Ilta Sanoma

Tuurin kyläkaupan Miljoona Rock -ravintola pysyy suljettuna syyskuuhun asti.

Keskiviikkona rankkasade aiheutti vesivahingon Tuurin kyläkauppaan Alavudella.

Kauppias Vesa Keskinen kertoo, että vakuutusyhtiö ei ole vielä ehtinyt kokonaisuudessaan kartoittaa kyläkaupalle vesivahingosta johtuneita vahinkoja. Vakuutusasiamies kävi tarkastamassa kyläkaupan tilanteen torstaiaamuna.

Vesivahinko vaikuttaa Vesa Keskisen kyläkaupan ravintoloiden toimintaan.

Vesivahinko vaikuttaa Vesa Keskisen kyläkaupan ravintoloiden toimintaan. Kuva: Timo Aalto

Keskisen mukaan Miljoona Rock -ravintola on suljettuna. Se avataan uudelleen syyskuun puolella. Miljoona Rock -ravintolan toiminta korvataan Vesa's Steakhouse -ravintolan pidennetyillä aukioloajoilla.

Muu kyläkauppa on toiminnassa normaalisti.

Vesa Keskisen kyläkaupassa tulvi rajuilman yhteydessä myös viime vuonna.

Vesa Keskisen kyläkaupassa tulvi rajuilman yhteydessä myös viime vuonna. Kuva: Timo Aalto

Vesivahinko sattui keskiviikkona kello 16 aikaan kassojen läheisyydessä. Keskinen kertoi keskiviikkona Ilta-Sanomille, että vettä tulvi ainakin Miljoona Rock -ravintolaan sekä kosmetiikka- ja Marimekko-osastolle.

Paikalle saapui kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitos ja siivousfirma saivat kuivattua sadevettä, joka valui katon kautta kaupan lattialle.

Tuurin kyläkaupassa tulvi rajuilman yhteydessä myös kesällä 2021. Silloin vesivahinko johtui kyläkaupan sadevesijärjestelmän pettämisestä.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 18:05:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.