIMO MARTTILA

ValkeakoskEN kaksoismurhasta elinkautiseen tuomittua kolmekymppistä miestä syytetään jälleen vakavasta väkivaltarikoksesta. Hän yritti syyttäjän mukaan tappaa toisen vangin Turun vankilassa, jossa hän suorittaa rangaistustaan.

Teko tapahtui elokuussa 2020. Syytteen mukaan vanki oli iskenyt toista miestä noin 17-senttisellä lyijykynällä voimakkaasti ja ennalta-arvaamatta vasempaan silmään. Uhri yritti paeta, mutta kaatui lattialle. Vanki sai uhrin kiinni ja jatkoi lyömistä.

Kynä meni kahteen osaan. Paikalle ennättänyt vartija sai keskeytettyä tilanteen.

Uhrin silmä vaurioitui pahoin, ja hänen näkökykynsä alentui. Syyttäjän mukaan oli sattumaa, ettei lyönti osunut syvemmälle uhrin aivoja kohti. Vangin oli syyttäjän mukaan täytynyt ymmärtää, että lyönti voi aiheuttaa uhrin kuoleman.

Uhri oli kolmekymppinen, pitkää huumetuomiota istuva jengitaustainen mies.

Tapon yrityksen lisäksi elinkautisvankia syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Vartija oli käskenyt lyijykynän kanssa riehunutta miestä rauhoittumaan, mutta joutuikin itse perääntymään.

Vanki oli seurannut vartijaa potkien samalla häntä kohti. Paikalle oli saapunut muitakin vartijoita. Voimakkaasti vastustellut mies saatiin hallintaotteeseen ja lyötiin rautoihin. Kun häntä lähdettiin viemään erityisosastolle, hän oli yrittänyt purra vartijoita ja sylkeä heitä päin.

Lue myös: Hovi epäilee: Valkeakosken kaksoismurhaajat eivät toimineet täydessä ymmärryksessä

Syytteen mukaan mies oli muutamaa kuukautta aiemmin pahoinpidellyt toistakin vankia. Silloinen uhri sai lyönneistä päähänsä vertavuotavia haavoja. Elinkautisvanki oli piessyt hänet vankilan saunaosastolla.

Loppuvuodesta 2020 mies oli myös hajottanut paikkoja vankilassa. Hän laittoi sellinsä vessanpöntön ja lavuaarin palasiksi sillä seurauksella, että osastokäytävälle aiheutui vesivahinko.

Noin kuukautta myöhemmin hän toisti lähes samankaltaisen teon, ja vankilassa korjailtiin jälleen vesivahinkoa.

Vankia syytetään kaikkiaan tapon yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, pahoinpitelystä ja kahdesta vahingonteosta. Hän myöntää syyllistyneensä pahoinpitelyyn ja vahingontekoihin, mutta kiistää muut syytekohdat.

Syyttäjä vaatii elinkautisvangille vähintään 5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Miehen aiempi rikollisuus on syyttäjän näkemyksen mukaan otettava huomioon rangaistusta koventavana seikkana.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Lue myös: Valkeakosken kaksoismurhasta syytetyt kiistävät rikokset - toisen syytetyn mukaan veritekojen taustalla kiista autokaupasta

Miehen pitkällisen rikoshistorian synkin tapaus juontaa juurensa Valkeakoskelle perjantaiseen tammikuun iltaan vuonna 2019. Hän meni tuolloin rikoskumppaninsa kanssa kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevalle kerrostaloasunnolle velka-asioissa.

Asunnossa murhamiehet aloittivat silmittömän väkivallan kahta uhriaan kohtaan. Uhrit olivat 29- ja 38-vuotiaita paikkakuntalaisia miehiä. Surmaajat kuristivat, löivät ja puukottivat uhreja ja sytyttivät asunnossa tulipalon.

Kyteneestä asunnosta löytyi kaksi ruumista tammikuussa 2019. Sekä uhreilla että tekijöillä oli huumetaustaa.

Kyteneestä asunnosta löytyi kaksi ruumista tammikuussa 2019. Sekä uhreilla että tekijöillä oli huumetaustaa. Kuva: Kalle Parkkinen

Paikalle hätyytetyt palomiehet löysivät vainajat asunnosta, kun surmaajat jo pakenivat kohti naapurikuntaa toisen uhrin autolla. Pakoauto löytyi myöhemmin poltettuna.

Poliisi sai tekijät kiinni valvontakameratallenteiden perusteella.

Kumpikin mies sai tuomiokseen elinkautisen.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 18:15:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.